Olet täällä

Valokuva: Sari Palmgren

25.2.2016 18:00 - 4.4.2016 19:00

KOTONA–näyttely

MINUN NIMENI ON –TAIDEPROJEKTIN NÄYTTELY KOTONA ON ESILLÄ ZODIAKIN AULASSA 25.2.-4.4.16.

Zodiak – Uuden tanssin keskuksen Minun nimeni on –hanke on kaikille avoin taideprojekti, joka tarjoaa Kaarelan alueen asukkaille mahdollisuuksia taiteen tekemiseen, taiteilijavetoisiin työpajoihin ja esityksiin osallistumiseen.

Hankkeen vuoden 2015 teema oli koti. Koti on asia johon liittyy valtavasti tunteita, primääritason kokemuksia ja mielikuvia, jotka liittyvät usein ensisijaisesti turvaan ja rauhaan. Maailmanlaajuisesti nämä asiat ovat kuitenkin harvojen etuoikeuksia, eivätkä täällä meilläkään itsestäänselvyyksiä. Kotiin liittyy myös ajankohtaisia kysymyksiä siitä, keitä päästämme sisään ja kenet suljemme ulos? Millaisissa paikoissa, asioissa, mielenmaisemissa me olemme kotonamme tai kodittomia? Haluammeko kiertolaisuutta vai pysyvyyttä, liikettä vai asettumista?

Syksyn 2015 aikana järjestettyjen työpajojen puitteissa paikalliset asukkaat työskentelivät valokuva, videon ja tanssin keinoin kohti KOTONA-näyttelykokonaisuutta, joka oli esillä Kanneltalolla viime vuoden joulukuussa. Zodiakin aulaan tuodussa näyttelyssä nähdään valokuvaaja Liisa Söderlundin ohjaaman KOTONA-projektin aikana syntyneitä näkökulmia aiheeseen. Valokuvakokoelmien lisäksi esillä on koreografi Sari Palmgrenin ohjaamassa Kotivideo-työpajassa valmistunut kolmiosainen videoteos. Äänen teokseen on tehnyt äänisuunnittelija Tuomas Norvio. Installaation V-aulaan KOTONA-näyttelyn pohjalta on luonut Liisa Söderlund.

Näyttely avoinna Kaapelitehtaan V-aulassa Zodiakin esitysiltoina 25.2.-4.4.16 noin tuntia ennen esityksiä.