Olet täällä

Okulaari: Tilaisuus matkaa tiloihin

 Kotimatkalla. Photo by Uupi Tirronen.
Okulaarissa tanssikriitikko Niko Hallikainen kirjoittaa Zodiakin
ensi-illoista.

Kotimatkalla on Kannelmäen kaupunginosan sisään rakennettu koreografia, jossa katsojat kulkevat julkisten ja yksityisten tilojen läpi koreografi Jenni Koistisen johdolla. Tanssilliset osuudet kertyvät katsomokulkueen ympärille ja lipuvat sen lävitse. Esiintyjät parveilevat polkupyörin katsojien kieppeillä ja hetken arkinen todellisuus on maagisen kerronnan ohjaama.

Teos alkaa Kanneltalon edustalta Sitratorilta, jolle esiintyjät levittäytyvät. Oikeat asukkaat käyskentelevät esityksen poikki, matkalla johonkin ja takaisin. Nuorisojoukko soittaa kannettavasta mankastaan räppiä ja jää ihmettelemään esiintyjien toimintaa. On yllättävää, miten vähän ohikulkijat näyttävät hämmentyvän esitystilanteesta, vaikka yhdeltä heistä lentääkin oluet suusta maahan.

Kun lähdemme varsinaiselle kotimatkalle kiertämään yksityisiin koteihin pystytettyjä näyttämöitä, muodostumme suureksi ja kirjavaksi ihmisryhmäksi. Joukon keskellä äänisuunnittelija kantaa teoksen ääntä matkastereoissaan. Olemme aivan kuten aiempi teinijengi paitsi eri taustoista koostuva katsojamuodostelmamme katkaisee vastaantulijoiden arkitodellisuuden ja aiheuttaa näkyvää hämmennystä.

Kotimatkalla tekee tuntuvasti paljon jälkeä Kannelmäkeen. Mutta esityksen vaikutus kaupunkitilaan tuntuu olevan vaivihkainen. Se muuttaa julkista tilaa suuntaan, jonka konkreettinen hahmottuminen alkanee vasta, kun samat ohikulkijat tuovat esitysmuiston esityksestä tyhjentyneeseen tilaan.

 Kotimatkalla. Photo by Uupi Tirronen.

“Tervetuloa romanikotiin.” Röijyyn pukeutunut nainen avaa kotinsa ovet ja pyytää ventovieraat istumaan sohvalleen. Hän puhuu niistä syrjinnästä ja ennakkoluuloista, joita romaneihin ihmisryhmänä kohdistuu arjessa. Hän esittää laulun osoittaakseen, mistä kulttuurissaan oikeasti on kyse. Sisällä liikahtaa ymmärrys, miten tämä yleisötyöprojekti on herkistänyt osallistujansa antamaan itsestään näin paljon.

Väistämätöntä on, että esityksen kolme kotikäyntiä vertautuvat toisiinsa. Kunkin kodin sisällä on inhimillisiä tarinoita, mutta niiden välillä on sävyeroja. Jostain syystä kussakin kodissa tunnustetaan jokin koettu epäonni. Romanikodissa se on ulkomaailmassa päivittäin kohdattava rasismi, mikä jää kaihertamaan mieltä niin kipeästi, että kokemus irtautuu muusta esityksestä.

Kotimatkalla ei ole lähtökohtaisesti niin yhteiskunnallinen teoksena kuin miltä se lopulta kokemuksena tuntuu. Teos tuntuu haluavan sanoa, että jokaiselle ihmiselle yhteistä on koti ja keho. Pehmeän ajatuksen särkee se todellisuuden seikka, että eri kotien sekä kehojen välillä on heltymättömiä eroja, yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Esityksen kodeissa vieraileminen muuttaa välittömästi tapaa, jolla silmäilee arjessa rakennuksia. Taloissa näkee nyt arvokasta tilaa kaikille mahdollisille elämäntarinoille ja luvan yksilölliseen elämänkokemukseen. Kotimatkalla osoittaa, että esitys on muotona tilaisuus; mahdollisuus saada aina uusi kokemus ja myös pääsy tiloihin, joihin tässä elämässä emme välttämättä kykenisi koskaan muutoin matkaamaan.

Niko Hallikainen

Kuvat: Uupi Tirronen