Olet täällä

Tanssitunnit autismin kirjon nuorille jatkuvat keväällä 2016


Kuva: Vilppu Huomo

Zodiakin tanssitunnit autismin kirjon nuorille alkoivat syyskuussa 2015. Projektin tarkoituksena on tarjota autismin kirjon nuorille keinoja itseilmaisuun ja taiteen tekemiseen tanssin avulla. Ennen kaikkea hankkeen tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuus mielekkään toiminnan kautta saada positiivista palautetta ja rentoutua sekä tuoda elämäniloa.

Tanssitunnit aloitettiin 9.9.2015. Mukana on ollut 10 nuorta, jotka ovat jaettu kolmeen eriluontoiseen ryhmään. Ryhmien koko on 2-5 henkilöä ja mukana on koreografi Liisa Pentin lisäksi ollut Autismisäätiön työntekijä Annina Lindeman sekä harjoittelija Tuula Turunen. Tunteja on pidetty joka keskiviikko Zodiakin tiloissa ja yhden tunnin kesto on ollut 45 minuuttia.

Tanssitunneilla on edetty ryhmän mukaan ja liikeharjoitukset ovat olleet yksilöllisiä. Koreografi Liisa Pentti kertookin, että tunneilla on tehty monenlaisia, usein tanssia ja musiikkia yhdistäviä harjoituksia, jotka pohjautuvat koreografin yli 30-vuotiseen kokemukseen kontakti-improvisaation, Todd Alignement -tekniikan ja Body-Mind Centering -menetelmän parissa. Lisäksi tanssijat ovat harjoitelleet lyhyitä tanssisarjoja ja yhdessä ryhmistä myös oman liikkeen tuottamista. Pentti kommentoi kulunutta syksyä kertoen: ”Kolme kuukautta on kulunut nopeasti ja vaikuttaa siltä, että kaikki kurssilaiset ovat motivoituneita. Monesti tunnelma on riemullinen, hyvin energinen ja myös ohjaajia energisoiva.”

Tärkeä osa hanketta on lyhyt dokumentaarinen elokuva, jota kuvataan tanssitunneilla. Kuvauksesta ja leikkauksesta on vastuussa elokuvaohjaaja Sari Antikainen, joka kertoo, että keskeinen osa elokuvaa tulee olemaan erilaiset kommunikaatiotavat, joita tunneilla on käytetty. Projekti huipentuu elokuvan ensi-iltaan 2.4.2016, jolloin vietetään Kansainvälistä autismitietoisuuden päivää. 

Lisätietoja hankkeesta antaa Inari Pesonen, inari.pesonen@zodiak.fi