Olet täällä

Haastattelu: Liisa Pentti

 Veronika Lindberg

Kuva: Veronika Lindberg

Zodiakissa saa ensi-iltansa 19. maaliskuuta koreografi Liisa Pentin uusi teos Hauraat silmät – Fragile eyes. Tanssi, tekstiä ja musiikkia yhdistävä teos syntyy ranskalaisen filosofin Hélène Cixous’n klassikoteoksen Medusan nauru innoittamana.

Kysyimme Liisalta ennen ensi-iltaa teoksen taustoista, muun muassa miksi juuri Cixous’n teksti. Liisan vastaukset ovat luettavissa alta.

 

”Olen aina yhdistänyt tanssia, tekstiä ja kieltä työssäni. Jo opiskeluaikoina se oli olennainen osa SNDO:ssa tekemiäni töitä. 1980-luvulla se oli myös yleistä ja kyseenalaistamatonta - koulussa vierailleet opettajat, kuten Simone Forti, Katie Duck ja Deborah Hay käyttivät kieltä esityksissään-samoin suurien näyttämöiden koreografi Pina Bausch, kukin omalla tavallaan. Tämä kysymys –miksi? – tuli eteeni vasta HS:n tanssikriitikon Auli Räsäsen toimesta 1990-luvulla, jolloin hän eräässä arviossa taivasteli tekstin ja puheen käyttöä teoksessani ja ihmetteli, miksi tanssi ei riitä? Kysymys on kiinnostava ja liittyy mielestäni länsimaisen taidetanssin perinteiseen ideaaliin modernista, ”puhtaasta” ilmaisusta.

Ajattelen koreografioitani usein sävellyksinä, kompositioina, jotka muodostavat liikkeen, äänen, musiikin ja valon kautta affektiivisen resonanssikentän. Koen olevani kinesteettinen ja äänellinen ihminen, joten teosten visuaalisuuden lopullinen muotoutuminen on usein kaikkein vaikeinta. Ihmisääni, kaikissa muodoissaan – hengityksenä, onomatopoeettisina, kokemuksellisina ilmaisuina, eri kielien sisältäminä musiikkeina, sanoina ja tekstien merkityksinä – muodostavat usein yhdessä liikkeen kanssa koreografioitteni rungon ja ytimen, jota äänisuunnittelu yhdessä valojen, tilan ja puvustuksen kanssa tukee.

Tekstit toimivat usein myös teosten innoittajina, ja 1990-luvulla käytin monesti Marguerite Duras’n tekstejä myös teoksissani. Duras on Cixous’n tavoin luonut oman kielensä, jota voidaan kutsua ”naiskirjoitukseksi”, l´écriture féminine. Olen itse kirjoittanut joitakin tekstejä teoksiini ja dramatisoinut muiden tekstejä muun muassa koreografioissa Klaustro – shhh! (2017), Why Does My Sister Not Like Contemporary Art? (2014), The Weigth of My Heart (2011) ja Travel (2006).

Naiskirjoituksesta pääsemmekin (mukavasti :))) Helen Cixous’n tuotantoon ja siihen, miksi valitsin tehdä teoksen hänen innoittamanaan. Tanssi on minun naiskirjoitustani sellaisena kuin Cixous sitä esseessään Medusan nauru kuvailee. 'On mahdotonta ylipäätään määritellä, mitä naiskirjoitus käytännössä on, koska sitä ei voi milloinkaan teoretisoida, lukita tai koodata, mikä ei merkitse sitä, että sitä ei olisi olemassa.'

Koetan lähestyä koreografista prosessia teoretisoimattomana, lukitsemattomana ja koodaamattomana maaperänä, muuten minun olisi mahdoton tehdä teoksia. Tietoisuus tanssin teorioista ja koodeista on tärkeää, mutta koreografisen prosessin aikana koetan pitää itseni vapaana omasta, päänisisäisestä käsitteellistämisestäni, jotta voisin kuunnella myös muita aivojeni osa-alueita kuin ylimpiä aivolohkoja. Varastaa ja lentää, Cixous’ta lainaten.

Toinen viittaus Medusan nauruun: '… kirjoittaminen on ennen muuta liikkumista välissä, saman Ja toisen välisessä prosessissa, jota ilman ei ole elämää, ja tämän prosessin tutkimista, kuolemantyön kumoamista…'.

Teen kokonaisia teoksia, jotka voivat ilmetä fragmentoituneina, mutta oman sisäisen logiikkansa ajamina: sama JA toinen, ei tanssi TAI kieli, liike TAI narratiivi. Kyse onkin hengittämisestä, äänestä, laulamisesta. Liikkeestä. Jokaisella ilmaisumuodolla on merkityksensä kokonaisuudessa, lajienvälisyydessä. Hauraat silmät – Fragile eyes -teoksessa pyrin luomaan rajattoman ja transsinomaisen tilan, joka yhdistää katsojat ja esityksen juuri ”saman Ja toisen” äärelle, sallien katsojalle unien kaltaiset kokemukset, myös nukahtamisen.

Medusan naurussa Cixous sanallistaa meidän kaikkien biseksuaalisuutta, moninaisuutta ja rajattomuutta, joka tuntuu tässä vastakkainasettelun ajassa tärkeältä ja merkitykselliseltä.

Hélène Cixous kirjoittaa paljon myös nimeämättömästä, yöstä, unista ja sitä kautta nousevista teksteistä. Hänen kirjoittamista käsittelevät esseensä ovat antaneet minulle tukea vaikeina aikoina. Erityisesti nyt, kun algoritmien logiikka on tullut osaksi länsimaisen ajattelun jo varsin kehosta irti olevaa perintöä, Cixous’n tekstit puhuvat minulle sellaisen ruumiillisen kokemuksellisuuden puolesta, joka ei mahdu tähän yhä mekaanisempaan ja visuaalisempaan aikaan.

Medusan naurun esipuheessa ranskalainen filosofi Frédèric Regard kirjoittaa, että teksti on yhtä aikaa poliittinen, teoreettinen ja poeettinen ilmaisten omaperäistä aikakäsitystä. Huomaan valinneeni ehdotetuista viimeisen, poeettisen vaihtoehdon.

Hauraat silmät katsovat suoraan kohti Medusaa – joka nauraa.”