Olet täällä

Zodiakin esitys- ja kurssitoiminta jatkuu toistaiseksi

Suomessa perutaan kaikki vähintään 500 hengen yleisötapahtumat toukokuun loppuun saakka. Koska Zodiakin toiminta tapahtuu tiloissa, joihin mahtuu huomattavasti tätä pienempi väkimäärä, emme toistaiseksi peruuta esityksiä. Seuraamme kuitenkin aktiivisesti viranomaisviestintä ja reagoimme nopeasti, mikäli ohjeistuksiin tulee muutoksia.

Myös suurin osa kurssitoiminnasta jatkuu toistaiseksi. Olemme kuitenkin peruneet muutamia kursseja, joiden kävijät kuuluvat riskiryhmiin. Kurssilaisille on lähetetty tarkempaa tietoa sähköpostitse perjantaina 13.3.

Toivomme, että kaikki tiloissamme liikkuvat jatkavat vastuullista käytöstä ja pesevät ahkerasti käsiään. Mikäli tunnet lieviäkin flunssan oireita, niin toivomme, että hoidat itsesi kuntoon kotona. Tehostamme myös yleisötilojen siivousta. Zodiakin henkilöstössä ja taiteilijakunnassa ei ole tullut tietoon tartuntatapauksia.

Tiedotamme mahdollisista muutoksia toimintaamme verkkosivuillamme ja Facebook-sivuillamme.

Parhain terveisin,
koko Zodiakin väki