Zodiak Laboratory on Zodiakin residenssikonsepti. Toukokuussa 2023 Z-Lab-residenssissä työskentele Soili Huhtakallio työryhmineen.

Zodiak Laboratoryssä Pro matria -teoksen työryhmä viimeistelee teosprosessia.

Pro matria -nimellä kulkenut prosessi lähti liikkeelle siitä, että tulimme valituksi Kanneltalon ohjelmistoon vuoden 2017 haussa. Halusin tuolloin tehdä uuden version Haapajärven Herättäjäjuhlille 2013 koreografioimastani tilaustyöstä, jossa veisattiin Siionin virsiä. Emme kuitenkaan saaneet rahoitusta, joten aikaa kului ja teosidea alkoi muuttaa muotoaan. Kiinnostuin trauman kehollisuudesta, ja minulle kävi hyvin selväksi että teos pitäisi toteuttaa enemmän tai vähemmän siten, että yleisö ja esiintyjät ovat samassa tilassa, limittäin ja lomittain. Tähän Kanneltalon sali ei oikein tuntunut sopivalta, joten purimme hyvässä yhteisymmärryksessä aiesopimuksen. Kiitos Kanneltalo, teidän kyllä oli tärkeä luottamuksen osoitus.

2019 pääsimme SKR:n tuella residenssiin aloittamaan teoksen työstön. Tässä vaiheessa halusin hyvin vapaasti pohtia affektin ja trauman käsitteiden ja joiltain osin teorian soveltamista taiteelliseen tekemiseen. Vietimme 2 viikkoa paf:issa Ranskassa yhdessä tuolloin psykologiaa opiskelleen Mirja Inkisen kanssa. Sitten oli taas pitkä tauko harjoituksista, hain meille rahoitusta.

Seuraavat työskentelyt mahdollistuivat 2021 ja 2022 Helsingin kaupungin ja Taiteen edistämiskeskuksen rahoituksen turvin. Huhhuh, ei ihme että osa porukasta on vähän vihjaillut että olis hei tosi kiva päästä tästä projektista jo eroon. Ja oon kyl samaa mieltä. Työskentelimme tovin Espoossa vanhassa vanhainkodissa luminietosten keskellä ja Maunulatalossa toteutimme demon keväällä 2022. Kiitos kaikki paikalla olleet ja palautelomakkeita täytelleet! Noiden periodien aikana mm. kirjoitimme paljon, harjoittelimme Mikko Sarvanteen For God -soolooni säveltämää, mutta siinä yhteydessä käyttämättä jäänyttä sävellystä laulaen ja rakensimme kehollisista traumaoirekuvauksista jokaiselle esiintyjälle omanlaistaan fyysistä hahmoa ja scorea.

Zodiakin työskentelyjakson on tarkoitus tosiaan olla projektin viimeinen, joten sitä ennen mun työhön kuuluu mm. kaikken tähän saakka tehdyn materiaalin analysointi ja valintojen tekeminen. Tavoitteena on, että harjoitusjakson alkaessa ollaan niin hyvin valmistautuneita, että salissa jää vaanivan ensi-illan paineista ja napakasta aikataulusta huolimatta aikaa keskustella ja ajatella yhdessä kuten tähänkin saakka. 

Pro matria on aika temaattinen teos, vaikka kanavoimmekin sitä maailmaan hyvin ruumiillisena ja liikkeellisenä. Sen kanssa haastavinta koreografina onkin ollut se, kuinka tasapainoilla ruumiillis-materiaalisen taiteen omalakisuuden ja teoreettisen kehyksen muodostaman perustan yleisölle avaamisen kanssa. Mutta ihan hyvin me on mielestäni siinäkin pärjätty, meillä on hieno ja taitava porukka ja hyvä meininki. Jos koitan tunnustella miltä tuntuu, tiedän että
tällä teoksella yritän huutaa
Olla rehellinen
Ehkä tää on vähä kuin vihainen laulu
itkupotkuraivarirukous

Kun mä suutun, muita pelottaa.
Mä jylisen ja räjäytän eikä mua nyt tässä haittais vaikka vapisee
Mennä ihan päin metsään koska musta tuntuu että
himottais tietää
Kenen puolesta mä ajattelen.

Mmmmmaaaa
Joku risteilevä aaaallokko
Aaa, aaaaaa (suun lihakset vähän kuin hammaslääkärille suuta avatessa > vaikuttaen ääneen)
Sano
Supistuminen, laajentuminen (suu supistuu ja laajentuu sanojen mukaisesti) Aaaaaaaaa
(aa samaan hengenvetoon laajentumisesta, ääneen vähän nasaalia, apua sävyä, johon jatkuu ajatuksena seuraava lause)

Mun maa sun maa meidän maa, mammonaa. Taivaan mannaa ja aamenta. Aavistus taivaanrannassa, maan laulu. 

Maakellarissa multaa, hiekkaa, soraääniä. 

[puhuen kuin maasta, ei metaforana] Maa puristaa historian sisäänsä, syleilee ja säilyttää sitä ja joskus taas hiljalleen sylkee sitä ulos maailman nähtäville. 

Työryhmä

Soili Huhtakallio, Mirja Inkinen, Ella Koikkalainen, Teo Lanerva, Katriina Tavi, Elisa Tuovila.