KURSSI ON TÄYNNÄ. Pie Kär ohjaaman Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille -kurssin nimi on Lahjaksi kutsuva katse. Jaksolla tarkastellaan harjoitteen ja esityslahjan välistä siirtymää.

Tunneilla tarkastelemme minkälaista liikettä on syntyäkseen toisen katseen tai havainnoinnin tukemana. Jokaisella tunnilla lämmittelemme yhdessä, keskitymme yhteen liikeharjoitteeseen sekä valmistamme ohjatusti esityslahjoja toisillemme työskennellen pareittain.

Tunneilla ei ole pakko esiintyä: voi myös keskittyä katsomiseen. Esitys tai tanssi voikin alkaa juuri siitä, että keskitytään antamaan huomiota. 

Pie Kär (they/them) on koreografi ja tanssija. Häntä kiinnostaa koreografina julkisen tilan liikkeen tarkkaileminen ja esiintyjänä erityisesti suhde yleisöön. Pie esiintyy vuonna 2022 Zodiakin ohjelmistossa teoksissa Mesh (Maija Hirvanen) sekä Eros the Bittersweet (työnimi) (Anna Mustonen, Marianna Henriksson).

* * * * *

Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille -kurssikokonaisuus vuodelle 2022 on rakennettu Zodiakin kurssi- ja työpajaosallistujilta saatujen toiveiden pohjalta. Toiveiden pohjalta myös jaksojen pituutta on kasvatettu kuuteen viikkoon.