Ihastuttava liikemieskolmikko otti yleisönsä, niin suomeksi kuin englanniksikin. Lapsille suunnattu tanssiteos palasi Zodiakin ohjelmistoon toiveuusintana, ja aamuesityksiä oli seuraamassa niin päiväkoti- kuin koululaisryhmiäkin.

Z 4.9.2008

Liikemiehet -esitykseen kuuluu myös interaktiivinen työpaja katsojille. Tanssija-koreografi Riku Immosen johdolla niin pienet kuin isotkin lapset (ja aikuiset) saavat omakohtaisen kosketuksen tanssitaiteeseen ja esitysten tekemiseen. Nyt oli välillä kyllä seinät revetä liitoksista, kun kahdeksankymmentä energiapakkausta siirtyi katsomosta näyttämölle...

Z 4.9.2008

Kaikkia ei tanssiminen suoralta kädeltä kiinnosta, mutta viimeistään muusikko Iikka Kotajan ja valosuunnittelija William Ilesin (kuva yllä) musiikki- ja valodemonstraatiot saavat kovimmat kunditkin mukaan hommiin. Ja myös aikuisia jaksaa näyttämömagiikka kiinnostaa. 

Liikemiehet loivat myös kansainvälisiä tuulahduksia upouudella "Moving Men" -versiollaan eli englanninkielisellä esityksellä. Zodiak halusi palvella myös ei-suomenkielisiä lapsia ja kouluja tarjoamalla laatutanssia englanniksi, ja tämä mahdollisuus otettiinkin hyvin vastaan: yhden englanninkielisen näytöksen sijaan niitä järjestettiinkin kaksi peräjälkeen, jotta kaikki halukkaat mahtuivat katsomoon.

Z 4.9.2008

Mutta loppupeleissä kielestä viis: Liikemiesten työpajaosuus päättyy aina katsojien omaan "miniesitykseen". Kuten yllä olevasta kuvastakin näkyy, niin tanssin hurma vie mennessään isot ja pienet. Kiitos Liikemiehet, ja kiitos osallistuneet koulut ja päiväkodit!