Marianna Henriksson ja Anna Mustonen jatkavat yhteistyötään varhaisbarokin musiikin ja uuden tanssin yhteentuomisessa. Kahdeksan soittajaa, viisi tanssijaa ja viisi laulajaa kurottautuvat toisiaan kohti Tanssin talon Erkko-salin suurella näyttämöllä.

It is a reach that never quite arrives, bittersweet.

Vanhan kreikan sana eros sisältää puuttumisen. Eros on sen haluamista, mikä ei ole läsnä. Kun saavutan, kaipaukseni loppuu. Etäisyys on eroottisen halun edellytys ja liikuttaja. Eros asettuu välillemme ja tihentää väliin jäävän tilan.

…electrified by desire so that they touch not touching -

Tässä esityksessä tanssi ja musiikki ovat usein toisiinsa kietoutuneina, ajoittain eri radoilla, jatkuvasti jakamassa samaa tilaa. Kahdeksan soittajaa, viisi tanssijaa ja viisi laulajaa antautuvat tanssin ja musiikin myötävärähtelylle. Tanssi ja musiikki janoavat toisiaan, kurkottavat herkästi toisiaan kohti.

-  the way they intersect may feel like eros to you.

Esityksen koreografia on halussa lähestyä, kurkottamisen eleissä. Se on tanssia siitä hetkestä, kun kosketus ei ole vielä tapahtunut. Se on lähestymistä, jossa yrityksen jännitys ja epävarmuus saavat näkyä ja jossa toista ei oteta haltuun.

Italialaisessa varhaisbarokin musiikissa eros on dissonanssien ja pidätysten pitkitetyssä halussa purkautua kohti konsonansseja. Eros on laulutekstien merkityksen kietoutumisessa yhteen musiikin hankausten, suuntausten ja kitkaisten kurkotusten kanssa. Ääni kulkee välillämme ilman värähtelynä, saavuttaa korvakäytävät ja läpäisee kehon. Tapahtuu liikahdus.

For in this dance the people do not move. Desire moves. Eros is a verb. 


Musiikki: Biagio Marini - Claudio Monteverdi - Giovanni Felice Sances - Barbara Strozzi
Sitaatit: Anne Carson:
Eros the Bittersweet (1986)

www.idolci.space

fibo.fi

helsinkiearlymusicfestival.fi

Lue Marianna Henrikssonin ja Anna Mustosen haastattelu Helsinki Early Music Festivalin kotisivuilta.

Lue Tuuli Lindebergin ja Eleni Pieridisin haastattelu Zodiakin Päiväkirjasta.

 


Tekijätiedot

Koollekutsuminen ja kokonaisuus: Marianna Henriksson ja Anna Mustonen
Koreografia: Anna Mustonen
Musiikin johto, cembalo ja urku: Marianna Henriksson

Esiintyjät: Hanna Ahti, Mikko Hyvönen, Anna Kupari, Pie Kär ja Eleni Pierides, tanssi;
Tuuli Lindeberg ja Sirkku Rintamäki, sopraano; Teppo Lampela, altto;
Juho Punkeri, tenori; Jussi Lehtipuu, basso;
Suomalainen barokkiorkesteri: Anne Pekkala ja Hannu Vasara, viulu; Hanna Pakkala, alttoviulu; Louna Hosia, sello; Anna Rinta-Rahko, violone; Jani Sunnarborg, dulcian; Eero Palviainen, luuttu ja barokkikitara 

Dramaturgi: Masi Tiitta
Pukusuunnittelu: Piia Rinne
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Äänisuunnittelu: Timo Kurkikangas

Tuottaja: Riikka Thitz / i dolci
Työharjoittelu / tanssijantyö: Iiris Miettinen (Danish National School of Performing Arts / Den Danske Scenekunstskole)

Valosuunnittelijan assistentti: Erno Seppälä (Taideyliopiston teatterikorkeakoulu, VÄS)

Pukuompelu: Veera Vuorisalo ja Anneli Partanen
Airbrush-maalaukset: Eija Koponen
Jussi Lehtipuun puku: Henrik Vibskov

Tuotanto: i dolci, Zodiak - Uuden tanssin keskus, Suomalainen barokkiorkesteri, Helsinki Early Music Festival
Tukijat: Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Koneen säätiö, Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto, Taiteen edistämiskeskus
Residenssi: Santarcangelo dei Teatri (IT) / Suomen Kulttuurirahasto 

Valokuva: Hertta Kiiski

Videotiiseri
Kuvaus ja editointi: Alisa Javits
Musiikki: Biagio Marini (1594­–1663): Capriccio per sonare il violino con tre corde à modo di lira (katkelma)
Esittäjät Anne Pekkala, viulu; Louna Hosia, sello; Anna Rinta-Rahko, violone; Eero Palviainen, teorbi, Marianna Henriksson, cembalo; Jani Sunnarborg, urut
Äänitys ja editointi: Jussi Lehtipuu

KANTAESITYS

 

Täydentävä materiaali: Liquid Listening

Liquid Listening on harjoite, jonka aikana tunnustelet, miltä kuulemasi musiikki tuntuu. Se saattaa tanssittaa, liikuttaa, unettaa tai rentouttaa - kaikki tuntemukset ovat yhtä oikeita.  Voit tehdä harjoitteen missä vain. Aloittaaksesi harjoitteen, ota mukava asento siellä missä oletkaan.

Liquid Listening jatkaa cembalisti Marianna Henrikssonin ja koreografi Anna Mustosen yhteistyötä vanhan musiikin ja uuden tanssin parissa. Varhaisbarokin musiikin syntyaikoina 1600-luvun alkupuolella ajateltiin, että ilman värähtelystä koostuva ääni kykenee vaikuttamaan kehoon muokaten sen eri nesteiden tasapainoa.

Henrikssonin ja Mustosen yhteistyössä etsitään tapaa, jolla nämä keholliset käsitykset musiikista voisivat tulla näkyviksi ja tuntuviksi nykyajassa. He ajattelevat, että musiikin kuuntelu ja sen soittaminen voivat tulla ilmi tanssina, ja tämä tanssi voi olla mitä tahansa, myös sisäistä liikettä.

Liquid Listening on toteutettu Zodiak-nuoret-hankkeen puitteissa. Hanketta tulee Jane ja Aatos Erkon säätiö.

 

Krediitit

Konsepti, esiintyminen ja teksti: Marianna Henriksson & Anna Mustonen
Kuvaus ja leikkaus: Sinem Kayacan / Zodiak
Pukusuunnittelu: Piia Rinne
Kuvausassistentti: Riikka Thitz
Voice over -äänitallenne: Johannes Vartola / Zodiak

Musiikki:
Michelangelo Rossi (1602–1656): Toccata Settima
Esittäjä Marianna Henriksson
Käyttöluvan myöntänyt SibaRecords