Kuva | Photo: Fernanda Tafner

Zodiakin kansainvälisen Sivuaskel-festivaalin vuoden 2019 päävieras on tanskalaiskoreografi Mette Ingvartsen. Brysselistä käsin työskentelevä Ingvartsen on ollut yli kymmenen vuotta yksi keskieurooppalaisen nykytanssin tärkeimmistä nimistä. Seuraava Sivuaskel-festivaali järjestetään 1.–9. helmikuuta 2019. Festivaalin koko ohjelmisto julkistetaan 10. joulukuuta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Ingvartsenin työtä esitellään Suomessa laajasti. Suomessa on aiemmin nähty Ingvartsenilta ainoastaan Jefta van Dintherin kanssa luotu teos IT’S IN THE AIR (2008). Sivuaskel-festivaali tarjoaa nyt mahdollisuuden tutustua Ingvartsenin työhön kahden teoksen, avoimen yleisöluennon sekä ammattilaisille suunnatun kurssin muodossa.

Ingvartsen valmistui vuonna 2004 Brysselin maineikkaasta P.A.R.T.S -koulusta. Valmistumisensa jälkeen hän on luonut useita teoksia sekä yksin että yhteistyössä muiden koreografien kanssa, työskennellyt tutkimusprojekteissa sekä toiminut esiintyjänä muun muassa Xavier Le Royn, Bojana Cvejicin, Jan Ritseman ja Boris Charmatzin teoksissa.

Ingvartsenin kiinnostuksen kohteena on alusta saakka ollut kehollisen ilmaisun suhde affekteihin, havaintoon ja aistimuksiin. Ingvartsenin töille on tyypillistä myös hybridimäisyys. Hänen teoksensa ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, että koreografian käsitettä on ryhdytty laajentamaan tanssin ja liikkeen ulkopuolelle, esimerkiksi visuaalisen taiteen, teknologian, kielen ja teorian alueille.

Sivuaskel-festivaalilla nähdään kaksi sooloteosta Ingvartsenin viimeisimmästä teossarjasta The Red Pieces. Sarjan teoksissa Ingvartsen tutkii seksuaalisuuden ja julkisen tilan välisiä suhteita.

Itäkeskuksen Stoan isossa teatterisalissa esitetään teossarjan aloittanut 69 positions vuodelta 2014, sekä viime vuonna ensi-iltansa saanut 21 pornographies. Näiden lisäksi Ingvartsen pitää avoimen luennon The Red Pieces -sarjasta sekä teoksiin liittyvän ammattilaistyöpajan.

Sivuaskel-festivaali levittäytyy seuraavana kolmena vuotena Kaapelitehtaan lisäksi Itäkeskuksen Stoaan. Samalla festivaali kasvaa kuusipäiväisestä tapahtumasta yhdeksänpäiväiseksi.

METTE INGVARTSEN SIVUASKEL 2019 -FESTIVAALILLA

4.–6.2. 69 positions, Stoa (teatterisali)
6.–7.2. ammattilaisten työpaja, Zodiak Studio C4
8.2. The Red Pieces - Talk by Mette Ingvartsen, Zodiak Stage
9.2. 21 pornographies, Stoa (teatterisali)

Lisätietoja Mette Ingvartsenista hänen kattavilta kotisivuiltaan: www.metteingvartsen.net

Kuva: Fernanda Tafner / Mette Ingvartsen: 69 positions