nora chipaumire

Kuva: Ian Douglas

Zodiakin kansainvälinen nykytanssifestivaali Sivuaskel | Side Step Festival järjestetään seuraavan kerran 31.1.–8.2.2020. Festivaalin päävieraaksi saapuu palkittu tanssija/koreografi nora chipaumire. Festivaalin koko ohjelmisto julkistetaan tiistaina 10. joulukuuta.

Tanssija ja koreografi nora chipaumire on uransa alusta haastanut ja syleillyt stereotyyppejä Afrikasta, mustasta kehosta, taiteesta ja estetiikasta. Zimbabwessa syntynyt, New Yorkissa asuva koreografi pohtii taiteessaan miten asema tai valta esitetään ja koetaan kehossa. Keho on hänelle tapa sanoa 'ei': mahdollisuus vapauteen ja itsemäärittelyyn. chipaumire vierailee nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

chipaumire opiskeli tanssia useissa Afrikan maissa, Kuubassa, Jamaikalla ja Yhdysvalloissa, luki lakia Zimbabwe School of Law:ssa, ja valmistui Mills Collegesta sekä tanssin että koreografian maisteriksi. Hänen teoksiaan on esitetty lukuisilla kansainvälisillä areenoilla mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa, Euroopassa ja Afrikassa. chipaumire on saanut useita arvostettuja palkintoja, mm. kolmesti New York Dance and Performance Awardin ('Bessie Award'), sekä Guggenheim Fellow Awardin vuonna 2018.

Massiivinen kolmiosainen punkpoprumba-nykytanssikonsertti

Yksi chipaumiren tunnetuimmista teoksista on hänen itselleen koreografioima soolo Dark Swan (2005), erilaisen joutsenen muotokuva ja kunnianosoitus afrikkalaiselle naiselle. Esitys on myöhemmin siirtynyt toiselle soolotanssijalle, kasvanut ryhmäkoreografiaksi ja muotoutunut lyhytelokuvaksi. Anti-apartheid aktivisti Miriam Makeballe omistettu Miriam (2012) pohtii erityisesti mustaan naisruumiiseen latautuvia odotuksia. Nyrkkeilykehässä tapahtuva portrait of myself as my father (2016) taas ruotii isyyttä ja perhettä perinteiden, kapitalismin, kristinuskon ja vapaustaistelun ristitulessa.

Sivuaskel-festivaalilla nähdään chipaumiren massiivinen, kolmesta itsenäisestä osasta koostuva #PUNK 100% POP *N!GGA (lue: hashtag punk one hundred percent pop star nigga). Esityksen jokainen osa on itsenäinen kokonaisuus – omanlaisensa visuaalinen ja kehollinen ääniraita – ja peräkkäin esitettyinä osat muodostavat albumin, LP-levyn. Tanssi, ääni, teksti ja installaatio sekoittuvat elämää sykkiväksi näyttämökollaasiksi, joka kyseenalaistaa ja syleilee mustaan kehoon liitettyjä stereotypioita.

Trilogian ensimmäinen osa, rouhea #PUNK, ammentaa nimensä mukaan 70-luvulla syntyneestä vastakulttuurista. Toinen osa 100% POP inspiroituu Grace Jonesin karismasta: mustan, naisellisen ja anteeksipyytelemättömän supertähden vahvasta läsnäolosta, josta chipaumire nuorena lumoutui. Trilogian kolmannelle osalle chipaumire on antanut nimeksi *N!GGA, ja hän hakee siihen aineksia kongolaisesta rumbasta sekä mustan Afrikan kuvastoista. Teos on provosoiva, äänellä kirjoitettu queer-essee.

#PUNK 100% POP *N!GGA nähdään kolme kertaa Itäkeskuksen Stoan teatterisalissa 31.1.–2.2.2020. Liput tulevat myyntiin 10.12.2019.