Maanantai 10.11.2014

Aloitin työni Zodiakissa tutustumalla tulevien viikkojen aikatauluuni. Luvassa on kaikkea mukavaa, millaista en uskonut kokevani TET-viikkojeni aikana. Lisäksi kiersin työpaikkani tilat läpi yhdessä Zodiakin harjoittelijan kanssa. Tutustumiskierroksen jälkeen osallistuin kuuntelevana osapuolena Minun nimeni on –hankkeen palaveriin, jossa keskusteltiin toiminnan jatkamisesta. Iltapäivästä matkustin bussilla Käpylän peruskoululle, jossa Riina Hannuksela pitää tanssikurssia kehitysvammaisille lapsille. Päivään mahtui paljon kaikenlaista mukavaa!

Tiistai 11.11.2014

Toinen työpäiväni alkoi toimistoväen viikkopalaverilla, jossa käytiin läpi tulevan viikon aikataulu kunkin työntekijän kohdalta. Sen jälkeen menin seuraamaan Jenni Kivelän harjoituksia Zodiakin B2-studioon. Koreografian teko oli vasta aloitettu ja sen takia työskentely meni improtessa. Harjoituksia oli kiva seurata ja samalla tutustuin ammattilaisten tapoihin työstää koreografiaa.

Harjoitusten seuraamisen jälkeen koostin yhteenvetoa palautteista, jotka Zodiakin kursseilla käyneet ovat kirjoittaneet. Kauan en ehtinyt niitä kirjoittaa, kun aloin koota uusia työpöytiä toimistolle yhdessä siellä työskentelevien henkilöiden kanssa.

Keskiviikko 12.11.2014

Aamulla en mennyt suoraan toimistolle, vaan bussilla Alppilaan. Siellä Zodiakissa useita vuosia tanssineet seniorit esiintyivät muille ikäihmisille hoivakodissa.  Koreografia on alun perin luotu ainoastaan esitykseksi, mutta eri hoivakodeissa kiertävään versioon on lisätty aamujumppa sekä yleisöä tanssittava osuus. Esityksen aikana jokainen tanssiva seniori kertoi, miksi tanssii tänään.

Miksi sinä tanssit?

 ”Se tuntuu hyvältä ja haluan jakaa sen muille.”

”Tunnen itseni nuoreksi.”

”Kehon ja mielen hyvinvoinniksi: siitä tulee hyvä olo!”

Alppilan retken jälkeen tulin toimistolle kirjoittamaan palautteita. Illalla oli vielä Heittäydy liikkeeseen! –kurssin viimeinen jakso, jota odotin innolla. Odotus palkittiin ja Maria, kurssin ohjaaja, sai eri-ikäiset ihmiset liikkumaan ja nauttimaan tanssin riemusta. Kaikki osallistujat lähtivät innoissaan tanssiharjoituksiin mukaan ja tunnin jälkeen jäi hyvä olo hyppimisen sekä rennon meiningin ansiosta.

Torstai 13.11.2014

Aamun aloitin kirjoittelemalla palautteita. Parin palautelomakkeen jälkeen menin stagelle katsomaan harjoituksia Maija Mustosen The Greatest Dance Hits –tanssiteokseen tulevasta soolosta. Tanssija teki esityksen jo The Greatest Love Songs –teokseen vuodelle 2012, mutta lämmittää sen uudenlaiseksi Maijan tulevaa esitystä varten.

Oli mukavaa seurata aivan erilaisia harjoituksia kuin Jenni piti tiistaina. Kuitenkin molemmat harjoitukset etenivät hyvin rauhallisesti ja katseleminen oli mielenkiintoista. Tämänpäiväisissä sooloharjoituksissa tanssija improili yksikseen 80-luvun loppupuolen ja 90-luvun alun musiikin soidessa taustalla.

 

Perjantai 14.11.2014

Ensimmäisen työviikkoni viimeisen päivän aloitin vasta kolmelta iltapäivällä. Ensin työskentelin kurssipalautteiden kanssa, jonka jälkeen siirryin muiden toimistossa työskentelevien kanssa metrolla kulttuurikeskus Stoaan. Siellä oli Days without Names -teoksen ensi-ilta. Esityksessä tanssittiin tulevia sateita, sekä pyrittiin tanssin voimalla saada sodat pois. Tanssiteoksen koreografina toimi Maija Hirvanen. Esityksen jälkeen juhlistettiin onnistunutta iltaa Stoan yläkerrassa.

Maanantai 17.11. 2014

Uuden TET-viikon aloitin auttamalla Dirty Dancing –esityksen lavarakennelman purussa. Tämän jälkeen osallistuin senioreiden tanssikurssille, jossa rauhallisesti edeten teimme mukavia ja minulle uudenlaisia tanssiharjoitteita. Iltapäivästä kirjoitin tietokoneelle palautteita, sekä kävin kaupassa ostamassa hedelmiä tulevaan kokoukseen. Päivä poikkesi muista Kaapelilla vietetyistä päivistä paljonkin ja tämä oli mukava lisä viikon alkuun.

Tiistai 18.11.2014

Tänä aamuna oli toimistopalaveri samalla tavalla kuin viimeviikollakin. Kokouksen jälkeen työskentelin tietokoneella TALK-hankkeen infokirjeiden kanssa. Iltapäivän olin Alppilassa ja osallistuin suomi toisena kielenä –tanssityöpajaan, jota ohjasi Jenni Koistinen. Tunnilla opiskeltiin suomea liikkeen kautta. Oli mielenkiintoista tutustua tapaan, jolla opetetaan vierasta kieltä muutama kuukausi sitten suomalaisessa koulussa aloittaneille oppilaille.

Keskiviikko 19.11.2014

Tulin töihin vasta kahdeksi. Ensiksi tein inventaarion Zodiakin kahvipussien, keksien ja kertakäyttömukien lukumääristä. Sen jälkeen tein kaikenlaisia pikkutöitä Zodiakin tiloissa. Illemmalla olin seuraamassa Carl Knifin harjoituksia. Pidin erityisesti tanssijoiden alkulämmittelystä: siinä syntyi kiinnostavia hetkiä tanssijoiden välille. Harjoitusten jälkeen oli Maria Saivosalmen tanssikurssi, jolle osallistuin aivan kuten edelliselläkin viikolla.

 

 

Torstai 20.11.2014

Aamusta aloitin työni Suomalaisella Yhteiskoululla. Siellä Riina Hannuksela veti venäjän kielen tanssityöpajaa ja sain siellä pintaraapaisun itselleni täysin vieraasta kielestä. Tultuani toimistolle tutustuin Zodiakin yleisötyöhön opiskelijoille pidetyllä esityksellä. Opin paljon uutta asiasta, jonka jälkeen jatkoin kirjoitushommia tietokoneen ääressä.

Perjantai 21.11.2014

Viimeisen työpäiväni aloitin Porolahden peruskoululta, jossa Sanna From ohjasi ruotsin kielen oppitunteja liikkeen avulla. Prepositiojalkapalloa pelatessa sekä värejä leikkien kautta opetellessa alkoi kieli muistua mieleeni. Kaksi viikkoa edellisestä ruotsin tunnista on nopeasti hujahtanut Zodiakin toimintaan tutustumalla. Kiitos mahtavista TET-viikoista Zodiakin väelle!

Ella Maijala
Teksti ja kuvat