Olemme kaksi kuusitoista vuotiasta nuorta etsimässä kokemusta ensimmäisestä kesätyöpaikasta. Olimme kesätöissä Zodiakilla ja avustimme viikon mittaisella Repeat-Pause-Edit –kurssilla. Viikon aikana pääsimme tutustumaan mm näyttelemiseen, tanssimiseen, parkouriin, kuvaamiseen ja editointiin. Kurssilla osallistujia oli neljätoista meitä nuorempaa teiniä.

Maanantai:

Ensimmäinen työpäivä alkoi yhdeksältä Zodiakin toimistolla. Saimme kuulla tarkemmin viikon työtehtävistä ja saimme kurssiaikataulut. Sen jälkeen tutustuimme rakennukseen ja tiloihin.

Kymmeneltä tapasimme kurssilaiset ja ohjaajat Siiri Ervastin ja Maija Ihanaisen. Ensimmäisenä ohjelmassa oli näyttelemistä. Tutustuimme toisiimme erilaisten leikkien kautta. Sen jälkeen kurssilaiset kehittelivät pienissä ryhmissä muutamassa minuutissa lyhyet tarinat, jonka he esittivät muulle ryhmälle still-kuvina ilman puhetta.

Puoli kahdeltatoista pidimme ruokatauon. Sovimme tapaamispaikan valokuvataiteenmuseon aulassa, jossa kaikkien piti olla puoli yhdeltä. Ruokailu oli vapaata ja kurssilaiset ruokailivat itsenäisesti valitsemissaan ruokapaikoissa.

Puoli yhdeltä jatkoimme kuvauksen parissa. Jokaiselle ryhmälle jaettiin kamerat, joilla he saivat itsenäisesti kuvata aiemmalla tunnilla keksineet tarinansa ilman puhetta tai editointia. Videoiden tuli siis olla äänettömiä ja oikeassa järjestyksessä kuvattuja. He saivat aikaa tunnin ja kuvaamisen täytyi tapahtua teatterimuseon näyttelytiloissa. Seurasimme ryhmien etenemistä muiden ohjaajien kanssa ja tarvittaessa autoimme heitä.

Kun videot olivat valmiita ja tunti kulunut, kokoonnuimme yhteisessä tilassa ja katsoimme videot läpi. Päivän päätteeksi yhden ryhmän annettiin valita youtubesta muutaman minuutin mittainen video yhteiseksi katsottavaksi.

Tiistai:

Työpäivä alkoi puoli kymmeneltä Zodiakin toimistolla. Saimme yhteisen avaimen tarvitsemiamme tiloja varten. Kymmeneltä menimme odottamaan sovittuun tapaamispaikkaan valokuvataiteenmuseon aulaan. Siellä tapasimme Maijan ja tanssiopettaja Sari Palmgrenin. Hän ohjasi kurssilaiset tanssitiloihin ja me jäimme odottamaan myöhästyneitä. Kun viimeisetkin saapuivat paikalle, veimme heidät yhdessä tanssisaliin, jossa muut jo lämmittelivät. Pääsimme itsekin osallistumaan harjoituksiin.

Harjoituksissa oli oleellisena rohkea äänen ja kehon käyttö, sekä heittäytyminen koko ryhmän edessä. He kävivät läpi erilaisia liikkeitä, jonka jälkeen he tekivät samoissa ryhmissä kuin aiemmin omat koreografiat. Kiertelimme auttamassa ja varmistamassa, että kaikki ryhmät saivat jotakin aikaiseksi. Tämän jälkeen he vielä esittivät omat koreografiansa koko ryhmälle musiikin tahtiin.                                                      

        

Ruokatauon jälkeen tehtävänä oli kuvata omat tanssipätkänsä, oman ryhmänsä kanssa ulkona. Otimme omat ryhmät, joiden mukaan lähdimme seuraamaan kuvaamista. Sen jälkeen, kun videot olivat valmiita, palasimme takaisin yhteiseen tilaan katsomaan ja keskustelemaan videoista. Annoimme palautetta ja kehuimme hyvistä ideoista ja osaamisesta.

Päivän päätteeksi sai taas yksi ryhmistä valita videon, jonka he halusivat näyttää koko ryhmälle.

Keskiviikko:

Aloitimme aamun taas samalla tavalla. Keskiviikkona ohjaajina oli Maijan lisäksi Jukka Tarvainen. Tällä kertaa pääsimme ulos, Kaapelitehtaan lähimaastoon hyödyntämään mm. erilaisia kaiteita ja reunakiviä. Venyttelimme yhdessä ja Jukka ohjeisti ryhmää ja näytti esimerkkejä parkourista. Nuoret kokeilivat erilaisia hyppyjä ja tasapainoliikkeitä. Pääsimme itsekin kokeilemaan parkouria. Kiertelimme eri paikoissa ja hyödynsimme kallioita ja puiston penkkejä. Samalla Jukka kertoi hieman omasta kokemuksestaan parkourin parissa ja parkourin historiasta.

Ruokatauon jälkeen katsoimme yhdessä muutaman parkour videon netistä, jonka jälkeen kurssilaiset pääsivät itse ulos kuvaamaan omia parkour videoita ryhmänsä kanssa. Kuvaamisessa piti käyttää eri kuvakulmia ja jatkuvaa liikettä.

Palattuamme takaisin yhteiseen tilaan, katsoimme taas videot läpi ja annoimme palautetta.

Lopuksi taas ryhmä sai valita videon, jonka halusi näyttää koko ryhmälle.

Torstai:

Aulaan kokoontumisen jälkeen, Maija ohjeisti ryhmää viimeistä, pidempää videota varten. Ryhmät suunnittelivat aamupäivän videoitaan ja pääsivät ruokailun jälkeen toteuttamaan niitä. Loppupäivän he käyttivät kuvaamiseen. Viimeiseksi he opettelivat editointia Maijan ja Tuukka Kankaan avustuksella. Ryhmillä oli vapaat kädet videon suhteen. Ainoat säännöt olivat, ettei video saanut sisältää väkivaltaa, ruumiita tai puhetta.

Perjantai:

Ryhmät editoivat videonsa loppuun ja autoimme heitä aina kun tarvitsi. He saivat itse päättää, milloin pitivät ruokataukonsa. Autoimme ohjaajia valmistelemaan ensi-iltaa. Haimme ruusut ja valmistelimme ne kurssilaisia varten. Autoimme myös tarjoilupöydän valmistelemisessa. Olimme ohjaajien käytettävissä aina siellä missä meitä tarvittiin.

Kolmelta alkoi ensi-ilta ja paikalle saapui perheenjäseniä ja tuttuja. Lopuksi jaoimme ruusut jokaiselle osallistujalle. Kaikki saivat nauttia vaahtokarkkeja, keksejä ja mehua.

Yhteenveto:

Mielestämme viikko meni todella hyvin, tekemistä ei ollut liikaa, mutta sitä oli riittävästi. Ilmapiiri oli todella hyvä ja nuoret tulivat hyvin toimeen. Kaikki saivat uusia ystäviä. Opimme joka päivä jotakin uutta ja mielenkiintoista. Oli hauskaa nähdä kuvausvaiheessa, kuinka kurssilaiset toimivat yhdessä ja kannustivat toisiaan. Toisille ei naurettu ja kaikkien ideat otettiin huomioon. Olimme positiivisesti yllättyneitä kurssilaisten osaamisesta ja kuvausten tuloksista.

Milana ja Amina