Joona Halosen ohjaaman Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille -kurssilla keskiössä ovat tunteminen ja kuvittelu liikkeen syntymisen pohjana.

Kurssilla tutkitaan ja otetaan vastaan tunteen, tuntemisen, kehollisten paikkojen ja mielikuvien syntymistä. Ne ovat jatkuvasti muotoutuvia ruumiillisia todellisuuksia täällä ja tässä olemisesta.

Joona Halonen on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta Helsingistä.

Hän on toiminut tanssijana ja koreografina vapaalla kentällä, kaupunginteattereissa ja taidekouluissa vuodesta 2000 lähtien. Tuoreimmat tuotannot, Näkyviin liikutettu/ Yksin sateessa festivaali (2021), Re-make Tight/ Tanssin aika festivaali (2021), Poika ja varis / Tanssiteatteri Hurjaruuth (2020) ja Hetken keltainen / Zodiak – Uuden tanssin keskus (2019).

Joona Halonen on toiminut pedagogisissa tehtävissä Teatterikorkeakoulussa, Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa, Helsingin seudun kesäyliopistossa, Helsingin vankilassa, Tampereen ja Turun konservatoriossa, Turun ammattikorkeakoulussa, Outokummun Riveriassa ja Zodiak-Uuden tanssin keskuksessa.

* * * * *

Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille -kurssikokonaisuus vuodelle 2022 on rakennettu Zodiakin kurssi- ja työpajaosallistujilta saatujen toiveiden pohjalta. Toiveiden pohjalta myös jaksojen pituutta on kasvatettu kuuteen viikkoon.