Alma Söderbergin ja työryhmän Infinétude on esitys, jossa kuusi esiintyjää kokoontuu luomaan yhteisiä soivia ja tanssittuja rytmejä.
Esitys on yhtä lailla kuuden äänen konsertti kuin kuuden kehon tanssiteos. Kerrostuneiden rytmisten kuvioiden – sekä visuaalisten että auditiivisten – luominen synnyttää perustan, jonka ympärille tanssi, laulu ja ajattelu punoutuvat.
”Ajatus, jota kiertelemme, on abstraktion – tai kuvionluonnin – ja tunteiden yhteys. Yritämme kiinnittää huomiota ja vahvistaa synkopoinnin iloa, äänenväriin kätkeytyvää surua, tiettyyn liikkeeseen liittyvää suuttumusta, melodiaan upotettua vastustusta, ja niin edelleen. Polyrytmisen olemisen harjoittaminen (jatkuva pyrkimys olla ajattelematta yksisuuntaisesti), moninaisuus joka juhlistaa yksilöllisyyttä, huokoisuus, ja kyky sekä kuunnella että toimia, tapahtuvat tanssimalla, laulamalla ja ajattelemalla yhdessä.”
Teoksen nimi viittaa kolmeen asiaan. Infinitude on pontetiaalisesti loputtomiin jatkuvan asian aistittu laatu. Korostettu É-kirjain taas viittaa työskentelyyn tunneyhteyksien kanssa ja niiden äärellä. Aikana, jolloin tunteellisuus kaapataan uusfasismin käyttöön tuntuu välttämättömältä ymmärtää, kuinka olla yhtä aikaa selkeäjärkinen ja sydämellinen. Ja lopuksi: Étude viittaa pyrkimykseen tutkia syvällisesti niitä erilaisia (monimutkaisia) tapoja, joilla voimme liikkeemme ja äänemme avulla leikkiä tilan ja ajan kanssa sekä muotoilla ja muuttaa niitä.
Alma Söderberg
Alma Söderberg on koreografi ja esiintyjä, joka työskentelee musiikin ja tanssin parissa. Hän käyttää ääntään ja kehoaan soittaakseen tilaa kuin se olisi instrumentti. Hänen aktiivinen taiteellinen tutkimuksensa tarkastelee sitä, miten kuuntelemme samalla kun katsomme – korvan ja silmän välistä suhdetta. Alman praktiikka on rakentunut useiden soloteosten varaan, mutta hän on luonut myös duoja, trioja ja ryhmäteoksia yhteistyössä eri taiteilijoiden, kollektiivien ja instituutioiden kanssa. Hän on opiskellut pääasiassa nykytanssia ja flamencoa muun muassa Matilde Coral Escuela de Danzassa Sevillassa, Amor de Dios -koulussa Madridissa, Gotlands dansutbildingarissa Visbyssä sekä SNDO:ssa Amsterdamissa. Vuodesta 2019 lähtien Alma on tehnyt myös satunnaista kuratointia, esimerkiksi EarEye-festivaalille, joka keskittyy samaan tematiikkaan kuin hänen taiteellinen praktiikkansa.
Konsepti ja koreografia: Alma Söderberg
Esiintyjät ja yhteistekijät: Anja Müller, Roger Sala Reyner, Alen Nsambu, Eliott Marmouset, Anna Fitoussi, Alma Söderberg
Dramaturgia: Igor Dobričić
Valosuunnittelu ja tekninen johto: Sandra Liscano
Puvut: Behnaz Aram
Lavastus: Pol Matthé
Lauletut ja puhutut tekstikatkelmat: esiintyjät, Etel Adnan, Édouard Glissant, Josef Albers ja Isabel Escudero.
Tuotanto: Sofia Wickman
Jakelu: Giulia Messia
Tuotanto: Alma Söderberg Studio
Yhteistuottajat: Norrlandsoperan, Festival d’Automne à Paris, Moderna Dansteatern MDT, Dansens Hus Stockholm, Skogen, INKONST, Kunstencentrum BUDA - NEXT festival.
Tukija: Swedish Arts Council, Region Skåne.
Alma Söderberg Studio is supported by the Swedish Arts Council and the City of Malmö.
Ensi-ilta: 26.4.2025, Norrlandsoperan, Uumaja (Ruotsi)
FESTIVAALIESITYS