Berliiniläistaiteilijat Jared Gradinger ja Angela Schubot olivat residenssissä Zodiakissa 1.–10.9. Koreografipari työskenteli aluksi kahdestaan uusia teosideoita työstäen ja lisäksi kuuden päivän ajan yhdessä suomalaistanssijoiden kanssa.

Residenssityöpajan päätteeksi yleisö kutsuttiin Open studio -tapahtumaan, jossa työryhmä avasi työskentelyään ja sen tuloksia.

Kuva poistettu.

C4 Studion edessä käytävällä oli tunnelmaan virittämässä koregrafiparin Suomen vierailun aikana kuvaamaa videomateriaalia, johon saattoi tutustua ennen tapahtuman alkua.

Kuva poistettu.

Itse tapahtuma alkoi katsojat mukaan osallistaen: kaikki paikalla olleet tekivät yhdessä "melting"-harjoituksen, jossa kolmen kappaleen aikana jokainen sai omassa rytmissään ja vapaalla tavallaan "sulaa" pitkin lattiaa. Ihanan rentouttavaa!

Kuva poistettu.

Seuraavaksi nähtiin otteita viikon aikana tehdyistä harjoitteista. Yllä olevan pariharjoituksen ideana oli tehdä jotakin sellaista, jolla ei ole nimeä. Heti kun teko alkoi artikuloitumaan mielessä, oli tekemistä muutettava.

Kuva poistettu.

Tässä harjoituksessa kaksi henkilöä ohjaa taustalla liikettä ja yksi henkilö on ohjattavana. Ohjattava on kuin marionetti, joka saa liikeimpulsseja ja liikkuu niiden mukaisesti. Liikuttajina Janne Aspvik ja Jarkko Partanen. Liikuteltavana Katja-Maria Taavitsainen. Ei kovin kevyt harjoitus...

Kuva poistettu.

Ja saman harjoituksen tiimoilla myös Anne Hiekkaranta ja Meeri Altmets, jotka liikuttavat Open studio -tapahtumaa katsomaan tullutta tanssija-koreografi Heli Mekliniä. Etualalla Jared Gradinger.

Kuva poistettu.

Pienen tauon jälkeen tehtiin vielä hyvin fyysinen hengitysharjoitus.

Kuva poistettu.

Hengityksen tahtiin saimme nähdä myös loistavan dramaattisen pariharjoituksen Jarkko Partaselta ja Laura Vesteriseltä.

Kuva poistettu.

Kiinnostavan Open studion jälkeen suunnattiin sankoin joukoin Ervi Sirénin Vihje ilosta -teoksen ensi-iltaan Zodiakin näyttämölle. Hieno päivä ja ilta, kiitos kaikille tekijöille ja osallistujille!