Zodiakin vuoden 2013 tuotantohaku päättyy 16.3.2012. Zodiakin ohjelmistoon haetaan kantaesitysteoksia ja esityskonsepteja. Zodiak toimii valittavan kantaesitysohjelmiston osalta teosten osatuottajana, tuotannoilta edellytetään myös…
Tervetuloa koreografi Maija Hirvasen maksuttomaan workshopiin ja tutustumispäivään lauantaina 24.3.2012. Workshop-työskentelyn kautta paitsi tutustutaan, myös etsitään esiintyjiä Hirvasen tuleviin teoksiin ja projekteihin. Liikkumiseen sopivat vaatteet…
Jani-Matti Salon valosuunnittelu Veli Lehtovaaran ja Maria Ferreira Silvan parhaillaan Pannuhallissa nähtävään duettoon Light as a Feather, Green as an Apple on nimetty ehdolle vuoden 2012 Säde-palkinnon saajaksi. Perusteluina todetaan: "Jani-Matti Salon…
Tanssitaiteilija-koreografi Ervi Sirén valmistautuu parhaillaan Japanissa maaliskuun alussa koittavaan ensi-iltaan. Kyseessä on Sirénin uusin teos Kite, jonka hän luo viidelle eturivin japanilaistanssijalle. Teosta harjoitetaan Tokiossa, ensi-ilta nähdään…
Zodiakin vuoden 2013 tuotantohaku on alkanut. Haku päättyy 16.3.2012. Zodiak – Uuden tanssin keskus on suomalainen ja kansainvälinen nykytanssin tuotanto-, esitys- ja tapahtumakeskus ja Helsingin tanssin aluekeskus. Zodiakin taiteellinen toiminta…
Mamuska Helsinki on Zodiakin rento ja viihtyisä taiteidenvälinen undergroundklubi. Klubi on ainutlaatuinen mahdollisuus esitellä uusia ja kehitteillä olevia teoksia, ideoita ja visioita, kokeiluja ja erehdyksiä, lyhyitä mestariteoksia, konseptuaalisia…
"Luen nyt ääneen lausunnon, joka luetaan tänään teattereissa eri puolella Eurooppaa, paikallisilla kielillä: Tänään on helmikuun ensimmäinen päivä vuonna 2012. Tänään Budapestissa yksi kaupungin merkittävimmistä teattereista siirtyy kahden uuden johtajan…
Millainen on minun liikkeeni? Miten minä tulen näkyväksi liikkeineni? Entä kuinka tehdä valokuvan keinoin näkyväksi liikkeen tilaan jättämä jälki? Mikä meitä liikuttaa? -näyttelyssä tanssi ja valokuvaus kohtaavat pimeässä. Suomen valokuvataiteen museon…
New Yorkissa järjestettävän APAP-konferenssin yhteydessä järjestetään mittava pohjoismaisen esittävän taiteen kokonaisuus 7.-10. tammikuuta 2012. Zodiak on mukana suomalaisosallistujana tässä kokonaisuudessa. ICE STORM -showcasessa Joyce SoHo -teatterissa…
Uuden vuoden myötä Zodiakin taiteellisena johtajana aloittaa Harri Kuorelahti. Kuorelahti on toiminut aiemmin Zodiakin taiteellisen johtajan viransijaisena 2009–2010 sekä kansainvälisen toiminnan vastaavana 2010–2011. Kuorelahden taiteellisen johtajan…
Zodiakin henkilökunta lomailee 20.12. alkaen ja palaa toimistolle loppiaisen jälkeen maanantaina 9.1. Toivotamme kaikille rauhallista joulua ja virkeää  alkavaa vuotta 2012!
Zodiak – Uuden tanssin keskus on suomalainen ja kansainvälinen nykytanssin tuotanto-, esitys- ja tapahtumakeskus ja Helsingin tanssin aluekeskus. Haemme osaavan asiantuntijatyöyhteisömme vakituiseksi jäseneksi TUOTTAJAA. Tuottajan työtehtäviä ovat mm…