Zodiakin kansainvälinen Sivuaskel / Side Step Festival järjestetään seuraavan kerran 2.–11.2. helmikuuta 2023.

Kyseessä on – vuoden 2022 festivaalin peruunnuttua viime hetkellä – järjestyksessä 20. Sivuaskel. Juhlafestivaalin ensimmäiset kolme vierailuteosta on nyt julkistettu ja niiden lipunmyynti on käynnistynyt.

Sivuaskel 2023 -festivaalilla nähdään kaksi teosta Tanssin talon suuressa Erkko-salissa.

Keskiviikkona 8.2. Erkko-salissa esitetään kovassa nousussa olevan irlantilaiskoreografi Oona Dohertyn ryhmäteos Navy Blue. Festivaalin päätöspäivänä la 11.2. Erkkoon kohoaa ruotsalaisen Cullberg-ryhmän ja koreografi Jefta van Dintherin monumentaalinen sooloteos On Earth I’m Done: Mountains.

Kolmas nyt myyntiin tullut teos on italialaisen Silvia Gribaudin hurmaava Graces. Graces esitetään kaksi kertaa Tanssin talon Pannuhallissa pe 10.2. ja la 11.2. Sekä Graces että On Earth I’m Done: Mountains piti nähdä jo vuoden 2022 peruuntuneella festivaalilla.

Oona Doherty, nouseva tähti 

Pohjois-Irlannissa asuva koreografi Oona Doherty nousi kansainväliseen tietoisuuteen sooloteoksellaan Hope Hunt and the Ascension into Lazarus (2015). Dohertyn ensimmäinen ryhmäteos Hard to Be Soft – A Belfast Prayer (2017) vahvisti entisestään hänen asemaansa yhtenä kiinnostavimpana uutena eurooppalaisena koreografinimenä.

Tästä kertovat mm. Dohertylle vuonna 2021 myönnetty Venetsian Biennaalin Hopeinen leijona, sekä valinta samana vuonna eruooppalaisten tanssifestivaalien Big Pulse Dance Alliance -verkoston Scaling Up -taiteilijaksi. Sivuaskel-festivaalilla nähtävä Navy Blue on tämän Euroopan unionin Luova Eurooppa -rahaston tukeman verkoston osatuotanto. Zodiak/Sivuaskel-festivaali on verkoston jäsen.

Dohertyn ensimmäisessä suurelle näyttämölle luodussa teoksessa Navy Blue pohditaan Sergei Rahmaninovin ja Jamie xx:n musiikin siivittämänä, missä olemme olleet ja mitä kohti olemme menossa, sekä vaaditaan suorapuheisesti pikaista yhteiskunnallista muutosta. Lavalla nähdään 12 tuhoisan algoritmin vangiksi jäänyttä tanssijaa.

Veistoksellisuutta ja arkaais-futuristista monumentaalisuutta

Silvia Gribaudin Graces on saanut inspiraationsa Antonio Canovan vuosina 1812–1817 tekemästä veistoksesta Kolme sulotarta (eng. The Three Graces). Neljän tanssijan esittämä teos tutkii kouriintuntuvan ja peittelemättömän kauneuden eri vivahteita, ja kyseenalaistaa kauneusihanteet. Graces säteilee virtuositeettia ja huumoria sekä epäsovinnaista ja yllätyksellistä hilpeyttä.

Mountains on ensimmäinen osa Jefta van Dintherin ruotsalaiselle Cullberg-tanssiryhmälle tekemästä diptyykistä On Earth I’m Done. Arkaais-futuristisessa esityksessä Van Dinther pohtii, miten olla rakastunut – ja pysyä rakastuneena – alati muuttuvaan maailmaamme. Samaan aikaan sekä alas- että ylöspäin suuntautuvan sooloteoksen monumentaalinen lavastus pääsee oikeuksiinsa Erkko-salin korkealla näyttämöllä.

Sekä Silvia Gribaudi että Mountains-teoksen Helsingissä esittävä Cullbergin vieraileva tanssija Marco da Silva Ferreira ovat sattumalta myös Big Pulse Dance Alliance -verkoston Scaling Up -taiteilijoita. Heidän uudet teoksensa tulevat toteutumaan Navy Bluen ja keväällä Helsingissä nähdyn Amala Dianorin Siguifin-teoksen tapaan verkoston osatuotantoina.

Sivuaskel-festivaalin loput esitykset tullaan julkistamaan 12. joulukuuta.

Sivuaskel-festivaali 2023, osa 1

Oona Doherty: Navy Blue. Esitys ke 8.2. klo 19.00, Tanssin talo, Erkko-sali

Silvia Gribaudi: Graces. Esitykset pe 10.2. klo 19.00 ja la 11.2. klo 17.00, Tanssin talo, Pannuhalli

Cullberg / Jefta van Dinther: On Earth I’m Done: Mountains. Esitys la 11.2. klo 19.00, Tanssin talo, Erkko-sali