27.4.–9.5.2009

KANTAESITYKSET

Käyttäytymisen ja aivojen empiiristä tanssia


 

 

SARI PALMGREN ja ANNA ESTARRIOLA:
Animal Motion / In & Others

 

k10_animalmotion_photojohannatirronen2009.jpg

Sari Palmgrenin ja Anna Estarriolan yhteisillassa ollaan liikkeellisen kommunikaation, luontaisen ja opitun käyttäytymisen sekä ajattelun synnyn äärellä koreografisin ja tanssillisin keinoin. Palmgren jäljittää eläinlajista riippumatonta vuorovaikutusta sooloteoksessaan Animal Motion. Estarriola ryhmineen tekee liikkeellistä käyttäytymistiedettä aivojen sisällä kotitekoisin konstein teoksessaan In & Others.

"Leikkisä kissa, joka hypähtelee kuin pieni sievä tiikeri, on ehdottomasti hauskempi kuin puolet niistä ihmisistä, joiden kanssa maailmassa täytyy elää."  (Lady Sydney Morgan, 1738-1859)

Animal Motion on koreografioitu luontokuvaus ihmisen ja muiden eläinten liikkeestä. Peritty liikkeellinen
vuorovaikutus on ominaista myös ihmiselle, ja opittua käyttäytymistä ilmenee ihmisen lisäksi
muillakin eläimillä. Näyttämö muuntuu eläinten ja ihmisten, videon ja tanssin, tieteen ja taiteen empiiriseksi tutkimuskentäksi.

Teoksesta nähdään sunnuntaina 2.5. yhteisillan jälkeen erikoisesitys, jossa vierailee RIO Real Time Orchestra -improvisaatioryhmä. RIO tulee kylään Sari Palmgrenin teokseen ja remiksaa sen odottamattomilla teoillaan. Tule katsomaan – ihastumaan tai kauhistumaan!

ANIMAL MOTION
Koreografia: Sari Palmgren
Valo- ja videosuunnittelu: William Iles
Pukusuunnittelu:
Karoliina Koiso-Kanttila
Äänisuunnittelu: Tuomas Norvio In and Others, kuva Johanna Tirronen
Valokuvat: Uupi Tirronen
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus ja Sari Palmgren

Lue Sari Palmgrenin blogia teoksen taiteellisesta prosessista!


In & Others perustuu ihmettelyyn käyttäytymisen alkuperästä ja kehityksestä hetkeä ennen kuin käyttäytyminen tulee ilmi. Miten käyttäytyminen muodostuu, miten mielikuvat ja ajattelu syntyvät? Mikä on se fysiologinen mekanismi joka synnyttää mielipiteemme, aavistuksemme, muistomme, ideamme ja tunteemme? Liikkeellisiä tutkimuksia ihmisaivojen näkymättömästä.

IN & OTHERS
Konsepti, ohjaus, lavastus: Anna Estarriola
Tanssi: Anna Estarriola, Pälvi Salminen ja Jukka Tarvainen
Valosuunnittelu: Anna Pöllänen
Valokuvat: Uupi Tirronen
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Festival Mapa, Anna Estarriola

 

 


 

 

EEnsi-ilta 27.4.2010 klo 19 Zodiak

 

Muut esitykset
29.4.2010 klo 19
2.5.2010 klo 15 + RIO tulee kylään
4.5.2010 klo 19
5.5.2010 klo 19
7.5.2010 klo 19
8.5.2010 klo 19
9.5.2010 klo 15

Liput 20/12 €

Osta liput

 

Kuvat: Johanna Tirronen


Anna Estarriola:
"My interests delve in the interaction between visual arts and performing arts, such as theatre and dance. I work in hybrid projects that explore and question the unity between content, medium, context and narrative display in an intuitive and compromised praxis. Often the themes of my work revolve around notions of reality, perception and behavior. During the working process and along its outcomes I try to figure out how we perceive reality and how we act upon that. I'm interested in one's emotional being and in the conversion of one's inner into representational forms. While I speculate on constructing dramaturgical entities, I refer to individual and communal conducts as well as their contexts.

During the last years I have been directing video and dance projects and worked in several theatre and dance productions as a video artist. Further I have performed as a dances and exhibited my work in a gallery context.

I'm both fascinated and disturbed by humans. I'm interested in how the impulses take form in words and gestures and how they succeed or fail in doing this. I like to see people shaking their meat. Moving flesh is life. Can such a statement be made based on uncertain feelings? I like to work, a bit like those donkeys following a carrot."

In & Others saa uusintaensi-illan Festival Mapassa Espanjassa lokakuussa 2010, teoksen taiteellisen työryhmän kuukauden mittaisen residenssin jälkeen.
www.annaestarriola.blogspot.com

Taiteilijahaastattelu Sari Palmgrenin kanssa:

 
Taiteilijahaastattelu Anna Estarriolan kanssa:


"Zodiakin kahden teoksen kantaesitysilta sisälsi mielenkiintoista tanssia ja ajatuksia herättävää visuaalisuutta. Tanssija ja koreografi Sari Palmgren kyseenalaisti illan aluksi ihmisen ylivertaisuuden teoksessaan Animal Motion. Avaushetken kaunis, detaljoitu ylävartalon raukeaneläimellinen liike leikkaantu Edward Ilesin [oik. William Iles, Zodiakin huom.] ja Palmgrenin loistavan video- ja lavastusidean myötä voimakkaaksi manifestiksi luonnon, eläinten ja tulevaisuuden puolesta. [...] [Anna Estarriolan teoksessa In & Others nähtiin] kolme tanssijaa - tai oikeammin näyttämöhenkilöä, röykkiö hajonneita tunteita muovisina esineinä ja kulmassa häkkyrä, josta saatiin koottua koko teoksen päähenkilö "In" tunteineen päivineen. [...] Hauskanhullua, lakonisen kolmikon esittämää tanssiteatteria, jonka ainoa miinus menee tankeroenglannille."
(Mika Saarelainen, Helsingin Sanomat 29.4.2010)

"[Sari Palmgren] inleder faunlikt med en bar ryggs uttrycskfulla muskelspel i totalt mörker. Det organiskt böljande växer upp sig och får oväntade nya och djurlika drag, hela tien med ansiktet dolt av hängande hår. [..] Sari Palmgren har en säregen scenisk utstrålning som är direkt och rättfram, kraftfull men samtidigt reaktiv och känslosam – och dessutom en otrolig rörelsekvalitet. [...] Anna Estarriola har skapat konceptet och scenbilden för In & Others som hon framför tillsammans med Pälvi Salminen och Jukka Tarvainen. Med en rätt sympatisk blandning av lek och allvar i såväl själva framställningen som det förtydligande förkunnandet av olika påståenden om "Ins" känslotillstånd och medvetande – på dålig engelska som en del av ironin – visar och demonstrerar de tre."
(Jan-Peter Kaiku, Hufvudstadsbladet 29.4.2010)