"Luen nyt ääneen lausunnon, joka luetaan tänään teattereissa eri puolella Eurooppaa, paikallisilla kielillä:

Tänään on helmikuun ensimmäinen päivä vuonna 2012. Tänään Budapestissa yksi kaupungin merkittävimmistä teattereista siirtyy kahden uuden johtajan käsiin. Nämä johtajat ovat esittäneet äärioikeistolaisia mielipiteitä jo vuosien ajan. He ovat julkaisseet kansaa kiihottavia juutalaisvastaisia, romanivastaisia ja rasistisia julistuksia. Tästä päivästä alkaen he johtavat julkisesti rahoitettua teatteria eurooppalaisessa pääkaupungissa.

Heidän nimityksensä teatterin johtoon on ennenkuulumatonta.

Meidän ei kuitenkaan pidä tämän rikkomuksen vuoksi tuomita Budapestia, vaan pikemminkin sitoutua edistämään suvaitsevaisuutta, moniarvoisuutta ja solidaarisuutta omassa maassamme ja omassa elämässämme.

Olemme surullisia siitä, että monen eurooppalaisen maan poliittiset voimat lietsovat vihaa, halveksuntaa ja kateutta eri ihmisryhmien välille. Meidän tarkoituksemme teatterityössä on ylittää yhteiskuntaamme jakavia tekijöitä, sytyttää uteliaisuus ja herättää ihmisten huomio sosiaalisiin todellisuuksiin – kaikkien ihmisten yhteiseksi hyväksi, rauhan ja vapauden hyväksi Euroopassa. Me ihmiset olemme kaikki vapaita ja tasa-arvoisia; me olemme kaikki saman maailman kansalaisia.

Tänään on helmikuun ensimmäinen päivä vuonna 2012. Viettäkäämme tänään yhdessä Euroopan ensimmäistä suvaitsevaisuuden teatteripäivää.”

 

Lausunnon on Zodiakissa lukenut taiteellinen johtaja Harri Kuorelahti 1.2.2012.

Vetoomus Unkarin kulttuurin ja median vapauden puolesta:

http://hungarianwatch.wordpress.com/sign-the-petition/