Zodiak ja Kiasma-teatteri ovat mukana EU-rahoitteisessa Artistic Doctorates in Europe: Third Cycle Provision in Dance and Performance (ADiE) -projektissa. Hankkeen tavoitteena on tanssin ja esitystaiteen väitöskirjatutkimuksen kehittäminen ja tohtori-taiteilijoiden työn jalkauttaminen taiteen kentälle.

Hankkeen puitteissa on nyt julkaistu ensimmäinen tutkimusraportti. Se pohjautuu kolmeen erilliseen kyselyyn, joilla kartoitettiin taiteellista väitöstutkimusta tekevien taiteilijoiden, heidän ohjaajiensa sekä laajemman kulttuurikentän ajatuksia taiteellisesta tutkimuksesta.

Raportti on ladattavissa hankkeen verkkosivuilta osoitteesta www.artisticdoctorates.com.   

Tutkimuksen keskeisimpiä havaintoja on, että taiteellisen väitöstutkimuksen resurssit vaihtelevat suuresti korkeakoulusta toiseen. Taiteellinen tutkimus ei asetu kitkatta osaksi perinteistä akateemista tutkimusmaailmaa, ja tiedon ja kompetenssin lisäämistä kaivataan kaikilla tasoilla.

Syksyllä 2016 käynnistynyt ADiE analysoi taiteellisen väitöskirjatutkimuksen ohjauksen haasteita, kartoittaa erilaisia tutkimusmenetelmiä ja pohtii, miten tutkimustietoa voidaan hyödyntää uudenlaisissa taiteellisissa avauksissa.

Projektia koordinoi Middlesexin Yliopisto (Lontoo). Zodiak ja Kiasma-teatteri toimivat hankkeessa asiantuntijoina, jotka etsivät tarttumapintoja akateemisen maailman ja taiteen ammattilaisten välille. Kolmantena suomalaispartnerina projektissa toimii Taideyliopiston Esittävän taiteen tutkimuskeskuksen (Tutke), jonka kanssa Kiasma ja Zodiak tekevät tiivistä yhteistyötä.

Muut yhteistyökumppanit ovat Chichesterin yliopisto, Tukholman taideyliopisto sekä tanssi- ja esitystaiteen keskukset WELD (Tukholma) ja Dance4 (Nottingham). Kolmivuotiselle Erasmus+-projektille on myönnetty 366 000 euron rahoitus.