Okulaarissa tanssikriitikko Niko Hallikainen kirjoittaa Zodiakin ensi-illoista.
Valon paino on näyttämöteos, joka kääntää György Ligetin urkuteoksen Volumina esitykseksi. Ligetin monumentaalisen avantgarde-sävellyksen keskeisyydestä huolimatta sen rooli jää esityksessä ehdotukseksi liikkua esityskokemuksessa.
Valon painossa on useampi tematiikka, jotka voivat katsojakokemuksesta riippuen jakautua Ligetin teokseen, urkumusiikkiin, avantgardeen, valon anatomiaan ja ihmisanatomian mimiikkaan. Esitys jäljittelee valoa ja pimeyttä, joiden vastakkaisuudesta muodostuu esitystilassa yhden ja saman asian kaltaiset kääntöpuolet.
Kokemuksen ensisijaisuuden vuoksi on pidättäydyttävä kuvailemasta Valon painoa liikaa. Kielen on jätettävä osa näyttämökuvista hämärään, antaa niiden paljastua kokemusmuodossa. Teoksen näyttämöstä on kuitenkin valotettava, että se on poikkeuksellinen. Se tekee kunniaa Ligetin tavalle käyttää Voluminassa soitinta historiaa uudistavin ehdoin, jotka vuorostaan Valon painon tanssinäyttämöllä heijastuvat oman aikamme avantgardeksi.
Näyttämö on jaettu neljään osaan; valo, ääni, liike ja tyhjyys tai pimeys. Näyttämö on jo itsessään rakennelmana tulkinnanvarainen. Se on ruumiinavaus tai röntgenkuva esitysmuodon mekaniikasta; tanssin sisukset on tehty läpinäkyväksi.
Toisaalta näyttämöä voisi lukea kuin Joharin ikkunaa ja nähdä siinä loputtomia tulkintoja itsestään tai toisista. Valon näkyväksi tekemä savu mutkittelee ruutujen yllä ja hivelee kahta tanssijaa, jotka kuiskuttelevat karvapeitteiden päällä kuin maailmanlopun alla.
Esityksessä valon painoa mitataan suhteessaan massaan, antamalla valon kiillellä tilassa omia teitään. Hohde pilkahtaa mustiin sukelluspukuihin uponneissa tanssijoissa, jotka hivuttautuvat valon puristuksessa näyttämön poikki.
Valon painoa arvioidaan myös punnitsemalla sitä valoa jäljentävän ruumiin massan kautta. Näyttämöllä käynnistyy valtava tuulikone, joka puskee erivärisiin kaapuihin verhoutuneita tanssijoita. Ilmanvastus heijastuu kankaiden lepatuksessa ilmiöksi, jossa ruumiit ikään kuin halkovat ja sylkevät valoa.
Yleisemmin kiinnostavaa on se, miten jopa valon ollessa keskeisin teema esityksessä, se silti jää näyttämöllä toissijaiseksi suhteessaan esimerkiksi ruumiiseen tai musiikkiin. Valo tuntuu nykynäyttämöllä valitettavan toissijaiselta, koska Valon painonkin näyttävissä olosuhteissa valo on rikkaudestaan huolimatta aina välttämättömyys suhteessa muihin näyttämöelementteihin
Lattialla makoilevat ruumiit varastavat kaiken huomion yllään heiluvalta lampulta, vaikka heidän havaittava toiminnallisuutensa on vähäisempi kuin ilmassa riippuvan valon. Tämä on oleellista myös siksi, että Valon paino on tanssikoreografian sijaan pikemminkin kokonaisvaltaisten tekijyyksien kudelma. Se on rohkean kompleksinen linja, jonka muodon jälki on samanaikaisesti helpottavan kokemuksellinen ja häkellyttävän haastava. Halutessaan myös katsojan on tehtävä kovaa työtä ymmärtääkseen esitystä.
Näyttämöä operoidaan kuin lennonjohdossa. Stoan varastosta pengotut entisaikaiset laitteet valottavat näkyväksi myös tekniikan historiaa. Teos paljastaa muodon pinnan alta monimutkaisen yhdyskunnan, joka vaatii häkellyttävän paljon voimia toimiakseen.
Minä tahansa muuna viikonloppuna Valon painon näyttämö voisi tuntua esteettiseltä lausunnolta, mutta poliittisen lakon jälkitunnelmissa esitys tarpeellisesti paljastaa leimahdusten taustalta monimutkaisia toimintasarjoja.
Vaikka Valon painoa voisi arvioida lievän ikuisuuden, se on tosiaan nautinnollinen teos niin sanotusti pelkän kokemuksen tasolla. Samanaikaisesti näyttämötekninen ratkaisu jakaa näyttämö neljään osaan mahdollistaa katsojalle vapauden valita ja rajata omaa esityskokemusta.
Näyttämön ympärillä on vapaa liikkuvuus, mikä sallii luvan istuutua vaikka koko tunniksi ääniruudun eteen ja ihailla moniteknistä soittoa konserttina. Toisaalta tilassa voi juosta ja kerätä poikkeuksellisen laajan oton esityksen läpikuultaviksi tehdyistä toimijuuksista.
Esitys on kokonaisuudessaan kuin filosofinen ongelma, jo nimensä variaatioiden puolesta. Teosnimen ensimmäinen käännös Licht und Masse erottaa valon painosta ja painottaa ruumiin kyvyttömyyttä muuttua valoksi tai painottomaksi. Ruumis on raskas kuten pimeys.
Heavy Light taas toimii kuin vastauksena suomenkielisen teosnimen herättämiin kysymyksiin; se viittaa tietyn valon raskauteen, ehkäpä valoksi tekeytyneen massan tai tilan raskauteen. Esitys on epämääräisen tarkka mysteeri, johon on useampi ratkaisu, jotka kaikki paljastavat kokijan aseman näkyyn.
Niko Hallikainen
Valon paino jatkaa Itäkeskuksen Stoassa su 27.9. saakka.
Kuvat: Yoshi Omori