Kuva: Roosa Isokääntä
Päädyin Zodiakin autismin kirjon nuorten tanssihankkeeseen mukaan koulun kautta, kun Zodiak esitteli meille projekteja, joihin he hakivat harjoittelijoita. Hanke kuulosti todella mielenkiintoiselta ja erityislaatuiselta, joten halusin siihen mukaan. Ennen ensimmäistä tanssituntia pohdin paljon, minkälaisia tanssijoita projektissa on mukana, miten heidän kanssaan toimitaan ja kommunikoidaan ja ottaisivatko he minut mukaan ryhmäänsä.
Työtehtäviini kuului koordinoida hankkeen osana tuotettavan elokuvan kuvauksia, hoitaa käytännön asioita ja tiedottaa hankkeen ajankohtaisista asioista. Yksi työtehtäväni oli myös ottaa tanssijat vastaan kun he saapuivat ja lähtivät takseilla tanssitunneilta. Tehtävä kuulosti aluksi yksinkertaiselta, mutta ei todellakaan ollut sitä. Osa taksikuskeista oli myöhässä, väärässä paikassa tai muuten vaan huonolla tuulella ja minä olin yleensä ottamassa vastaan kuskien mielenosoitukset. Tämä oli kuitenkin vain pieni osa projektia eikä haitannut kokonaisuutta.
Ensimmäinen tanssitunti, jolla olin mukana, oli todella mukaansatempaava. Ajattelin, että tarkkailen tuntia sivulta pienen hetken ja menen sen jälkeen takaisin toimistolle. Ilmapiiri oli kuitenkin todella energinen ja kaikilla näytti olevan hauskaa, joten päätin hypätä mukaan tanssimaan ja pysyttelin mukana vielä seuraavankin tunnin ajan. Tuntui heti, että tunnilla ei tunneta sellaisia asioita kuin häpeä tai epätasa-arvo. Kaikki ryömivät, hyppelivät ja pyörivät tunnilla yhdessä nauraen. Meno oli todella iloinen ja kannustava.
Mieleenpainuvin hetki projektin aikana tapahtui kuvauspäivänä, jolloin pyrittiin yhden lauantain aikana kuvaamaan suuri osa elokuvan materiaalista. Näky, jossa yksi tanssijoista tanssii joutsentanssia keskellä salia valkoinen mekko päällään, oli todella vaikuttava ja pysäyttävä. Viimeistään silloin olin varma, että elokuvasta tulisi onnistunut, vaikkei aivan samanlaista tunnelmaa voisikaan välittää kameran kautta. Päivä oli pitkä ja raskas, mutta todella palkitseva.
Kun hankkeen edetessä tutustuin tanssijoihin ja työryhmään paremmin, ymmärsin että mukana on mahtavia ihmisiä. Kaikki ovat todella yksilöllisiä ja erilaisia, mutta luovat yhdessä toimivan ja ainutlaatuisen kokonaisuuden.
Itselleni päällimmäiseksi on jäänyt kiitollinen ja etuoikeutettu olo, että olen saanut olla mukana hankkeessa ja mahdollistamassa tanssiharrastuksen niille, joilla sitä ei automaattisesti ole. Olo on tottakai samalla haikea sen takia että projekti loppuu, mutta onneksi muistoksi jää upea elokuva, mikä on vanginnut hankkeen erityisyyden niin hyvin kuin elokuva vain voi.
Hurjan iso kiitos vielä kaikille, jotka ovat olleet mukana hankkeessa!
Roosa Isokääntä
Tuotantoassistentti
Lue lisää tanssihankkeesta autismin kirjon nuorille
Hankkeen puitteissa kuvattu lyhytelokuva Tanssitunti on mahdollista nähdä Autismielokuvafestivaalilla 24.4.