Okulaarissa tanssikriitikko Niko Hallikainen kirjoittaa Zodiakin ensi-illoista.
Kuva: Katri Naukkarinen
Laura Pietiläisen Michaela – The Queen of Fucking Everything on esitys ja hahmo ja aikamme tilanne. Michaela on koreografin alter ego -identiteetti, jolla tekijä pyrkii vapautumaan kokemistaan negatiivisista tunteista erityisesti suhteessa omaan itseensä. Tämä henkilökohtaisen hyvinvoinnin eheytysprosessi on tehty läpinäkyväksi esitystilanteessa, joka taas on ohjelmoitu näyttäväksi viihdenumeroksi.
Pietiläinen on koonnut ympärilleen valtavan työryhmän, jotka kokonaisuudessaan muodostautuvat vaikuttaviksi ja erikoisiksi puitteiksi. Tila on lavastukseltaan kabaret-klubi, jossa tuttu näyttämö on enää tähtiin verhoiltu muisto. Samalla mahtipontisia puitteita maadoitetaan esittämällä videomateriaalia Pietiläisen lapsuudesta, kun hän esiintyy ja jollottelee pikkutyttönä kameralle.
Michaela on Pietiläisen kertomus persoonastaan. Se kuvaa henkilökohtaisia tuntemuksia show-estetisoidussa paketissa. Teos muistuttaa pop-tähtien jäähallikeikkojen välispiikkejä, joissa tarkoitus on valaa uskoa itseensä eritoten nuoremman polven kuulijoille. Kuitenkin tanssinäyttämöllä vastaava kertomus korostuu erityslaatuisena; henkinen kasvu ei ole maineen anekdootti tai yritys inhimillistää tähteä vaan teoksen tarkoitus ja alkuvoima.
Michaelassa hämmentävää onkin komeilevat puitteet, koska kokemamme mukaan spektaakkelitilanne pyrkii aina hallitsemaan ja harhauttamaan. Michaela on puitteisiinsa nähden kuitenkin ensisijaisesti vilpittömyyden kohtaus. Pietiläinen julistaa näyttämöllä herkistyneenä haluavansa olla kuin Beyoncé, mutta omalla tavallaan. Michaela on itsetunnon ja egon tervehtymisen projekti, joka luo omaa henkilökohtaista versiotaan tasapainoisesta maailmasta.
Michaela maailma on rakennettu musikaaliksi. Pietiläisen sanoittamissa lauluissa, jotka pohjaavat vapaasti Michael Jacksonin tuotantoon, Jackson jää vapaissa sovituksissa teoksen viitteelliseksi haamukuvaksi. Silti Jackson on perustavanlaatuinen vaikute Pietiläisen spektaakkelissa. MTV-ikonien tuottamat kuvastot ovat jättäneet lähtemättömän jäljen juuri tekijänsä sukupolveen. Michaela heijastuu kauttaaltaan kaipuuna itse ikonisen kuvan paikalle: tulla omaksi inspiraatiokseen muille.
Esityksestä välittyy taju erinäisistä myyteistä kuten jumaluuksista. Samalla teos kuvaa tekijänsä kokemukset ja kehityksen sekoituksena eeppistä tarinaa ja pop-tähtien reality-rakenteisia kasvukertomuksia. Michaela asettautuu tietoisesti voimakkaiden pop-ikonien jatkumoon, kun hän avaa ikkunan seuraavalle sukupolvelle, valveutuneiden fanien lapsilaumalle, joka astelee Pietiläisen jalanjäljissä. Tämä on Michaelan synnyn ja avaruudellisuuden syy: himo tuntea kuuluvansa ikuisuuteen.
Niko Hallikainen