Zodiakin vuoden 2023 ohjelmiston kuratointiryhmään kuuluivat Zodiakin taiteellinen johtajan Harri Kuorelahden lisäksi Jenni-Elina von Bagh ja Sophia Wekesa. Tässä tekstissä he avaavat työskentelyään tulevan vuoden ohjelmiston parissa.

Kuratointityömme tapahtui kolmen eri henkilön ja näkökulman välisessä keskustelussa. Tämä tuntui äärimmäisen tärkeältä, jotta lähestymistapa ehdotuksiin olisi mahdollisimman moniulotteinen. Annoimme siis aikaa keskustelulle, jossa mielipiteet, ajatukset ja ajatusprosessit saivat myös törmätä toisiinsa. Halusimme vaalia jokaista ehdotusta tärkeänä eleenä ja taiteellisena tekona.

Teosehdotuksia pohtiessamme kiinnitimme huomiota teosaiheen ja sitä toteuttamaan suunnitellun työryhmän kokoonpanoon, kokemustaustaan ja siihen, kuinka hakija tai työryhmä asemoi itsensä suhteessa valittuihin aihealueisiin tai niiden toteuttamisen tapoihin.

Oli tärkeää voida ymmärtää miksi teosehdotus on tärkeä sekä tekijöilleen että tärkeä tässä ajassa, mutta halusimme löytää ehdotuksesta tämän lisäksi näkökulmia ja elementtejä, jotka voivat avautua myös yleisölle, jaettuna esityksellisenä tapahtumana.

Koska Zodiak toteuttaa osa-tuotantoina kanta-esityksiä, oli olennaista kuulla hakijalta realistinen avaus (suhteessa resursseihin) siitä, kuinka teosehdotus aiotaan toteuttaa, ketkä ovat sen ydintyöryhmää sekä teoksen esiintyjiä. Nämä seikat antavat hyvän pohjan ymmärtää syntyvän teoksen tavoitteita, luovat kokonaiskuvan teossuunnitelman lähtökohdista, sekä ymmärryksen mahdollisista kohdeyleisöistä.

Teosehdotuksen tukena koimme tärkeänä huomioida myös taiteilijan ja työryhmän jäsenten taiteellisen kädenjäljen ylipäätään. Teosehdotuksen lisäksi videomateriaalit aiemmista teoksista ja demomateriaalit toimivat tärkeinä osviittaa antavina elementteinä.

Ehdotukset olivat rohkeita ja ilahduttavan moninaisia. Hakemusten taiteilijapohja oli myös laaja suhteessa ikään, tekijöiden kokemukseen, sukupuoleen, koulutukseen, kansallisuuteen ja kulttuurisiin lähtökohtiin. Keskusteluissamme nousi esiin se, että kuratoinnissa on tärkeätä huomioida toisistaan varsin poikkeavia lähestymistapoja ja taiteen tekemisen prosesseja, sekä myös taiteilijoiden mahdollisia prosesseja edetä koulutuksessa tai jopa koulutuksen ulkopuolella pitkin toisistaan eriäviä reittejä kohti kiinnostavaa taiteilijuutta.

Kuratoitu ohjelmisto on taiteellinen kokonaisuus. Joka vuosi tavoitteena on luoda vuosiohjelmisto, joka on monipuolinen ja eri yhteisöjä ja erilaisia yleisöjä mukaan kutsuva, ja joka antaa äänen eri taustaisille ja ikäisille taiteilijoille. Tähän toki vaikuttaa myös se ketkä hakevat teosehdotuksilla mukaan ohjelmistoon. On rikkaus kun mukana on monia erilaisista lähtökohdista tulevia ja eri aihealueiden teosideoita, mutta myös kun löytyy ja esiin piirtyy eri teosten välille yhdistäviä tekijöitä tai painopisteitä.

Joka vuosi mukana on monia todella hienoja ja perusteltuja teosideoita, joiden soisi löytävän tuotantokumppaneja ja esitysmahdollisuuksia. Zodiak voi toteuttaa vuosittain rajallisen määrän tuotantoja omien resurssiensa puitteissa. Tuotanto- ja aikatauluresurssit antavat raamit sille mikä kaikki on mahdollista ohjelmistovalinnoissa; pyrimme turvaamaan jokaiselle ohjelmistoon valitulle tuotannolle tarvittavan harjoitusajan, myös näyttämöllä ennen ensi-iltaa.

Vuoden 2023 kuratoinnissa oli mahdollista valita valitettavan vähän uusi ideoita osatuotannoiksi, koska pandemian vaikutuksista vuoden 2023 ohjelmistoon oli siirtynyt osa aiemmille vuosille suunnitelluista teoksista. Tästä syystä halusimme painottaa erityisesti nuorten tai uransa alkuvaiheessa olevien tekijöiden ehdotuksia vuoden 2023 valinnoissa.

Zodiakin avoimen haun ohjelmistotyöryhmän jäsenet vuoden 2023 suunnittelussa,
Harri Kuorelahti, Sophia Wekesa ja Jenni-Elina von Bagh

 

Zodiakin tuotantohaku vuodelle 2024 on auki 7.11.2022 saakka. Tarkka hakuilmoitus löytyy sivuiltamme kohdasta Tuotantohaku.

Zodiakin kevään 2023 ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan 12.12.2022.