Kuva: Sanna KäsmäZodiak – Uuden tanssin keskuksen seuraavaksi housekoreografiksi vuosille 2017–2018 on valittu Sonya Lindfors. Valinta tehtiin hakemusten pohjalta. Housekoreografikaudelle tuli yhteensä 14 hakemusta, yksi ulkomailta ja 13 Suomesta.Kyseessä…
Kiertoliike 2016 on tanssin alan valtakunnallinen ammattilaisfoorumi. Toista kertaa järjestettävä tapahtuma pidetään tänä vuonna Jyväskylässä, Tanssin aika -festivaalin yhteydessä 22.–23.9.2016.Zodiak tukee tanssin aluekeskuksena alan sisäistä keskustelua…
Zodiakin tanssitunnit autismin kirjon nuorille alkoivat syyskuussa 2015. Projektin tarkoituksena oli tarjota autismin kirjon nuorille keinoja itseilmaisuun ja taiteen tekemiseen tanssin avulla. Projektin läpäisevänä teemana on ollut kommunikaatio ja…
Jo perinteeksi muodostunut koululaisten kesäkurssi REPEAT-PAUSE-EDIT järjestetään Kaapelitehtaalla tänäkin vuonna. Viisipäiväisellä kurssilla opetellaan kuvakäsikirjoitusta, kuvausta, leikkausta ja editointiohjelmien käyttöä. Pienryhmissä osallistujat…
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen Minun nimeni on –taideprojekti on aloittanut vuonna 2016 yhteistyössä Helsingin Taiteilijaseuran kanssa Urbaaniluonto-projektin. Projektissa yhdistetään kaupunkiviljelyä, tanssia ja kuvataidetta. Kevään ja syksyn 2016…
Kiertoliike 2015, kuva Pekka Mäkinen / Tanssin taloTanssin ammattilaiskentän kokoava tapahtuma järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä 22.–23. syyskuuta Tanssin Aika -festivaalin yhteydessä.Kiertoliike 2016 -tapahtuman teemana on Yhteenkuuluvuus,…
Kaarelan alueella toimivat Zodiak – Uuden tanssin keskuksen Minun nimeni on -taideprojekti sekä Helsingin Taiteilijaseuran TAIDEKEHÄ-hanke tarjoavat alueen asukkaille ilmaista yhteisöllistä kulttuuritoimintaa. Hankkeiden kolmivuotinen Urbaaniluonto…
Zodiakin ja Helsingin juhlaviikkojen tämän vuoden yhteistuotanto on Valtteri Raekallion / Raekallio Corp:n Neuromaani. Helsingin juhlaviikojen 2016 ohjelmisto julkistettiin tiistaina 19.4.Monitaiteellinen Neuromaani pohjaa Jaakko Yli-Juonikkaan palkittuun…
Kultturikeskus Caisassa avattiin maanantaina 18.4. laatuaan ensimmäinen #StopHatredNow-tapahtumaviikko.#StopHatredNow tapahtumaviikko ottaa kantaa Suomessa vellovaan vihapuheen ja rasismin aaltoon. Yhdessä tekemisen, positiivisuuden ja rakentavan…
Sonya Lindforsin NOBLE SAVAGE -teoksen esitykset perjantaina 15.4. klo ja sunnuntaina 17.4. klo 15 joudutaan valitettavasti perumaan sairastapausten vuoksi.Peruttuihin näytöksiin ostetut liput voi vaihtaa Tiketin toimipisteillä (Ei R-Kioskeilla)…
Zodiak - Uuden tanssin keskus käynnistää ensi syksynä teosalustukset kantaesitysten yhteydessä. Haemme nyt nykytanssista ja esitystaiteesta innostunutta henkilöä kehittämään toimintaa kanssamme.Haemme henkilöä, jolla on hyvä tuntemus nykytanssista ja…
Etsitkö harjoittelupaikkaa esittävän taiteen markkinoinnin parista? Mikset tulisi Zodiakiin!Zodiak – Uuden tanssin keskus on ennakkoluuloton, utelias ja vilkas nykytanssin ja esitystaiteen tuotantokeskus Helsingissä Kaapelitehtaalla. Tuotamme vuosittain…