Zodiakin tuotantohaku vuosille 2021–2022 on nyt auki. Ma 16.9. avautuneessa avoimessa haussa haetaan ehdotuksia kolmeen tuotantokategoriaan.

- Tanssin kenttä on kokenut viime vuosikymmenen aikana voimakkaita muutoksia. Zodiak haluaa luoda mahdollisuuksia suomalaisen nykytanssin vahvalle tulevaisuudelle tarjoamalla taiteilijoille erilaisiin tarpeisiin vastaavia tukimuotoja, toteaa Zodiakin toiminnanjohtaja Ari Tenhula.

Zodiakin tuotantokategoriat ovat jatkossa residenssituki Zodiak Laboratory, aiempaa osatuotantomallia pääosin vastaava Zodiak CoProduction sekä uusi, pitkäkestoisemman tuen kohti suurimuotoisempia teoksia tarjoava Zodiak CoCommission.

- Haluamme uuden CoCommission -tukimuodon myötä viedä isompien näyttämöiden nykytanssiajattelun seuraavalle vuosikymmenelle, kertoo Harri Kuorelahti, Zodiakin taiteellinen johtaja.

- Olen taiteellisena johtajana pitänyt tärkeänä, että Zodiak esittelee jatkuvasti uusia ja nuoria tekijöitä, mutta että myös tuemme joidenkin taiteilijoiden uraa pitkäjänteisemmin. Uusi tuotantomalli mahdollistaa tämän entistä paremmin, Kuorelahti jatkaa.

Zodiak toimii jatkossakin ohjelmistoon valittavien esitysten ja konseptien osatuottajana.

- Tiedostamme hyvin, että tuotantomallimme uudistus ei ratkaise Suomen freelance-tanssikentän tuotannollis-taloudellisia ongelmia kokonaan. Se mitä tarvittaisiin olisi lisärahaa tanssikentän tuotantoihin, ja Helsinkiin yksi tai kaksi uutta tuotantoalustaa, Ari Tenhula sanoo painokkaasti.

Zodiakin avoimeen hakuun tulee vuosittain 100–120 ehdotusta uusiksi kotimaisiksi nykytanssiteoksiksi. Zodiak pystyy vuosittain toteuttamaan noin 10 kantaesitystä.

Zodiakin tarkempi tuotantohakuilmoitus (linkki)