Miten asenneiskelmä taipuu nykytanssiin?

Koreografi Satu Tuomiston uudessa teoksessa Pannuhallissa on pöydälle katettuna rajua tanssia, ilottelevaa iskelmää, suhdepeliä, hartaita toiveita ja kasa rikkirevittyjä tabuja. Teoksen musiikista vastaa räpistä iskelmävoittoisten sävellysten pariin siirtynyt Mariska yhdessä Pahat Sudet -bändinsä kanssa. Näyttämön sähköistää neljä tanssijaa, vauhdikas Mariska sekä hurjat Pahat Sudet. Tässä monitoimiesityksessä liikutaan, soitetaan, lauletaan ja puhutaan. Ja ollaan välillä hiljaa.

Ensi-illan jälkeen lauantaina 22.1. vauhti jatkuu ainutlaatuisella klubilla! Illan aikana jytätään kollektiivista koreografiaa, fiilistellään oman kehon mukaan ja maistellaan lettuja. Tahdista vastaa Bassoradiosta tuttu tiskijukka Selecta Andor. Menon kruunaa kilpailut ja yllätysesiintymiset. Älä kävele onnesi ohi, tanssi sen luokse! K-18.

Satu Tuomisto ja Mariska ovat syytettynä teoksestaan keskiviikkona 26.1. esityksen jälkeen. Tule todistajaksi fiktiiviseen oikeuden istuntoon kuulemaan syyttäjän ja puolustajan puheenvuorot. Miten etenee nykytanssin oikeudenkäynti? Millaisen tuomion teos saa? Leikkimielisessä keskustelussa vahvaa argumentointia tanssiteoksen puolesta ja sitä vastaan!

Keittiönpöydällä on maukas ihmissuhdesoppa, joka yhdistää rohkeasti sanoitetut popiskelmät yhtä rohkeaan nykytanssiin. […] Ennen kaikkea livekeikan ja vaativan nykytanssiesityksen yhdistävä Keittiönpöydällä on katsojan kannalta helposti lähestyttävä. […] Tanssijat taipuvat tunnetilasta toiseen ihailtavan notkeasti ja antavat lihallisuudessaan Mariskan pintapuolisen keveille sanoituksille syvyyttä. […] Tällaista esitystä ei voi tehdä ilman vahvaa pilkettä silmäkulmassa. Mikään kaiken läskiksi lyövä todellisuusparodia Keittiönpöydällä ei silti ole, vaan ihan kelpoa tanssillis-musiikillista tragikomediaa. Välillä koreografian huumori on kyllä kyynistä ja ennalta-arvattavaa, mutta usein myös lempeän oivaltavaa.
(Laura Kimari, Skenet-verkkolehti 27.1.2011)

 

Koreografia, konsepti ja ohjaus Satu Tuomisto
Musiikin sävellys ja esitys Mariska & Pahat Sudet
Esiintyjät Mariska, Luis Herrero, Jaakko Jakku, Klaus Suominen, Satu Elovaara, Elena Ruuskanen, Petri Kauppinen, Teemu Korjuslommi
Valosuunnittelu Minna Heikkilä
Kuvat Marko Rantanen
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Satu Tuomisto, Mariska & Pahat Sudet

Liput 20/12 €

Yleisökeskustelu (nykytanssin oikeudenkäynti) esityksen jälkeen 26.1.2011