Vihreä nojatuoli (2002) tutkii joutilaisuuden estetiikkaa, lepäämisen rankkuutta ja liikkumattomuuden/liikkuvuuden välistä rajapintaa. Turhaa liikettä vastaan, odotuksen puolesta! Tanssijaryhmä edustaa kiintoisasti sekä uutta verta että vanhempaa kehon viisautta.
”Vihreä nojatuoli on siitä rakas teos, että se opetti minua tunnistamaan merkityksellisen liikkeen.” (Petri Kekoni)
Miten nykytanssin ilmaisu kantaa kiihtyvässä ajassa ja ilmiömaailmassa? Koreografi Petri Kekonin ja säveltäjä Olli Koskelinin 2000-luvun alun yhteisen teosparin pienoisfestivaali Kaapelitehtaan Pannuhallissa maaliskuussa kutsuu vastaamaan tähän. Teokset syntyivät eri lähtökohdista, mutta niitä yhdistää tekijöiden ohella myös elävä jousisoitinmusiikki.Kaatuva maa on ”ulkotilan” teos ja perustuu liikkeen suoltamiseen ulos.Vihreä nojatuoli taas rajautuu tarkemmin ihmiseen, neljään seinään ja manifestoi turhaa liikettä. Teosten musiikki ja liike kasvoivat Cunningham-Cage -hengessä, viritettyinä hengittämään yhdessä ja erikseen. Vihreässä nojatuolissa siitä vastaa sellisti Sami Mäkelä ja Kaatuvassa maassaAvanti!:n jousikvartetti. Alkuperäisiä tanssijamiehityksiä on hieman päivitetty molemmissa.
Koreografia Petri Kekoni
Tanssi Anne Hiekkaranta, Carl Knif, Jukka Tarvainen, Paula Tuovinen
Sellisti Sami Mäkelä
Musiikin sävellys Olli Koskelin
Pukusuunnittelu Mimmi Resman
Valosuunnittelu Ilkka Paloniemi
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus ja Petri Kekoni Company
Kantaesitys 4.4.2002 Pannuhalli