Damn you
I'm falling
feel naked

so take what you need
but darling please
leave me unaffected

Postia Eva Dahlgrenille on riemastuttava ja räävitön esitys esiintyjyydestä, ihailusta ja alemmuudentunteesta. Se tarkastelee tapojamme ilmaista itseämme julkisesti. Teatteriohjaaja Milja Sarkolanohjaama ja Zodiakissa keväällä 2007 kantaesitetty menestysteos nähdään syyskauden lopulla viiden esityskerran toiveuusintana.

Postia Eva Dahlgrenille sai alkunsa vedonlyönnistä: Sarkola oli luvannut ystävilleen kirjoittavansa kirjeen ihailemalleen laulajalle ja lauluntekijälleEva Dahlgrenille, jos Suomi voittaa Euroviisut vuonna 2006. Näin myös kävi. Samoihin aikoihin Sarkola luki Dahlgrenin kirjoittaman teoksen Kuinka lähestyä puuta. Kirjan luettuaan hän tajusi, etteivät hänen vahvat mielikuvansa laulajaidolistaan välttämättä olekaan yhteneväisiä totuuden kanssa.

Sarkola alkoi työstää tanssia ja teatteria yhdistelevää teosta, jossa neljä karismaattista naista – näyttelijät Joanna Haartti ja Heidi Räsänen sekä tanssijat Riina Huhtanen ja Eeva Muilu – käsittelevät ammatillista kateutta, ihailua ja halua olla toisten ihailema. Syntyi energinen, vahva ja rohkea teos.

Työryhmä on käyttänyt teoksessa sisäisen dialogin toimintaa (Acting with the Inner Partner). Sen avulla esiintyjät avaavat kokemusta nykyhetkessä olemisesta ja ilmaisevat juuri senhetkisen, sisäisen dialoginsa ääneen. Sarkola on myös ohjannut AwIP-työpajoja Zodiakissa.

"Esiintyjät heittäytyvät näyttämölle rohkeasti ja energisesti, itseään säästelemättä. Stripaten ja epätoivosta läähättäen. Voimaa ei puutu, eikä volyymiä. Äänen käyttö tukee metodia, jossa sisäinen puhe kehollistuu... Energiaa vyöryvä esitys ei tunnu jättävän ketään kylmäksi, tuskaisiakin katseita yleisön joukossa näkyy. Aggressiota ja avointa seksuaalisuutta voi olla hämmentävä katsoa kohti." (Anni Valtonen, Helsingin Sanomat 25.4.2007)

"Den här föreställningen kan beskrivas med ett ord som är särskilt betydelsefyllt när det gäller kvalitet: Den är dialogisk, på riktigt." (Monika Holmström, Ny Tid 16/2007)"Trots att publiken inte deltar i seansen känner man sig delaktig där man sitter runt scenen. Ofta riktar de uppträdande sig direkt till publiken berättar en historia, tittar en i ögonen osv. Metoden känns fascinerande alla i rummet är närvarande och nyfikna på vad som komma skall och det blir verkligen en fest i uppträdandekonst med fyra färgstarka artister." (Tove Djupsjöbacka, Hufvudstadsbladet 25.4.2007)

"Läsnäoloa, rohkeutta ja heittäytymistä löytyi jokaisesta esiintyjästä." (Annikki Alku, Uutispäivä Demari 23.4.2007) 

Teksti ja ohjaus Milja Sarkola
Esiintyjät Joanna Haartti, Riina Huhtanen, Eeva Muilu, Heidi Räsänen
Tila ja puvut Monika Hartl, Kaisa Rasila
Valot Heikki Paasonen
Ääni Pauliina Feodoroff