Okulaarissa tanssikriitikko Niko Hallikainen kirjoittaa Zodiakin ensi-illoista.
Tässä erityisjulkaisussa Hallikainen haastattelee bulgarialaista esitystaiteilija Ivo Dimcheviä ennen vuoden 2016 Sivuaskel-festivaalia, jossa Dimchev esittää teoksensa P Project ja Fest.
Niko Hallikainen: Katsoessani P Projectin ja Festin videotallenteita minulle tuli tunne, että näillä töillä pyrit kutsumaan koolle interventiota. P Project puuttuu katsojan yksityiseen ja jaettuun suhtautumiseen rahaan ja kaupankäyntiin. Ja mielestäni Fest keskeyttää taidemaailman sisäisten konventioiden sosiologisen virtaavuuden. Pidätkö sinä töitäsi interventiona? Tai voisitko kokea sen henkilökohtaisesti mahdolliseksi, että jokin töistäsi toimisi jonkinlaisena interventiona?
Ivo Dimchev: P Project on monimutkainen työ minulle, koska sillä on usea alkupiste, sillä on useita haluja, jotka minun täytyi tyydyttää ja näin päädyin johonkin osin odotettuun ja johonkin osin odottamattomaan. Ensin halusin tehdä esityksen Pillukatalogista. Työstin sitä kuukauden, ja lopulta lopetin. Sitten vaihdoin konseptiani, tein P Projectin ja kehitin Pillukatalogista installaation.
Minun tarvitsi tehdä teos, jossa minulla on enemmän vapautta, koska joskus ylikorjailen kompositiota ja yliturvaan sen niin, että virheen ei ole mahdollista tapahtua. P Projectissa ajattelin virheiden olevan teoksen rakennuspalikoita. Teoksen rakenne on yksinkertainen ja sallii paljon tilaa. Olin utelias näkemään olisiko mahdollista tehdä teos, jossa kaikki elementit “epäonnistuvat”, mutta rakentuvat “kokonaisuudeksi”, joka on jotenkin kaunis hyvin orgaanisella, luonnollisella tavalla.
Halusin tehdä kauniita lauluja hulluista, järjettömistä lyriikoista, joista yleisö kirjoittaa. En osaa edes soittaa pianoa. Mutta minua ei kiinnostanut. Kyse oli vapautumisesta siitä halusta, joka minulla yleensä on, olla hyvä ja täydellinen. Halusin olla epätäydellinen ja löytää hyvyyttä siinä.
Minulle rahan läsnäolo oli hyvin luonnollinen asia. En pystynyt tutkimaan yleisön vaivannäköä ja heidän taiteellista yhteistyötään jakamatta palkkiotani heidän kanssaan. Tehtävien antaminen katsojille oli kiinnostavaa minulle vain, jos tehtävistä tuli moraalisesti haastavampia heille. Mutta en ollut varautunut siihen miten monia tabuja ihmisillä on rahan ja seksin suhteen. Ja tämä oivallus ehdottomasti viihdytti minua. Samoin minua viihdyttivät kollegat, jotka olivat tyytymättömiä siihen, että en osoittanutkaan heidän odottamiaan hienoja esityksellisiä taitoja. Sen sijaan minusta vain tuli laiska, ylimielinen juontaja rahan ja seksin ajamassa reality-show’ssa. Olin hyvin onnellinen saadessani tietää kaikista noista odotuksista ja jättäessäni ne tyydyttämättä.
NH: Fest käsittelee paljon taidemaailman konventioita ja dynamiikkoja hahmosi näkökulmasta. Koetko hankalaksi esiintyä itsenäsi näissä muodollisissa tilanteissa kuten tämä taiteilijahaastattelu tai taiteilijatapaaminen? Ja toisaalta tuntuuko sinusta epämukavalta representoida ja paljastaa itsesi hahmona Festissä?
ID: Oikeastaan rakastan taiteilijatapaamisia. En ymmärrä yhtään miksi esitys jätti vaikutelman, etten pitäisi niistä. Taiteilijatapaamiskohtaus on teoksessa samasta syystä kuin neuvottelukohtaus ja teknisen harjoituksen kohtaus: Ne ovat vain konvention olennaisia osia. Kriitikko on olennainen hahmo tässä konventiossa – kulttuurisessa pelissä, jonka osa olemme – joten ei ollut mahdollista jättää kehittämättä vuorovaikutusta tämän hahmon kanssa.
Dramaturgisesti tuntui kaikkien hedelmällisimmältä, ettätaiteilija ja kriitikko ovat vastakkain, joten pistin heidät vahvaan oppositioon, jotta he artikuloisivat eri näkökulmia ja yleisöllä olisi laajempi kirjo tulkintoja. Samasta syystä P Projectissa pyydän kahta ihmistä yleisöstä kirjoittamaan hyvin positiivisen ja hyvin negatiivisen kritiikin teoksesta.
Jos ei ole konfliktia eikä oppositiota, ei ole draamaa. Festissä tästä oppositiosta itsestään tulee konventio, jonka kanssa leikin taiteilijatapaamiskohtauksessa, jossa minun ja kriitikon välinen suhde kehittyy lähes surrealistiseksi läheisyydeksi.
NH: Luulen, että mitä enemmän vetäydyt ihmisistä, jotka haluavat kysyä kysymyksiä sinulta, sitä enemmän nämä ihmiset sitoutuvat saamaan sinusta selvyyden. Oletko kokenut tätä härnäävää liikettä vuorovaikutuksessasi lehdistön ja tuottajien kanssa?
ID: En ole koskaan vetäytynyt haastatteluista. Pidän haastattelujen antamisesta. En vain ole niin hyvä live-haastatteluissa, koska puhun liikaa paskaa ja toistan itseäni. Erityisesti, jos paikalla on kamera, siitä tulee todellinen sotku, mutta työstän tuota.
NH: Tulkitsen, että näyttämötöissäsi yhdistät ja käännät sekä sen mitä pidetään hyväksyttävänä, että sen mitä ei koeta hyväksyttäväksi. Mielestäni sinulla on myös hyvin mielenkiintoinen tapa esittää itseäsi teoksissasi. Puheellasi on minuun äärimmäisen rauhoittava ja tyynnyttävä vaikutus. Teoksia katsoessa tuntui paikoin uhkaavalta ajatella: "mikä on tämän rauhallisuuden kääntöpuoli ja vaikuttaako se minuun jo?"
ID: Olen yleensä esiintyjänä hyvin aggressiivinen. Ehkä Fest ja P Project ovat ainoat esitykset, joissa olen enimmäkseen “rentoutunut”. Minulle antaa suunnatonta nautintoa sallia itseni olla herkempi ja pehmeämpi. Nuorempana se oli mahdotonta minulle. Olin varma, että ollakseen hyvä esiintyjä täytyy kyetä työskentelemään massiivisella energialla. Nyt mielestäni hyvän esiintyjän pitäisi kyetä molempiin.
NH: Pidän töitäsi poikkitaiteellisina niin sisällöllisesti kuin muodollisesti. Fest tuntuu kuin seuraisi mielikuvituksellista sitcomia nykyaikaisesta taidemaailmasta. Viimeisimmässä teoksessasi laajensit oopperan muotoon ja on oikeastaan vaivatonta katsojana kuvitella sinut työskentelemässä minkä tahansa muodon parissa. Oletko sitoutunut luomaan ja kyseenalaistamaan teatteripuitteiden sisällä myös tulevina vuosina?
ID: Festillä halusin astua perinteisempään teatteriformaattiin, jossa on muutama hahmo ja teksti on dialogimuodossa. Jokaisessa formaatissa astun uuteen esteettiseen konventioon, kontekstiin, jolla on historia ja jolla on näkymättömät raamit, joita voi käyttää, tutkia tai pettää. En ole koskaan tehnyt varsinaista tanssillista teosta. Olen hyvin utelias sen suhteen, miten voisin selviytyä, jos en laulaisi tai käyttäisi tekstiä. Odotan innolla pääseväni haastamaan itseni tällä tavalla.
NH: Ja P Projectiin liittyen, mikä on ollut kaikista hauskin ja törkein hetki sen esittämisessä? Olet sanonut, että tämän teoksen kohdalla sinulla oli halu tutkia yleisön dramaturgista vapautta. Onko tämä johtanut villeihin resonansseihin?
ID: Joskus on vaikeaa löytää ihmisiä seksikohtaukseen. Oslossa odotin melkein 30 minuuttia eikä kukaan kehdannut tulla. Pohjois-Puolassa eräs mies halusi tehdä sen, mutta kukaan yleisöstä ei halunnut toimia hänen parinaan. Hiljattain Sloveniassa oli sama tilanne. Mies tuli lavalle seksikohtaukseen, mutta yksikään nainen tai mies ei halunnut toimia hänen parinaan, joten tein sen itse. Kutsuin tytön soittamaan pianoa, ja feikkinain miestä samalla kun lauloin yleisön lyriikoita, se oli niin ihanaa.
NH: Mitä työstät tällä hetkellä, temaattisesti? Koetko edelleen teatteripuitteet tehokkaana paikkana, joissa luoda epätasapainoa ja kyseenalaistaa konventioita?
ID: Viimeisin projektini oli “Facebook-teatteria”. Yleisö käytti matkapuhelimiaan esityksen ajan ja kirjoittivat kommentteja seinälläni olevan julkaisun alle. Julkaisussa luki: “Taiteilija tulee lavalle ja sanoo:”. Kaikista tämän julkaisun alle tulevista kommenteista muodostuu dramaturginen teksti, jonka saan korvanappeihini lavalla, ja esitän kaikkia näitä tekstejä tunnin ajan. Se on todella haastava ja hullu kokemus, mutta rakastan sen tekemistä.
Vaatii valtavaa keskittymistä kyetä muuntamaan typerin asia, jonka joku voisi kirjoittaa Facebook-kommenttina ja jonka kuulit sekunti sitten kuulokkeista, todella kiinnostavaksi dramaturgian palaksi, jolla on suunnatonta dramaturgista ja ehkä myös filosofista arvoa. Tämän tekemisessä epäonnistuminen voi joskus olla myös hyvin kaunista.
NH: Olit tämän vuoden Prix Jardin d’Europe -palkinnon raadissa. Arvioituasi tämän kattavan otteen esitystaiteen nykytilasta, miten näet esityksen kehittyvän seuraavaksi? Perustuuko tulevaisuus edelleen pelkoon?
ID: Aina on kyettävä ylittämään jotain. Ei ole väliä, onko kyseessä pelko, mukavuus, rajat, lait odotukset ja niin edelleen. Jos on seiniä hajotettavana, niin riko ne. Ja jos voit tehdä sen kauniilla tavalla, mitä ikinä kaunis tarkoittaakaan, niin onnittelut.