Joukko taiteilijoita lähestyi taide- ja kulttuurikentän organisaatioita kesällä ja haastoi meitä pohtimaan omaa antirasistista toimintaamme – tai sen puutetta. Tässä pitkässä vastauksessa avaamme Zodiakin toimintaa ja tunnistamiamme kehityskohtia.

Zodiakissa on tunnistettu, että länsimaisen taiteen ja myös tanssitaiteen historia ovat valkoisia. Tanssitaiteen historiassa monet etnisyydet ovat olleet eksotisoituja ja toiseutettuja: baletin historiassa kuvataan valkoisen katseen kautta kolonialisoituja kansallisuuksia, modernin tanssin pioneerit kiersivät maailmaa ja loivat esityksiä, joissa toiseutettuja kulttuureja representoitiin ja heidän kulttuurejaan eksotisoitiin. Isadora Duncan loi fiktiivisen hellenistisen liikekulttuurin, josta osaltaan syntyi vapaan modernin tanssin kausi, jossa individuaalinen ilmaisu nousi länsimaisen taidetanssin tavoitteeksi. Modernin tanssin synnyn myötä henkilökohtainen identiteetti ja sen ilmaus on ollut taidetanssin yksi tärkeä sisältö. Osallisuus tanssitaiteen kaanoniin on kuitenkin ollut rajoitettua.

Länsimaisen nykytanssin historia on kirjoitettu länsi-Euroopassa, ja sitä kirjoittamaan on päässyt vain rajallinen joukko rodullistettuja ihmisiä. Vaikka nykytanssin käytänteet moninaistuvat, on sen kulttuurinen hegemonia yhä varsin Eurooppa-keskeistä, sillä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ovat sen keskeiset instituutiot ja rahoitus.

Tanssitaidetta tuleekin tarkastella itsekriittisesti ja pohtia mikä osa sen sisällöllisestä ja esteettisestä perinteestä on merkityksellistä tänään ja mitä siltä toivotaan tulevaisuudessa. Samalla on tunnistettava, että tulevaisuudessa emme voi puhua yhdestä historiasta vaan nykytaiteen historiaan kuuluu monia rinnakkaisia kehityssuuntia.

Zodiak on strategiassaan määritellyt ydintehtäväkseen kotimaisten nykytanssiteosten tuottamisen ja esittämisen. Zodiakin tavoitteena on tunnistaa tanssitaiteilijoiden ja kentän muuttuvia tarpeita, haasteita ja mahdollisuuksia. Tarjoamme tukea luovaan työhön, tanssiproduktioiden ja -hankkeiden toteuttamiseen sekä verkostoitumiseen paikallisessa, valtakunnallisessa ja kansainvälisessä viitekehyksessä. Zodiak tukee tanssin ammattilaisten taiteellista kehitystä ja syventää heidän kompetenssiaan järjestämällä koulutusta, mentorointia ja residenssejä.

Tämä sitoutuminen tanssitaiteen kehittämiseen herkistää Zodiakilaisia tunnistamaan kulttuurisia signaaleja ja reagoimaan muuttuvaan toimintakenttään. Samalla on syytä kysyä mitä tarkoittavat tänä päivänä kotimainen teos ja tekijyys, ja kuinka inklusiivisia termit ja käytänteemme ovat.
 

Zodiakin arvot

Zodiak on strategiassaan ja arvoissaan sitoutunut yhdenvertaisuuteen ja taiteellisen ilmaisun vapauteen. Zodiakin toimintaa ohjaavat strategiassa (2018-2022) julkituodut arvot ovat:

Taiteellisen ilmaisun vapaus

Zodiakin toiminta perustuu taide- ja taiteilijalähtöisyyteen ja taiteellisen ilmaisun vapauteen. Zodiak tukee rohkeaa ja kunnianhimoista taiteen tekemistä tarjoamalla tuotanto-olosuhteet, joissa luottamus ja vuorovaikutus taiteilijoiden kanssa ovat keskiössä.

Tasa-arvo

Ohjelmiston ja sisällön suunnittelussa Zodiak kunnioittaa taiteellista ja kulttuurista moniarvoisuutta. Se tukee taiteilijoiden työskentelyä heidän eri uravaiheissaan. Ketään ei suosita eikä syrjitä iän, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen, sukupuolisen identiteetin, etnisen tai yhteiskunnallisen taustan tai kehollisten ominaisuuksien takia.

Vuorovaikutus

Zodiak osallistuu laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun perustaen toimintansa monensuuntaiselle vuorovaikutukselle ja yhteistyölle yleisön, tekijöiden ja muiden alan toimijoiden kesken. Erityisesti yleisötyö tarjoaa monenlaisia kohtaamisen ja osallistumisen mahdollisuuksia eri kohderyhmille.

Nämä arvot on artikuloitu yleisötyön näkökulmasta seuraavasti:

Taiteellisen ilmaisun vapaus

Zodiakin toiminta perustuu taide- ja taiteilijalähtöisyyteen ja taiteellisen ilmaisun vapauteen. Zodiak tarjoaa myös ei-ammattilaisille mahdollisuuden rohkean ja kunnianhimoisen taiteen tekemiseen ja/tai taiteellisiin prosesseihin tutustumiseen luovassa ja turvallisessa ympäristössä. Zodiak tukee taiteilijoita yleisötyöprojektien ohjaamisessa ja tarjoaa tuotanto-olosuhteet, jossa taiteilija voi keskittyä taiteelliseen työhön.

Tasa-arvo

Zodiakin yleisötyö kunnioittaa taiteellista ja kulttuurista moniarvoisuutta. Ketään ei suosita eikä syrjitä iän, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen, sukupuolisen identiteetin, etnisen tai yhteiskunnallisen taustan tai kehollisten ominaisuuksien takia. Yleisötyö pyrkii pitämään ”kaikki mukana” ja antamaan äänen yhteiskunnassa taustalle jääville. Yleisötyössä tarkastellaan kriittisesti taiteellisten prosessien valta-asetelmia.

Vuorovaikutus

Zodiakin yleisötyö tarjoaa monenlaisia kohtaamisen ja osallistumisen mahdollisuuksia eri kohderyhmille ja luo aktiivisesti mahdollisuuksia dialogiin taiteilijoiden ja yleisötyöhön osallistuvien kesken. Se pyrkii näin luomaan vuorovaikutuksellista toimintaa, jolla on vaikutusta taiteellisiin sisältöihin ja joka on merkityksellistä yksilöiden elämässä.
 

Kehittämissuunnitelma 2019-2022

Zodiakin kehittämissuunnitelmassa vuosille 2019–2022 antirasistinen eetos näkyy osana inklusiivisia tavoitteita, mm. avoimen teoshaun ja yleisötyön eetoksen tasolla, mutta kehittämissuunnitelmassa ei ole artikuloitu erikseen taiteellisen sisällön suunnittelun tavoitteita.

Kehittämissuunnitelmassa tavoitteena on kehittää taiteilijoiden toimintaedellytyksiä osana Zodiakin taiteellista ja tuotannollista ekosysteemiä. Tähän liittyy Zodiakin rooli kansainvälisenä toimijana yhteistuottajuuden, vierailutoiminnan, residenssitoiminnan sekä festivaalitoiminnan alueilla. Lisäksi tavoitteena on kehittää Zodiakin yleisötyötä suhteessa eri asiakas- ja sidosryhmiin sekä yleisötyön muotoja yhteistyössä rahoittajien ja yhteiskunnan moninaisten toimijoiden kanssa. Tavoitteena tämä on turhan yleinen ja onkin syytä miettiä miten seuraava kehittämissuunnitelma voisi artikuloida tavoitteita konkreettisemmin antirasistisen työn osalta.

Zodiakin viestinnän tavoitteena kehittämissuunnitelmassa on yleisöpohjan laventaminen ja Zodiakin brändin vahvistaminen. Niiden toimenpiteitä ovat erityisesti sosiaalisen median sisältöjen tuottamisen kehittäminen ja lisääminen. Yhtenä erityisenä kohderyhmänä kaudella 2019–2022 ovat ei-suomenkieliset helsinkiläiset sekä matkailijat. Nykyisin Zodiak pyrkii viestimään toiminnastaan suomen kielen lisäksi englanniksi, mutta tavoitteena on pystyä lisäämään viestinnän kieliä.

Suhtaudumme vakavasti asiakaskunnaltamme saamaamme palautteeseen ja kritiikkiin ja pyrimme aktiivisesti kehittämään toimintaamme. Taiteilijoilla on myös mahdollisuus antaa toiminnastamme anonyymiä palautetta.

Zodiakin toiminta on linkittynyt moniin kotimaisiin ja kansainvälisiin toimijoihin, joiden kanssa yhteistyössä kehitämme nykytanssin kenttää. Lukuisista yhteistyökumppaneistamme Kulttuuria kaikille -palvelulla, Globe Art Pointilla ja #StopHatredNow-tapahtuma-alustalla on selkeä antirasistinen agenda. Lisäksi olemme mukana Art for Equ(al)ity -verkoston toiminnassa.
 

Vuosittainen toimintasuunnitelma

Vuoden 2021 toimintasuunnitelmassa antirasistinen työ näkyy ohjelmistosuunnittelun moninaisuudessa. Zodiak haluaa nostaa esiin valtakulttuurin katveeseen jääviä ääniä ja erityisryhmiä sekä tukea taiteen kautta tapahtuvaa yhteiskunnallista vaikuttamista.

Vuoden 2021 ohjelmistossa toteutuu useampi eri taustaisten koreografien ja yhteisöjen kanssa tehtävä yhteistyö ja teostuotanto. Ohjelmiston teokset käsittelevät eri tavoin kulttuurista eriarvoisuutta ja sen synnyttämiä arpia, mutta toisaalta myös toiveikkaita visioita tulevaisuudesta. Zodiakin näyttämöillä esiintyvät eritaustaiset taiteilijat ja myös amatöörit ammattikoreografin ohjauksessa.

Vuoden 2021 aikana jatkamme työtämme kehitysvammaisten nuorten kanssa ja haemme rahoitusta saavutettavan teatterityön kehittämiseksi, työskentelemme Koillis-Helsingin lähiöissä ja teemme Helsinki Biennaaliin toiminnallista taideteosta. TALK – Taidetta ja liikettä kieltenopetukseen -hankkeen tuotteistamisprojektin avulla tehostetaan työpajojen markkinointia ja haetaan jatkorahoitusta maahanmuuttajanuorten kielenopetukseen.

Uusien kansainvälisten verkostohankkeiden avulla kehitämme uusia työskentely- ja mentorointimetodeja ja luomme uusia rakenteita tanssiteosten jakelulle. Näin kuva kansainvälisestä tanssitaiteesta monipuolistuu Suomessa ja kuva suomalaisesta tanssista kv. kontekstissa monipuolistuu.

Zodiakin hallituksessa käsitellään ja hyväksytään Zodiakin tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman toimenpiteet. Suunnitelman tarkoituksen on ohjata Zodiakin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista käytännössä ja auttaa syrjinnän ehkäisyssä.

Suunnitelman pohjana ovat toimineet vakituiselle henkilökunnalle syksyllä 2019 tehty työhyvinvointikysely sekä Zodiakin osatuotannoissa mukana oleville freelance-taiteilijoille tehdyt palautekyselyt. Työhyvinvointikysely tehdään uudestaan vuonna 2021, taiteilijoiden palautekysely kuuluu jokaisen produktion jälkituotannon toimenpiteisiin.

Suunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden pohjalta aikataulutetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet, joiden toteutumista seurataan hallituksessa. Suunnitelman toteutumisesta tiedotetaan vuosikertomuksissa 2021 alkaen. Tasa-arvon edistymisen kuvaaminen pyrkii osoittamaan, että Zodiakissa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymykset on otettu osaksi normaalia henkilöstöpolitiikkaa. Kehitettävää silti riittää.
 

Taiteilijasuhteet ja sen prosessit

Zodiak toimii yhteistyössä freelancetaiteilijoiden kanssa ja on freekentän tuotantojen merkittävin osatuottaja. VOS-teatterina olemme ammattikentän toimija. Vaikka taiteilijakuntamme on laajan kantaesitystuotantomallin myötä hyvin moninainen, on selvää, että se ei vastaa sitä diversiteettiä mikä yhteiskunnassamme ja varsinkin pääkaupunkiseudulla on väestössä. Parannettavaa on.

Zodiakin ohjelmistosuunnittelu

Zodiakin päätehtävä on luoda kiinnostavia tulokulmia yleisölle kokea nykytanssia ja esityksiä, sekä tarjota alan ammattilaisille paikkoja luovaan työhön, uusien kantaesitysten valmistamiseen ja esittämiseen, kehittyä omassa taiteellisessa työssä ja tarjota tälle työlle kestävämpää ja pitkäjänteistä yleisösuhdetta sekä toimivat, turvalliset tuotanto-olosuhteet.

Zodiakin ohjelmistosuunnittelu perustuu taiteellisesti kuratoituun, korkeatasoiseen ja mahdollisimman monipuoliseen, inklusiiviseen ja diversiteettiä kantavaan vuosiohjelmistoon. Zodiakin ohjelmistovalinnat käsitellään Zodiakin arvojen läpivalaisemina, jonka lisäksi niitä arvioidaan ohjelmistovalintojen muodostamana vuosikokonaisuutena.

Pääosa Zodiakin kantaesitysohjelmaa suunnitellaan avoimen haun kautta. Huomionarvoista on se, että ohjelmisto kuratoidaan pääosin niistä ehdotuksista, jotka tätä kautta saadaan. Tässä ratkaiseva kysymys on, ketkä hakevat Zodiakin avoimessa haussa ohjelmistoon?

Vuosittain Zodiakin avoimen haun ohjelmistotyöryhmään kutsutaan taiteellisen johtajan lisäksi kaksi ulkopuolista asiantuntijajäsentä, jotka edustavat tanssin asiantuntijuuden lisäksi moninaisia katsontakantoja ja tulokulmia esittävään taiteeseen ja laajemmin koko yhteiskuntaan.

Syksyn 2020 avoimen haun ohjelmistotyöryhmän kokoonpanossa on huomioitu ryhmän diversiteettiä eri näkökulmista; työryhmä edustaa moninaisuutta sekä henkilökohtaisen taustan, taiteellisen työn ja kokemuksen historian, iän ja sukupuolijakauman, että tanssitaiteen eri lajien ja praktiikoiden tuntemuksen kautta. Ohjelmistotyöryhmän vuosittainen kokoonpano ilmoitetaan aina valintojen ratkaisun yhteydessä. Tämänhetkinen työryhmä suunnittelee vuosien 2022–2023 ohjelmistoa.

Zodiakin ohjelmistoa kuratoidaan myös haun ulkopuolelta.

Kehitettävää:

  • Tavoitteena on luoda työkalu, jonka avulla ohjelmiston diversiteettiä arvioidaan.
  • Tulevassa strategiatyössä Zodiakin toimintalinjaukseen liittyen pohditaan, onko avoin haku mallina paras työkalu tuoda moninaisuutta ohjelmistoon. Mietimme, onko Zodiakissa lisättävä suoraa kuratointia vai kehitettävä avoimen haun ja kuratoinnin hybridimallia

Taiteellisen tuotannon työskentely-ympäristö

Taiteellisen tuotannon työskentely-ympäristön näkökulmasta inklusiivisuus ja monimuotoisuus tarkoittavat erityisesti sitä, että jokainen osallistuja otetaan mukaan toimintaan ja yhteisöön tasa-arvoisesti eikä ketään kohdella erityisyyttä korostaen. Rakennamme työilmapiiriä, missä kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti. Näemme tärkeänä toteuttaa Zodiakissa yhteistuotantoja, joiden tekijäkunta koostuu moninaisista taustoista tulevista henkilöistä.

Keskustelemme taiteilijoiden kanssa toimintatavoista yhdessä ja määrittelemme tavoitteet, joihin yhteistyömme tähtää. Raamitamme yhteistyötämme osatuotanto- ja kiertuetuotanto-ohjeistuksin, joissa toimintatavat ja toiminnan vastuut määritellään selkeästi ja hyvissä ajoin yhteistyön alkuvaiheessa. Pyrimme luomaan yhteistä ymmärrystä työskennellessämme tuotantojen parissa.

Aie- ja osatuotantosopimuksin takaamme työskentelylle luotettavan pohjan. Ohjeistamme toiminnan piirissämme työskenteleviä henkilöitä ja taiteellisia työryhmiä syrjinnästä vapaaseen toimintaan eettisen ohjeistuksen ja turvallisemman tilan periaatteiden avulla.

Tiloissamme ja tapahtumissamme on nollatoleranssi kaiken syrjinnän suhteen ja ohjeistamme osallistujia matalan kynnyksen puuttumiseen opastein. Zodiakissa työskenteleville olemme luoneet toimintaohjeet häirintätilanteisiin sekä tapaturmatilanteisiin. Työsuojelun toimintaohjelma ohjaa fyysisen ja henkisen työympäristön rakentamistamme. Pyrimme toiminnallamme siihen, että yhteistyökumppaneillamme on matala kynnys ottaa yhteyttä ongelmatilanteita kohdatessaan tai kehitysehdotuksia keksiessään.

Toimimme ja viestimme joustavasti tarpeen mukaan eri kielillä. Käytämme tarvittaessa apunamme tulkkeja ja käännämme kirjallisia ohjeistuksia tarpeellisille kielille. Vältämme viestinnässä ja kanssakäymisessä sukupuolittunutta kieltä.
 

Yleisötyö

Yleisötyön strategia

Yleisötyön lähtökohtia on saavutettavuus eli se, miten tavoittaa erilaisia kohdeyleisöjä ja erityisryhmiä sekä tarjota mahdollisuuksia kokea ja myös olla toteuttajana Zodiakin toiminnan piirissä. Lähtökohtana on, että Zodiakin toiminta on kaikille avointa mutta toimintaa on myös räätälöity, jotta se olisi vielä inklusiivisempaa ja tavoittaisi mahdollisimman monen. Yleisötyö on kuuntelevaa ja tehdään dialogissa taiteilijoiden ja yleisön kanssa. Pyrkimyksenä on pystyä palvelemaan tarpeen syntyessä yhä moninaisempaa joukkoa tanssitaiteesta kiinnostuneita tai siitä hyötyviä ihmisiä.

Zodiakissa ei ole toteutettu aktiivista antirasistista työtä, vaikka joissain hankkeissa rasismi ja ennakkoluulot ovatkin toimineet toiminnan käynnistäjinä. Esimerkkinä tästä on vuonna 2012 Vuosaaressa toteutettu Minun nimeni on -hanke, jonka yhtenä lähtökohtana oli kaventaa ikääntyneen kantaväestön edustajien ja maahanmuuttajanuorten välille syntynyttä juopaa. Samoin yhdessä Humanistisen ammattikorkeakoulun kanssa toteutettu Porukalla pääosaan -hankeen ja sen yhteydessä tuotetun Mashallah-teoksen lähtökohta oli antirasistisessa työssä.

Yleisötyön hankkeiden suunnittelu ja haku

Zodiakin yleisötyön ytimessä on nykytanssi, sillä nykytanssiteosten tuottaminen on Zodiakin ydintehtävä. Olemme tunnistaneet, että viitekehyksenä se kuitenkin on osalle mahdollisista kohderyhmistämme haastava ja olemmekin aloittaneet pohdinnan siitä, miten voisimme madaltaa kynnystä osallistua ja tavoittaa paremmin esimerkiksi nuoria, joilla ei ole muuten mahdollisuuksia harrastamiseen. Toimintaan pyritään saamaan mukaan ns. avainhenkilöitä, joiden kautta voimme tavoittaa uusia ryhmiä. Zodiakin toiminta esimerkiksi osana kaupungin rahoittamaan Helsingin mallia avaa mahdollisuuksia laajentaa tekijöiden kirjoa.

Se kenelle sisältöjä Zodiakilla tuotetaan voi helposti olla pullonkaulana toimintaan osallistumiselle. Zodiakin piirissä toimivat taiteilijat tulevat paljolti samasta taustasta ja omaavat tietynlaisen kulttuuriperimän. Zodiak voisi edesauttaa taiteilijakunnan ja yleisön moninaisuutta aktiivisesti kehittämällä yleisötyön ja nykytanssin saavutettavuutta.

Yleisötyön hankkeita kehittäessä Zodiak kiinnittää erityistä huomiota asiakasryhmiin ja aliedustettuihin väestönosiin.
 

Viestintä ja markkinointi

Viestinnän ja markkinoinnin suunnittelu ja niiden viestit

Zodiakin viestinnässä ja markkinoinnissa pääpaino on sisältömarkkinoinnissa ja digitaalisessa mediassa. Zodiak panostaa räätälöityyn teosviestintään, näyttäviin visuaalisiin materiaaleihin ja verkkosivustoonsa. Zodiak kehittää viestintäänsä ja markkinointiaan laatimiensa yleisötutkimusten tulosten pohjalta. Vuonna 2021 ja 2022 Zodiakin tavoitteena on tehdä uusi vertaileva yleisötutkimus ja siinä kartoitetaan myös yleisön moninaisuutta ja toiveita viestintäkieliksi.

Kohderyhmät

Zodiakin yleisöpohja on melko homogeeninen ja se koostuu kulttuurikentän toimijoista ja taidealojen opiskelijoista, nuorista akateemisista kaupunkilaisista, tanssin ammattilaisista ja harrastajista. Tavoitteenamme on laventaa yleisöpohjaamme ohjelmistosuunnittelun ja saavutettavan viestinnän kautta.

Olemme tunnistaneet monia kohde- ja kieliryhmiä, joita emme saavuta. Samalla pohdimme, miten kerromme teoksistamme ja toiminnastamme, jotta viestimme olisi saavutettava ja silti tarkka suhteessa taiteilijoiden tavoitteisiin.

Inklusiivinen hinnoittelu ja muu uusien yleisöjen tavoittaminen

Zodiakin lippuhinnoittelu on maltillinen ja se pitää sisällään monia erilaisia alennuslippu- ja ryhmäkategorioita. Haasteena on löytää uusia yleisöryhmiä ja saada heidät sitoutumaan ohjelmistoomme.

Avainasemassa tässä on ohjelmistosuunnittelu, mutta tarvitaan myös uudenlaisia markkinointikeinoja ja kanavia, jotta viestimme tavoittaisi uusia asiakasryhmiä. Mielikuva Zodiakista saattaa myös kentällä olla epämääräinen tai väärä ja paljon työtä onkin tehtävä sen eteen, että toiminnan eri osa-alueiden moninaisuus tulee viestityksi.

Olemme rekisteröityneet Vammaiskorttikohteeksi ja osaksi Kulttuurikaveri -palvelua. Toimitilojemme esteettömyystiedot löytyvät selkeästi omilta verkkosivuiltamme ja saavutettavuuskartoitus on tehty Kulttuuria kaikille -palvelun avustamana.

Viestintäkielien laajentaminen on tavoitteena haastava pienelle viestintätiimillemme. Jo englanninkielisten käännösten tuottaminen päätöksenteosta ja toiminnasta on iso haaste. Samalla on tarkasteltava visuaalisten materiaalien kulttuurisia viitekehyksiä ja ymmärrettävä visuaalisten materiaalien erityinen voima.

Kehitettävää:

  • Kirjastoon lainattavaksi Zodiakin vapaalippuja
  • Eri taustaisten “nykytanssilähettiläiden” sitouttaminen toimintaan uusien yleisöryhmien saavuttamiseksi
  • Inklusiivisuuskoulutusten järjestäminen viestinnän ja yleisötyön kehittämiseksi.
     

Rakenteellinen kehittäminen ja henkilöstöprosessit

Inkluusio jäsenistössä

Zodiak on yhdistys, johon kuuluu tällä hetkellä 23 taiteilijajäsentä. Jäsenistö on muotoutunut kolmenkymmenen vuoden aikana eikä se heijasta pääkaupunkiseudun väestön moninaisuutta. Jäsenistön valitsemassa Zodiakin hallituksessa on kuitenkin virinnyt keskustelu siitä mitkä ovat jäsenkriteerit tulevaisuudessa ja miten Zodiakin ensi vuonna alkavaan strategiatyöhön saadaan mukaan laajemmin nuorta taiteilijakuntaa edustava ääni.   

Inkluusio hallituksessa

Zodiakin pienestä jäsenpohjasta johtuen myös hallitusvastuuseen on sitoutunut hyvin homogeeninen, keskipolven taiteilijoita edustava taiteilijakunta. Taiteilijoiden lisäksi hallituksessa on taidehallinnon asiantuntijoita. Seuraavalle vuosikokoukselle tuleekin tehtäväksi löytää hallituskokoonpano, joka paremmin heijastaa moninaisuutta kentällä.

Inkluusio työntekijöissä ja rekrytoinnit

Zodiak on työpaikkana hyvin valkoinen ja keski-ikäinen. Ensimmäinen anonyymi rekrytointi, joka toteutettiin kesällä 2020, antoi kuitenkin rohkaisevan kuvan siitä diversiteetistä, mihin rekrytoinnissa päästään, kun puretaan syrjiviä käytänteitä. Rekrytointi oli Zodiakille hyvin voimaannuttava prosessi.

Henkilöstöohje ja henkilöstökoulutus

Zodiakilla ei ole nimetty yhdenvertaisuusvastaavaa ja vain noin puolet henkilökunnasta on käynyt erillisen koulutuksen yhdenvertaisuuden, tasa-arvoisuuden ja antirasismin edistämiseksi.
 

Kulttuuripoliittinen vaikuttaminen

Zodiakin henkilökunta on mukana kehittämässä tanssitaiteen kenttää eri organisaatioissa  ja lausuu kaikista merkittävistä kulttuuripoliittisista uudistuksista, joita taidekentälle tavoitellaan. Tässä työssä Zodiak tuntee vastuunsa kulttuurisen moninaisuuden ja antirasistisen työn edistämiseksi.