Zodiak Stagella nähdään 4.–15.5.2022 Samuli Emeryn ja Jessica Piaseckin esitys to be brutally honest. Kysyimme heiltä muutaman kysymyksen tulevasta.

- kerrotteko ensin lyhyesti keitä olette, ja miten olette päätyneet työskentelemään yhdessä?

Olemme Jessica ja Samuli, kaksi tanssin, maailman ja elinvoiman rakastajaa. Tutustuimme showtanssiryhmässä vuonna 2013 ja olemme siitä asti harjoittaneet ja harjoitelleet ystävyyttä. Tanssi on tuonut meidät yhteen ja ollut aina keskeinen osa ystävyytemme rakentumista. Into jaettua kehollista ja dramaattista kieltä kohtaan sai meidät hakeutumaan projektimme pariin. Mukaan työskentelyymme ovat päätyneet myös taiteilijat Antti Kemppainen, Aino Ojala, Laura Lehtinen ja Eetu Viren sekä muita kollegoita ja ystäviä.

- millainen teos ja esitys on tulossa?

Työryhmä ymmärtää teoksen laboratoriona kumoukselliselle kehollisuudelle. Teos kokeilee porvarillisen ja kapitalistisen näyttämön polkemista tuusan nuuskaksi. Teos murtaa tekijöilleen, kokijoilleeen, fasilitoijilleen ja heidän yhteisöilleen voimallisia asentoja. Teos haluaa olla vallankumouksellinen ja radikaalisti sydämiä avaava.

- mikä teistä olisi tärkein asia yleisön tietää, ennen kuin he tulevat katsomaan esitystä?

Tämä teos on tehty katastrofaalisena aikana ja positiomme tapahtumantekijöinä vakavasti ottaen, ja siksi samalla äärimmäistä huolta pitäen, ilolla ja rakkaudella. Yleisön on syytä tietää, että elämme ilmastokriisin ja massasukupuuton aikaa, joka on koko ajan kehittymässä tuhoisampaan suuntaan.

Tämä esitys on meidän yrityksemme valjastaa näyttämö ja taiteellinen yhteistyö kohti sellaista, joka synnyttää voimaa tarttua toimeen ahneutta ja väkivaltaa vastaan eikä salli myöskään taiteentekemisen jatkua maailman heikkenevästä tilasta piittaamattomana porvarillisena viihdykkeenä. Uskomme, että taiteelliselle työlle on huomattavasti tärkeämpiä, voimallisempia ja ajankohtaisempia käyttötarkoituksia ja muotoja.

to be brutally honest Zodiak Stagella 4.5.–15.5.2022. Liput ennakkoon täältä.