HUOM! Kurssi on siirretty syksylle 2018. Syksyn ohjelma julkaistaan kesäkuussa.

Tällä kurssilla lähdemme liikkeelle omien sankarillisten hetkiemme jakamisesta kirjoittamisen muodossa. Syntyneiden tekstien pohjalta alamme kehollistaa omaa supersankari hahmoamme, työskennellen sekä tekstin että liikkeen kanssa. Liikumme kotisohvan talvikoomasta kohti supernaiseutta ja -mieheyttä huumorin ja sarjakuva fiktion värikirjon ja estetiikan inspiroimana, ja sukellamme oman mielikuvituksemme maailmaan voimaantuen oman sankariutemme ja epä-sankariutemme juhlistamisesta.

Aiempi tanssikokemus ei ole välttämätöntä kurssille osallistumiselle. Kurssille toivotetaan tervetulleiksi kaikki kirjoittamisesta, liikkumisesta ja esiintymisestä kiinnostuneet ja ihastuneet, ikään katsomatta.

Perjantai 16.2. klo 18-21 & lauantai 17.2. klo 10-16
Ohjaaja: Anne Pajunen
Paikka: Zodiak studio C4
Kesto: 9 h
Kurssimaksu: 75 euroa
Ilmoittautuminen 1.2. mennessä.

Anne Pajunen (s. 1985) on Helsingissä, Brysselissä ja Lontoossa työskentelevä näyttelijä, tanssija ja koreografi. Hänen työskentelynsä pohjautuu tekstin ja liikkeen vuoropuhelulle, tanssin ja teatterin välimaastoon. Kesällä 2017 Anne valmistui näyttelijäntyön maisteriksi Lontoon Royal Academy of Dramatic Art (RADA) koulusta. Ennen tätä hän opiskeli Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella (tanssitaiteen MA 2011) ja Performing Arts Research and Training Studiossa (Research Cycle diploma 2010).

Pajunen on esiintynyt muun muassa Alexandra Bachzetsisin, Jan Fabren, Kendell Geersin, Daniel Linehanin, Tino Sehgalin, Jeremy Shawn ja Elodie Pongin teoksissa. Hän on yksi Psychopomp! Theatre Collective ryhmän perustajajäsenistä. Tällä hetkellä hän työstää näyttelijän ja tanssijan töiden ohella sooloteosta The Heroic Moment ensi-iltaan Zodiakilla syyskuussa 2018 yhteistyössä ohjaaja Sini Pesosen, valosuunnittelija Jenni Pystysen ja pukusuunnittelija Suvi Matinaron kanssa.

* * * * *

Varmista paikkasi kurssille ilmoittautumalla hyvissä ajoin. Kurssikirje ja -lasku lähetetään osallistujille heti ilmoittautumisajan umpeuduttua sähköpostitse. Jos laskua tai kirjettä ei löydy sähköpostistasi niin muistathan tarkistaa myös sähköpostisi roskapostikansion.

Ilmoittautuminen on sitova. Mahdolliset peruutukset on tehtävä viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä klo 18 mennessä sähköpostilla elina.ruoho-kurola@zodiak.fi. Tarkista kurssin viimeinen ilmoittautumispäivä ylempää tältä sivulta. Tämän jälkeen peruutuksesta peritään kurssimaksu kokonaisuudessaan, ellei osallistujalla ole esittää lääkärintodistusta.

Zodiakin järjestämiä kursseja ja työpajoja voi maksaa myös kulttuuri- ja liikuntaseteleillä (Smartum Oy) sekä virikeseteleillä (Edenred Oy). Voit maksaa seteleillä kurssin ensimmäisellä kerralla tai tuoda setelit Zodiakin toimistoon sen aukioloaikoina (arkisin klo 11-16). Kursseja ei ole mahdollista maksaa käteisellä.

Lisätiedot ja tiedustelut: Elina Ruoho-Kurola, elina.ruoho-kurola@zodiak.fi, p. 050 587 0470 (arkisin klo 11-16)