Kurssilla on vielä tilaa. Ilmoittaudu mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen inari.pesonen@zodiak.fi.

Anni Rissasen ja Vappu Rossin ohjaamalla kurssilla kokeillaan tapoja yhdistää tanssia ja kuvataidetta. Kurssi keskittyy kuvan tekemiseen toisaalta havainnosta, toisaalta kinesteettisestä aistista käsin.

Kurssilla piirretään elävää mallia perinteisen croquis-piirustuksen tapaan sekä harjoitellaan erilaisia tapoja jäljentää liikkuvaa mallia. Croquis on lyhyessä ajassa toteutettu, elävästä mallista piirretty kokovartalokuva. Havainnosta piirtämiseen keskittyvä osuus etenee eri metodeja ja tekotapoja valottavien tehtävien kautta. Etenemme paikallaan olevista asennoista ensin hitaasti liikkuvan, sitten tanssivan mallin piirtämiseen.

Tärkeä osa kurssia ovat erilaiset keholliset harjoitukset, jotka herättelevät kinesteettistä aistia sekä avaavat tietoisuutta ruumiin asennosta ja sen liikkeestä suhteessa tilaan ja muihin ihmisiin. Keholliset harjoitteet vapauttavat ja rentouttavat kehon ja mielen kokonaisvaltaiseen ilmaisuun. Kuvan tuottaminen syntyy ruumiin kokemuksesta ja havainnosta käsin. Kurssilla pyritään löytämään uusia tapoja piirtää ja maalata liikettä sekä kokea piirtämisen fyysisyys. Kurssi sopii sekä kuva- ja tanssitaiteilijoille että laajasti kaikille aiheesta kiinnostuneille ilman aiempaa kokemusta.

Perjantaina 21.10. klo 17.30.-20.30
Lauantaina 22.10. klo 10-16
Sunnuntaina 23.10. klo 10-16
Ohjaajat: Anni Rissanen ja Vappu Rossi
Paikka: Zodiak Studio C4
Kesto: 3 krt / 15 h
Hinta: 135 €
Mahdolliset peruutukset 14.10. mennessä

Varmista paikkasi kurssille ilmoittautumalla hyvissä ajoin. Kurssikirje ja -lasku lähetetään osallistujille heti ilmoittautumisajan umpeuduttua. Mahdolliset peruutukset on tehtävä viimeistään seitsemän päivää ennen kurssin alkua. Tämän jälkeen peruutuksesta peritään kurssimaksu kokonaisuudessaan, ellei osallistujalla ole esittää lääkärintodistusta.

Ota ensimmäiselle kurssikerralle mukaan kuitti maksetusta kurssimaksusta. Zodiakin järjestämiä kursseja ja työpajoja voi maksaa myös kulttuuri- ja liikuntaseteleillä (Smartum Oy) sekä virikeseteleillä (Edenred Oy).

Lisätiedot ja tiedustelut: Inari Pesonen, inari.pesonen@zodiak.fi tai 050 412 7116 (arkisin klo 11-16)