Giorgio Convertiton ohjaama kurssijakso kulkee alaotsikolla The Expanded Body. Kurssilla tutkitaan ja haastetaan kehon fyysisiä rajoja.

Kurssin pohjana on teoria, jonka mukaan liike ja liikkeen havaitseminen ulottuvat kehon fyysisten rajojen ulkopuolelle. Tähän lukeutuu mm. tanssiympäristö, johon vaikutetaan ja jota hyödynnetään liikkuessa. Jotta ymmärtäisimme syvällisemmin, mitä liike on ja miten se laajentuu ympäristöömme, kurssin aikana tutkimme ja kuuntelemme tarkkaavaisesti kehon eri järjestelmiä (solut, nesteet), rakenteita (luusto, lihakset, sidekudokset) ja osia (jalkaterät, jalat, vartalo, kädet, pää). Työskentelyn tavoitteena on mahdollistaa ja auttaa löytämään uudenlaista liikettä sekä kehittää fyysistä tietoisuuttamme ja läsnäoloamme. Kehon kuunteleminen avoimella mielellä synnyttää henkilökohtaista, aitoa ja mielikuvituksellista liikettä. Tunneilla työskennellään enimmäkseen yksin mutta myös pareittain. Parityöskentelyssä hyödynnetään kosketusta, joka auttaa keskittymään kehoon. Tunneilla tehdään yksityiskohtaisia, kurinalaisuutta ja rehellisyyttä vaativia harjoitteita, jotka pikemminkin herättävät kysymyksiä kuin tarjoavat tiettyjä oletuksia. Työskentely sopii kaikentasoisille tanssijoille. 

Giorgio Convertito on Helsingissä asuva tanssija ja tanssintekijä, joka on työskennellyt vuodesta 1993 lähtien ympäri Eurooppaa. Hän on suorittanut tanssin ja koreografian kandidaatin tutkinnon Amsterdamin teatterikorkeakoulun School for New Dance Development -yksikössä ja tanssipedagogiikan maisterin tutkinnon Helsingin Teatterikorkeakoulussa. Giorgion näkemykset tanssista ja esityksestä ovat muovautuneet erityisesti kohtaamisissa Susan Rethorstin, Katie Duckin, Julyen Hamiltonin ja Micheal Kleinin kanssa. Lisäksi Body Mind Centering -metodi, Alexander-tekniikka ja kontakti-improvisaatio ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, miten hän lähestyy liikettä sekä esiintyjänä että opettajana.

* * * * *

Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille -kurssikokonaisuudessa ohjaajina toimivat pääsääntöisesti menneen, kuluvan ja tulevan kauden esitysohjelmistossa nähtävien teosten koreografit ja esiintyjät. Heittäydy liikkeeseen -tunnit sopivat kaikille ja mukaan voi heittäytyä vaikkei aiempaa tanssikokemusta omaisikaan. Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille -tuntien keskiössä on liike ja liikkuminen mutta kurssit ovat myös mahdollisuus päästä tutustumaan erilaisiin tanssipraktiikoihin vaihtuvien ohjaajien kautta.