Kurssilla sukellamme improvisaatioon liikkeen, äänen ja puheen kautta. Tavoitteena on rohkaistua tutkimaan liikkeen ja äänen eri suuntia ja tasoja sekä purkaa omia sokeita pisteitä. Miten löydän itseäni liikkeessäni, äänessäni tai puheessani? Kuinka ääni ja puhe ovat osa liikekieltäni? Minkälaiseen liikkeeseen ääni johdattaa?

Kurssi on avoin sekä tanssin harrastajille että ammattilaisille. Haluamme rohkaista eri taustoista tulevia ihmisiä jakamaan liikkeen ja äänen kanssa tapahtuvaa työskentelyä ja laajentamaan omia ilmaisullisia mahdollisuuksiaan. Improvisaatio taitona lävistää elämän kaikki kerrokset. Se on luovaa harjoittamista niin studiotilassa, näyttämöllä kuin arjessakin. Osallistujien erilaisten liikehistorioiden ja kokemusten yhteensaattaminen on tärkeä osa kurssia ja rikastuttaa kaikkia osapuolia.

Pitkään improvisaation parissa työskennelleet Pia Lindy ja Heini Nukari käynnistivät tammikuussa 2015 LAYERS-yhteistyöprojektin, jonka tavoitteena on etsiä keinoja kehittää improvisaatiotaitoja sekä esitys- että opetuskäyttöön.

Pia Lindy on tanssija ja koreografi, joka yhdistää työssään niin huumoria ja vakavuutta, oivaltavaa tanssillista toimintaa kuin kriittistä yhteiskunnallista ajattelua. Hän on syventynyt improvisaatioon ja prosessikeskeisyyteen työskentely- ja esitysmuotona sekä toimintaan eri ympäristöissä ja konteksteissa.

Heini Nukari on tanssitaiteilija, jolle liike ja ääni ovat samanvahvuisia ilmaisumuotoja. Hän on tutkinut niiden suhdetta improvisaation, musiikin tekemisen, kenttä-äänitysten ja Body is Voice -työskentelyn kautta.

Perjantaisin klo 18-20, 11.3.-15.4.
Ei tuntia 25.3.
Huom! 1.4. tunti pidetään Haapalainen SuutariJääskö -studion isossa salissa (Kaapelitehdas, C-rappu, 4. kerros).

Ohjaajat: Pia Lindy ja Heini Nukari
Paikka: Zodiak Studio C4
Kesto: 5 krt / 10 h
Kurssimaksu: 85 €
KURSSI ON TÄYNNÄ. Peruutuspaikkoja voit kysellä osoitteesta inari.pesonen@zodiak.fi.

Varmista paikkasi kurssille ilmoittautumalla hyvissä ajoin. Kurssikirje ja -lasku lähetetään osallistujille heti ilmoittautumisajan umpeuduttua. Mahdolliset peruutukset on tehtävä viimeistään seitsemän päivää ennen kurssin alkua. Tämän jälkeen peruutuksesta peritään kurssimaksu kokonaisuudessaan, ellei osallistujalla ole esittää lääkärintodistusta.

Ota ensimmäiselle kurssikerralle mukaan kuitti maksetusta kurssimaksusta. Zodiakin järjestämiä kursseja ja työpajoja voi maksaa myös kulttuuri- ja liikuntaseteleillä (Smartum Oy) sekä virikeseteleillä (Edenred Oy).

Lisätiedot ja tiedustelut: Inari Pesonen, inari.pesonen@zodiak.fi tai 050 412 7116 (arkisin klo 11-16)