Koreografi Virva Talosen ohjaamalla seniorikurssilla keskitytään kehosta kumpuavaan liikkeeseen erilaisten temporaalisten elementtien kautta. Liikettä tutkitaan pulssin, rytmin,
melodian sekä näistä syntyvien tiheyden ja laveuden kokemuksien kautta.

Jokaisella ihmisellä on kehossaan erityislaatuiset reitit ja suhteet eri osien välillä. Jokaisesta kehosta muodostuu oma uniikki karttansa. Samalla voimme ajatella, että jokaisesta liikkeestämme jää näkyvä jälki ilmaan, lattiaan, seiniin, sydämeen, selkärankaan, aivoihin, ihoon ja toisiin ihmisiin. Nämä jäljet synnyttävät alati muuttuvan liikkeiden ja kehojen kartan, joiden lävistämänä voimme hengittää ja olla.

Kurssikerrat alkavat harjoitteilla, joissa keskitymme kehon linjaukseen sekä voiman ja venyvyyden vahvistamiseen. Seuraavaksi kuljemme kohti improvisaatiotehtäviä, joissa
työskennellään oman liikkeen kanssa yksilökohtaisesti. Teemme pari- ja ryhmätehtäviä, joissa keskeistä on vuorovaikutuksesta syntynyt liike.

Kurssi on avoin kaikille, aikaisempaa kokemusta tanssista ei tarvitse olla. Ohjauskielenä on suomi ja tarvittaessa englanti.

maanantaisin 10.9.-22.10. klo 10-11.30
Ohjaaja: Virva Talonen
Paikka: Zodiak studio C4
Kesto: 7 krt / 10,5h
Kurssimaksu: 90 euroa
Ilmoittautuminen 26.8. mennessä.
Ilmoittaudu kurssille täältä.

Virva Talonen on porvoolainen tanssitaiteilija. Hänen taiteellisen työskentelynsä lähtökohtana on lempeä näkökulma ihmisyyteen. Talonen lähestyy tanssia liikkeen, kirjoittamisen ja kosketuksen kautta. Teoksissaan hän on käsitellyt mm. sukulaisuutta, ikää, keskeneräisyyttä, pelkoa ja empatiaa sekä kotia. Talonen on valmistunut Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi 2005, jonka jälkeen hän on työskennellyt freelance -nykytanssikoreografina ja esiintyjänä Suomessa.

Talonen on tehnyt yhteistyötä mm. Zodiak -Uuden tanssin keskuksen, Helsingin Juhlaviikkojen, Kanneltalon, Täydenkuun Tanssien sekä Routa Companyn kanssa kantaesitysteosten muodossa sekä kiertänyt teoksillaan useilla festivaaleilla Suomessa. Talonen työskentelee toisena taiteellisena vastaavana Katve [blind spot] nykytanssikollektiivissa. Hänen viimeisimpiä tanssiteoksiaan on Keskeneräiset - Under Construction (2016), Portable Home (2016), Pelon ja Empatian Kartat (2017 / Koistinen, Karlberg, Sutinen, Talonen,Vapaavuori) sekä Ei mitään henkilökohtaista (2018 / Talonen, Vapaavuori).

* * * * *

Varmista paikkasi kurssille ilmoittautumalla hyvissä ajoin. Kurssikirje ja -lasku lähetetään osallistujille heti ilmoittautumisajan umpeuduttua sähköpostitse. Jos laskua tai kirjettä ei löydy sähköpostistasi niin muistathan tarkistaa myös sähköpostisi roskapostikansion.

Ilmoittautuminen on sitova. Mahdolliset peruutukset on tehtävä viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä klo 18 mennessä sähköpostilla elina.ruoho-kurola@zodiak.fi. Tarkista kurssin viimeinen ilmoittautumispäivä ylempää tältä sivulta. Tämän jälkeen peruutuksesta peritään kurssimaksu kokonaisuudessaan, ellei osallistujalla ole esittää lääkärintodistusta.

Zodiakin järjestämiä kursseja ja työpajoja voi maksaa myös kulttuuri- ja liikuntaseteleillä (Smartum Oy) sekä virikeseteleillä (Edenred Oy). Voit maksaa seteleillä kurssin ensimmäisellä kerralla tai tuoda setelit Zodiakin toimistoon sen aukioloaikoina (arkisin klo 11-16). Kursseja ei ole mahdollista maksaa käteisellä.

Lisätiedot ja tiedustelut: Elina Ruoho-Kurola, elina.ruoho-kurola@zodiak.fi, p. 050 587 0470 (arkisin klo 11-16)