Kolme immersiivisistä ja paikkasidonnaisista esityksistä kiinnostunutta koreografia, Sami Henrik Haapala, Jenni Kivelä ja Sari Palmgren esittelevät kukin omia lähestymistapojaan tällaisiin esityksiin. Jokainen koreografi esittelee ensin omaa lähestymistapaansa, jonka jälkeen ne työpajan lopuksi yhdistetään.

Työpaja toteutetaan etäohjauksena Zoom-palvelun kautta. Osallistumista varten jokainen osallistuja tarvitsee oman älylaitteen verkkoyhteydellä.
Mikäli korona rajoitustoimenpiteet sallivat järjestetään osa työpajasta ulkotilassa yhteisesti niin että osallistujat voivat toimia yhdessä turvallisen välimatkan päässä toisistaan. Lähetämme lisätietoa osallistujille tästä lähempänä ajankohtaa.

Kolme immersiivisistä ja paikkasidonnaisista esityksistä kiinnostunutta koreografia, Sami Henrik Haapala, Jenni Kivelä ja Sari Palmgren esittelevät kukin omia lähestymistapojaan tällaisiin esityksiin. Jokainen koreografi esittelee ensin omaa lähestymistapaansa, jonka jälkeen ne työpajan lopuksi yhdistetään. Kaikki kolme koreografia ovat paikalla koko työpajan ajan. Työpaja on pienimuotoinen alku näiden koreografien tulevalle, yhdessä suunnittelemalle immersiiviselle esitykselle. Koreografit ovat kiinnostuneita tapaamaan erilaisia tanssijoita ja esiintyjiä työpajassa. 

Sami Henrik Haapala esittelee sekä immersiivisten esitysten historiaa että yleisimpiä ominaisuuksia tiiviin luennon kautta. Osallistujien tekemissä harjoituksissa hän kiinnittää erityistä huomiota esiintymiseen immersiivisissä esityksissä.

Jenni Kivelän osuudessa tutkimme aiheen kautta lähtöjä työskentelyyn ja teemme tehtäviä kotiympäristössä. Kuvittelemme ja hahmottelemme minkälaisia ulostuloja näistä voisi tulla immersiiviseen kontekstiin.

Sari Palmgren liikuttaa eri ympäristöissä ja ympäristöjen läpi spiraalimaisen rakenteen sekä kuihtumisen ja kukoistamisen teemoista käsin. Sään salliessa sunnuntaina kohdataan kaapelitehtaan alueella, jossa liikutaan niin, että muut osallistujat ovat näkösällä.

Lauantai-sunnuntai 6.-7.6. klo 12-15
Ohjaajat: Sami Henrik Haapala, Jenni Kivelä, Sari Palmgren
Kesto: 6 h
Kurssimaksu: 50 euroa
Työpajassa on vielä tilaa, ilmoittautuminen sähköpostitse elina.ruoho-kurola@zodiak.fi

Sami Henrik Haapala on näyttelijä FIA, tanssija, esitystaiteilija, antropologi ja dj. Hän on tuottanut, ohjannut ja esiintynyt 20 vuoden ajan sekä instituutioissa että vapaalla kentällä Suomessa ja kansainvälisesti. Hän viimeistelee parhaillaan taiteellista väitöskirjaa Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun aiheenaan immersiiviset esitykset ja peliesitykset. Hän on Kaiken keskuksen taiteellinen johtaja.

www.samihenrik.me
www.kaikenkesk.us

Jenni Kivelä s.1974 on valmistunut Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta koreografiksi 2002. Hän on toiminut koreografina tehden teoksia perustamansa Kiltit Ihmiset -ryhmän kanssa sekä tehnyt tilausteoksia eri tanssiryhmille mm. Helsinki Dance Companylle, Mobita Danscolle, Gruppen Fyralle, Transitions Dance Companylle Englannissa, TADaC Theatre Academy Dance Companylle, Norrdans-ryhmälle Ruotsissa, Pori Dance Companylle, Routa Companylle. Hänen viimeisimpiä töitään ovat naisten aggressiota käsittelevä Kleine Monster (2015) Zodiak Uuden tanssin keskukseen, Jotakin kuin Grey Gardens yksityisasuntoon (2015), koko perheen esitys Kylli-koira ja elämisen sietämätön kepeys (2017) sekä Kylli-koira saaressa (2019) ja pelkoja käsittelevä immersiivinen esitys Rosemaryn huone (2018) Lammassaareen.
www.jennikivela.com

Sari Palmgren on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004. Hän on toiminut laajasti tanssitaiteen eri alueilla freelance tanssijana, koreografina ja tanssinopettajana. Palmgrenin työt ovat käsitelleet muun muassa kuoleman käsitettä, ympäristön tilaa, ihmisen eläimellisyyttä ja kestävää kehitystä. Palmgrenin viimeisimpiä töitä on Lame Tamer (Routa Company 2019), Aidatut unelmat (Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsingin juhlaviikot, Kanneltalo 2017, 2018 & 2019), Licking things ( Zodiak – Uuden tanssin keskus 2016) ja Utopia (empatiasta) - teossarja (2015-2017). 
www.saripalmgren.com