TYÖPAJA ON PERUTTU.

Työpajassa perehdytään taiteilijan työtä koskevaan tietoon ja keskeisiin käsitteisiin. Pysähdymme kollegiaalisuuden äärelle, tarkastelemaan erilaisia työtilanteita ja niissä käytössä olevia toimintamalleja. 
Päivän fasilitoivat Anniina Aunola ja Hanna Korhonen.

Päivä toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteilijoiden työhyvinvointiin keskittyvän Laatuhuolto -hankkeen kanssa.

Lauantaina 8.9. klo 11-17
Ohjaajat: Anniina Aunola ja Hanna Korhonen
Paikka: Zodiak studio C4
Kesto: 7h
Osallistumismaksu: 25 euroa
Ilmoittautuminen 26.8. mennessä
 

Anniina Aunola (yhteisötaiteilija, TaM, erityisopettaja) on työskennellyt yhteisötaiteilijana viimeiset vuodet erityisesti lastensuojelun avo-, sekä perhehoidon kehittämistyössä. Aunola on toiminut laajasti paitsi erilaisissa yhteisöissä myös taiteen perusopetuksen parissa ja vastuutehtävissä taiteen ammattikoulutuksessa. Vuosina 2012-2016 hän toimi yhteisötaiteen läänintaiteilijana.

Hanna Korhonen (tanssitaitelija, TaM) on työskennellyt tanssijana, koreografina ja ohjaustehtävissä 19 vuotta. Tällä hetkellä Korhonen työskentelee erilaisissa asiantuntijatehtävissä sekä tanssitaiteilijana toteuttaen esittävän taiteen projekteja niin näyttämökonseptiin kuin myös erilaisiin ympäristöihin. Vuosina 2013-2016 Korhonen toimi yleisötyön läänintaiteilijana.

* * * * *

Varmista paikkasi kurssille ilmoittautumalla hyvissä ajoin. Kurssikirje ja -lasku lähetetään osallistujille heti ilmoittautumisajan umpeuduttua sähköpostitse. Jos laskua tai kirjettä ei löydy sähköpostistasi niin muistathan tarkistaa myös sähköpostisi roskapostikansion.

Ilmoittautuminen on sitova. Mahdolliset peruutukset on tehtävä viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä klo 18 mennessä sähköpostilla elina.ruoho-kurola@zodiak.fi. Tarkista kurssin viimeinen ilmoittautumispäivä ylempää tältä sivulta. Tämän jälkeen peruutuksesta peritään kurssimaksu kokonaisuudessaan, ellei osallistujalla ole esittää lääkärintodistusta.

Zodiakin järjestämiä kursseja ja työpajoja voi maksaa myös kulttuuri- ja liikuntaseteleillä (Smartum Oy) sekä virikeseteleillä (Edenred Oy). Voit maksaa seteleillä kurssin ensimmäisellä kerralla tai tuoda setelit Zodiakin toimistoon sen aukioloaikoina (arkisin klo 11-16). Kursseja ei ole mahdollista maksaa käteisellä.

Lisätiedot ja tiedustelut: Elina Ruoho-Kurola, elina.ruoho-kurola@zodiak.fi, p. 050 587 0470 (arkisin klo 11-16)