Tanssija-koreografi Sanna Myllylahden teoksen lähtökohtana on ihmisen ainainen ponnistelu kohti jotakin häntä itseään korkeampaa. Koreografia keskittyy kuvaamaan ihmisen syntymästä kuolemaan saakka kulkevaa pyrkimystä kohota edes hetkellisesti toiseen ulottuvuuteen, ylemmäksi.
Teos valottaa muistikuvia hetkistä, jolloin voi saavuttaa tunteen ilmaan nousemisesta, kokea voittavansa painovoiman ja lähtevänsä lentoon kohti taivasta. Äärimmäinen fyysisyys voi nostaa ihmisen hetkellisesti toisenlaiseen ulottuvuuteen: eläimelliseen lihan, veren ja vaistojen maailmaan.
Closer to Heaven tutkii ihmisen tarvetta uskoa johonkin ja tavoitella jotakin merkityksellisempää kuin jokapäiväinen elämä. Tässä tarpeessa kuvastuu traaginen kauneus: ihminen lähtee etsimään vastauksia tietäen, ettei varmuutta niistä ole olemassa. Closer to Heaven on ylistys etsivän, aina ylemmäksi pyristelevän, korkeammalle tavoittelevan ihmisen kauneudelle ja kauheudelle. Kiitokset työryhmältä: Janne Lehtinen, kuvasta ja inspiraatiosta!
"Myllylahti osoittautuu vahvaksi ja näkemykselliseksi tekijäksi. [...] Teoksen alku lähentelee rakenteessaan nerokkuutta. [...] Kokonaisuus pitää pihdeissään, vaikkei tietäisi taustojakaan. [...] Myös loppu yllättää. [...] Jää katsojan tulkittavaksi, onko koreografin näkemys optimistinen vai pessimistinen." (Helsingin Sanomat 15.10.2009, Jussi Tossavainen) "Det är fint när dansarna står framför publiken, blottade och sårbara i all sin svettighet efter att ha gett sitt allt. En av dansarna står kvar ännu när publiken går ut. Har hon kommit närmare himlen nu?" (Hufvudstadsbladet 15.10.2009, Jenny Jägerhorn)
Koreografia ja konsepti Sanna Myllylahti
Tanssijat Hanna Ahti, Elina Häyrynen, Meri Pajunpää, Orfee Schuijt ja Soile Voima
Valosuunnittelu Niko Kurola
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Sanna Myllylahti ja Routa ry