Minkälaista on tanssin, paikan ja kuvan ekologinen poetiikka?

Nimeämätön luonto on koreografi Veli Lehtovaaran, kuvataiteilija Eija-Liisa Ahtilan, äänisuunnittelija Jani Hietasen ja kansainvälisen työryhmän toteuttama esitys.

Teos on muodoltaan triptyykki, jonka kolme osaa purkautuvat eri tavoin näyttämölle. Kyseessä on esiintyvän vartalon ja itsetuhoisen luontosuhteen välienselvittely.

Ensimmäinen osa tanssittaa esiin energian ja uupumuksen aaveet tyhjässä öljysäiliössä. Vartalot laskostuvat ja särisevät, teräsrakenne kehrää, öljy-ajan virvatulet hiipuvat. 

Toisessa osassa liikumme peltotiellä ja tähtienvälisessä avaruudessa. Näyttämö on yhtä aikaa sisäinen ja äärettömiin ulottuva tyhjiö, sekä alus että avaruus, jota hallinnoi keino-intuition ääni. Tanssi horjuu ja kutoo, muistaa ja kutsuu, maata ja sen olioita.

Kolmas osa asettaa ikimetsän ja ostoskeskuksen rinnakkain. Rakennettu teknologinen ympäristö notkahtaa aarniometsän levolliseen syvyyteen. Tanssivien vartaloiden monimuotoisuus ja -mielisyys kartoittaa syntyvän rajavyöhykkeen luontoja ja väkeä.

Teos on osa Lehtovaaran taiteellista väitöstutkimusta Teatterikorkeakoulussa.

Esityspaikat ja -päivät

Huom! Teoksen kolme osaa esitetään eri paikoissa.

  • Osa I, 30.10. & 31.10. Öljysäiliö 468 (Saaristolaivastonkatu, Kruunuvuorenranta)
  • Osa II, 6.11. & 7.11. Zodiak Stage (Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3)
  • Osa III, 12.11. & 13.11. Kauppakeskus REDI (Hermannin rantatie 5, Kalasatama)

Katso tarkemmat osakohtaiset tiedot alta.

Käytännön vinkkejä katsojille

Osa I / Öljysäiliö 468

Huomaathan, että Öljysäiliö 468 on ulkotila. Varustaudu lämpimin ulkovaattein.

Öljysäiliö sijaitsee Kruunuvuorenrannassa itäisessä Helsingissä. Julkisista kulkuneuvoista bussit Herttoniemen metroasemalta vievät lähimmäksi Kruunuvuorenrannan Öljysäiliötä (bussit 88 & 88B). Lähin pysäkki sijaitsee Koirasaarentiellä (pysäkin nimi Haakoninlahdenkatu), josta on noin 800 m matka öljysäiliölle Saaristolaivastonkatua pitkin.

Paikalle pääset myös autolla ajamalla nykyisen Koirasaarentien länsipäähän ja kääntymällä siitä vasemmalle Saaristolaivastonkadulle. Pysäköintitilaa löytyy katujen varsilta läheltä säiliötä.

Vaikka saapuminen paikalle julkisilla on varsin helppoa, järjestämme yleisölle vaihtoehtona myös maksuttoman bussikuljetuksen Herttoniemen metroasemalta. Bussi lähtee kumpanakin esityspäivänä 30.10 ja 31.10. klo 17.30. Voit varata paikan ilmaiseen bussiin täältä. Huomaathan, että bussin kapasiteetti on rajallinen.

Osa II / Zodiak Stage

Zodiak Stagella nähtävä osa II on koreografinen installaatio, jossa 45 minuutin mittainen osa alkaa aina alusta tasatunnein:

  • su 6.11.: 15:00 / 16:00 / 17:00
  • ma 7.11.: 18:00 / 19:00 / 20:00.

Teokseen voi saapua ja poistua milloin haluaa.

Osa III / Kauppakeskus REDI

Ota kauppakeskus REDIiin mukaan omat kuulokkeet ja puhelin tai tabletti, joihin kuulokkeet voi yhdistää. Lipun ostaneet saavat QR-koodin, jonka kautta avautuu esityksen äänimaailma.

Esityspaikka löytyy kauppakeskus Redin kerroksesta K1, jonne pääset saapumalla pääovista (vanhaa metroasemaa vastapäätä), kulkemalla infopisteen ohi oikealta ja ottamalla ensimmäiset alas menevät rullaportaat. Mikäli saavut keskukseen metrolla, voit ottaa hissin suoraan K1-kerrokseen laituritasolta.

 

Koreografia: Veli Lehtovaara yhteistyössä esiintyjien kanssa
Esiintyjät: Elias Girod, Anni Koskinen, Sofia Simola, Matilda Aaltonen, Erik Eriksson (SE), Inga Huld Hákonardóttir (IS), Kevin Fay (US)
Tila, lavastus ja liikkuva kuva: Eija-Liisa Ahtila

Äänisuunnittelu: Jani Hietanen
Pukusuunnittelu:
Piia Rinne (osat I ja III, osan II sovitus & mustat fragmentit), Heide Vanderieck (osa II, alkuperäiset puvut)
Neulemyssyt ja kauluri: Anja Lehtovaara
Valosuunnittelu: Anton Verho (osa I, alkuperäinen suunnittelu, sovitus Anna Pöllänen), Luc Schaltin (osa II)
Dramaturginen tuki: Merel Heering
Ympäristökasvattaja: Riitta Nykänen (osa III)

Kuvaus: Pekka Uotila (osa I), Arto Kaivanto (osa II)
Editointi: Heikki Kotsalo
Tuotantoassistentti: Sofia Charifi

Tuotanto: Entirely Moved | Kaikki Liikkuu ry.
Osatuotanto: Zodiak, Liikkeellä marraskuussa, Suomen Ranskan Instituutti

Tuotannollinen neuvonanto: Arts Management Helsinki
Residenssit: La Briqueterie CDCN Val-de-Marne (FR), wpZimmer (BE), BIT Teaterngarasjen (NO)
Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Tanssin talo / SPARKS, TelepArt / Suomen Benelux-instituutti, Tutke | Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
Erityiskiitos: Laatikkokauppa | Kirsi Pitkänen (laatikoiden toteutus), Pro Av Saarikko Oy (videotekniikka), Eventgear Oy (LED -tekniikka), Ilppo Pohjola | Crystal Eye, Jaakko & Pirjo Lehtovaara, Kauppakeskus REDI, Lauri Supponen (musiikillinen kontribuutio), Joma Richter & Tove Lehtovaara-Richter

KANTAESITYS