tarina tarinoita kertovasta ihmislajista

Yuval Noah Hararin kansainväliseen bestseller-teokseen pohjautuva Sapiens on valloittava luontodokumentti ihmisestä. Kertojaäänenä toimii Avara luonto -dokumenteista tuttu Jarmo Heikkinen.

Esitys tarjoaa hauskan, sarkastisen ja totunnaisia ajatuksia rikkovan näkymän ihmislajin historiaan aina ajan alkuhämäristä nykyaikaan – ja vähän tulevaisuuteenkin.

Seitsemänkymmentätuhatta vuotta sitten Homo sapiens oli vähäpätöinen eläin, joka vain puuhaili omiaan yhdessä Afrikan kolkassa. Seuraavien kymmenien vuosituhansien aikana se teki itsestään koko planeetan herran ja kohotti itse itsensä jumalaksi.

Sattumanvaraisen geenimutaation myötä sapiens sai kyvyn, joka erotti sen muista eläimistä; kyvyn puhua kuvitteellisista asioista eli kertoa tarinoita. Tämä tarinoiden luoma todellisuus antoi ennennäkemättömät mahdollisuudet yhteistyölle ‒ tuolle luovalle ja tuhoavalle voimalle.

Huolimatta kaikista niistä hämmästyttävistä asioista, joihin sapiens kykenee, on se kuitenkin edelleen epävarma päämääristään ja tuntuu olevan yhtä tyytymätön kuin aina ennenkin. Se tuntuu myös olevan vastuuttomampi kuin koskaan aiemmin. Mahtaako olla mitään vaarallisempaa kuin tyytymättömät ja vastuuttomat jumalat, jotka eivät tiedä mitä haluavat?

Audiovisuaalisesti vahvan näyttämöteoksen toteutuksesta vastaavat suomalaisen teatterin ja tanssin huipputekijät ‒ Kansallisteatterin dramaturgi ja ohjaaja Minna Leino, palkittu W A U H A U S-ryhmä (ohjaaja Anni Klein, koreografi Jarkko Partanen, äänisuunnittelijat Heidi Soidinsalo ja Jussi Matikainen ja lavastaja Samuli Laine) sekä valosuunnittelija Jani-Matti Salo ja pukusuunnittelija Laura Haapakangas. Sapiens-teoksen on julkaissut suomeksi Bazar Kustannus Oy (2016).

Teosalustukset ja taiteilijatapaamiset

Zodiakin yleisötyövastaava Katja Kirsi pitää ennen kolmea Sapiensin esitystä teosalustuksen Kansallisteatterin Lavaklubilla. Ennen esitystä: Homo sapiensin tarinat -alustukset pidetään pe 13.9., ke 9.10. ja ti 29.10. klo 18.00. Katso tarkemmat tiedot verkkosivuiltamme kohdasta Muut tapahtumat.

Zodiak ja W A U H A U S ovat kutsuneet kolme asiantuntijaa keskustelemaan esityksen herättämistä teemoista kolmena eri päivänä syksyn aikana. Keskustelutilaisuudet pidetään Kansallisteatterin lavalla esityksen päätteeksi. Katso tarkat päivät ja tiedot asiantuntijoista ja kunkin taiteilijatapaamisen erityisteemasta kohdasta Muut tapahtumat.

Kantaesitys
SAPIENS – tarina tarinoita kertovasta ihmislajista

Kertoja Jarmo Heikkinen
Näyttämöllä Hanna Ahti, Iida Kuningas, Aksinja Lommi, Markku Maalismaa, Karin Pacius, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Johannes Purovaara, Antti Pääkkönen, Juha Varis
Ohjaus ja koreografia Anni Klein & Jarkko Partanen
Alkuperäisteos Yuval Noah Harari
Sovitus ja esityksen käsikirjoitus Minna Leino
Alkuperäisteoksen suomennos Jaana Iso-Markku
Lavastus Samuli Laine
Pukusuunnittelu Laura Haapakangas
Valosuunnittelu Jani-Matti Salo
Äänisuunnittelu Heidi Soidinsalo & Jussi Matikainen
Yhteistyössä Kansallisteatteri, W A U H A U S, Zodiak ‒ Uuden tanssin keskus

Kuvat Katri Naukkarinen

Kesto n. 1 h 40 min, ei väliaikaa

Liput 37–47 € / 32–43 € / 19–22 €
HUOM! www.lippu.fi tai
puh. 010 7331 331

Zodiakin sarjalippu ei käy esityksiin.

SUOMEN KANSALLISTEATTERI
Suuri näyttämö