Kevään Z-freessa koreografi Liisa Risu ja Circus Maximus avasivat harjoituksensa yleisölle. Kyseessä oli tulevan teoksen ensimmäinen harjoitusjakso ja sen avoin näyttö.

 

Z-freen aluksi koreografi Liisa Risu esitteli yleisölle harjoitusten lähdemateriaalia. Temaattisena lähtöpisteenä harjoituksissa oli halu. Televisiossa nähtiin eläinten rakkauselämää, esille oli nostettu Elfriede Jelinekin romaaneja.

Pekka Pitkäsen livenä harjoitustilanteessa ajamissa valotilanteissa nähtiin katkelmia työryhmän harjoitteista. Lavalla Ninu Lindfors.

Liisa Risu selosti kiinnostavasti harjoitusten taustoja ja päämääriä. Sanallisten alustusten jälkeen nähtiin konkretiaa.

Tanssija Tuovi Rantanenkin (oik.) pääsi yleisen seasta osaksi harjoitusta. Kvarteton harjoituksessa muodostivat Tuovin lisäksi Ninu Lindfors, Tuomo Railo ja Jonna Eiskonen. 

Olipa hieno ilta. Ja hämmästyneenä sai ihmetellä miten valmista materiaalia oli työryhmä saanut aikaan vain noin viikon kestäneen harjoitusperiodin aikana. Tulevaa teosta siis innolla odottaen!