Ensi-iltatestaajat ja Glass Eyes

On natiseva luurankonukke ja mateleva, ryömivä, palavasilmäinen lisko-olento. On väkivaltainen pisto kehoon – vai sittenkin parantava puhkaisu. Glass Eyes tuntuu rakentuvan liukumien varaan; kohtauksissa liu’utaan kuvastosta ja äänimaisemasta toiseen – ja taas seuraavaan. Katsojan tehtäväksi jää hakea liikekuvastolle viittauksia muistinsa lokeroista: Tiedän tämän jostain, miksi tämä on niin tuttu? Pää sauhuaa tässä kabinetissa.

Esityksen keskivaiheilla nähdään liukumia leikkaavampi siirtymä, kun siirrytään lattianäyttämön keskelle sijoitetulle tutkimuspöydälle. Tässä kohotetussa kohdassa käsitellään intiimimpiä aiheita – ja mielestäni siirrytään myös esityksessä sisäistyneemmälle tasolle.

- - -

Esityksen parasta antia olikin operaatiopöydällä tapahtunut kehotutkimus, jossa käytettiin lasisia putkiloita ja valonlähdettä. Tässä kohtauksessa teos nousi aiheiden esittämisen tasolta itse asian äärelle – antauduttiin tutkimiselle kuin lapsi leikkiin. Kohtauksessa vaanivan väkivallan uhka tai kauhun synnyttämä pelko muistutti sitä vaaraa, joka piilee vauvan tai leikki-ikäisen tutkimusleikeissä. Jokainen aikuinen, joka on antautunut lapsen tutkittavaksi, tietää, millainen vaara piilee kehon rajojen tunnistamattomuudessa, tietämättömyydessä ja aikuisen omien vaikeiden tunteiden pinnalle nousemisessa. Samalla tunnistetaan ero viattoman tietämättömyyden ja satuttamisen halun välillä. Vaara on läsnä koko ajan – sohaisu väärään kohtaan, tökkäisy yllättävään paikkaan – eikä voi tietää, mitä tapahtuu. On siis oltava varuillaan, mutta silti rauhallinen ja arastelua ja pelkoa näyttämättä leikissä täysillä mukana.

- - -

Esityksessä oli kohtaus, jossa pääsi mukaan tutkimuslöytöjen riemuun. Siinä esiintyjä painoi yhtä aikaa kahdella pitkällä lasiputkella makaavan tutkittavan rintakehää – painalluksen aiheuttamassa liikahduksessa oli jotain perin outoa. Kaikista näyttämöllä olleista esineistä – jotka kaikki otettiin mukaan aktivointiin – juuri lasiputkia käytettiin luovimmin ja vaihtelevimmin. Niiden kautta päästiin vapaalle alueelle, jossa löydettiin uusia asioita viittausten lisäksi. Pidin myös valonlähteellä tehdystä "tutkimuksesta", siitä, miten valonsäteen kuljettaminen kehon yli toi esitykseen kehollista, hermostollista virittymistä, jonka saattoi aistia kuin hivelyä omalla keholla. Liitin kohtaukseen myös viitteitä sisäisen valon tai valaistumisen kuvastoista – vaikka en tiedä, liittyivätkö ne kokonaisuuteen.

Teoksen esittelytekstissä mainittujen kansanlääkinnän ja loitsujen myötä - ja ehkäpä ajan yleisen keskustelun, liittyen ekokatastrofiin, jälkikapitalismiin, fasismiin nousuun jne – odotin ehkä, että esityksessä olisi enemmän parantamiseen ja hoidon tematiikkaan liittyvä korostus. Esitys tuntui kuitenkin hakevan enemmän kauhua kuin hoitavia voimia –  kaikessa oli kuitenkin mukana häivähdys huumoria.

- - -

Esityksen laatua lisäsi äänitaiteellinen, vahva osuus hyvin kiinnostavine käsityönä tehtyine instrumentteineen. Jos esitystä olisi voitu vielä hioa ja harjoituksia jatkaa, tätä osuutta olisi voinut kietoa enemmänkin mukaan esitykseen. Niin ikään käsityönä tehdyillä lasimaljoilla oli yllättävän suuri osa teoksen kokonaisilmeen kannalta: jos käsityöt olisi vaihdettu ”kaupasta hankittuihin” standardituotteisiin, teoksen koko ilme ja tunnelma olisi muuttunut. Asut ja kampaukset olivat design-trendikkäät, mikä toi teokseen viileää seksikkyyttä.

Hyvä nykytaide-esitys, jota voi suositella myös vähemmän aluetta tunteville esitystaiteesta kiinnostuneille – tarttumapintaa voi löytyä monesta suunnasta!

- - -

Teoksen alku viritti itseni kesäfiilikseen. Veden lorina, saunavihta, lempeä viulu, saivat ajatukset harhailemaan.  Havahduin uudelleen vasta, kun teos oli edennyt pidemmälle ja huomasin kehoni jännittyneen kauttaaltaan. Teos aiheutti monella tasolla ahdistuksen tunnetta, joka tuntui jännittyneinä lihaksina ja valmiutena reagoimaan. Olin paikoin ahdistunut esiintyjien puolesta, siitä mitä seuraavaksi tapahtuu, entä jos tilanne karkaa hurmiossa käsistä? Erityisesti uhripedillä olevan kehon käsittely lasisauvoilla esiintyjän ollessa selkeästi tiiviisti roolissaan, ahdisti itseäni fyysisesti. Oli vaikea pysyä pelkässä katsojan roolissa ja vain antaa tilanteiden edetä toivoen, että lopulta kaikki päättyy hyvin. 

Itselleni, vaikkakin entisenä kauhuleffafanina, teos tuntui paikoin pelottavalta uppoutua. Esiintyjien intensiiviset, jostain toisesta ulottuvuudesta tulevat läpitunkevat katseet pyrin ohittamaan. Pelkäsin antaa impulssia mihinkään enempään kuin mitä jo näin. Hidastettu, paikoin eläimellinen liikekieli yhdistettynä valkoisista kauluspaidoista luotuun puvustukseen toi veistoksellisuutta muutoin rajuun ja tummaan teokseen. Nautin suunnattomasti tarkastella teosta tästä lähtökohdasta. 

- - -

Kokonaisuudessaan teos oli yksinkertaisesti upea. Minulla meni teoksen loppupuolelle asti päästä Mikko Niemistön esiintymisestä kiinni, sillä Marika Peura oli roolissaan niin mielettömän intensiivinen ja loistava, että sen rinnalla oli muiden hankala loistaa. Viulisti Elias Riipisen musiikki osui täysin yhteen esiintyjien ja kohtausten kanssa. Pari kertaa tietoisesti pyrin tarkkailemaan häntä, mutta katseeni on suurelta osin vangittu Peuran olemukseen ja teoksen loppupuolella myös Niemistöön. Mahtavaa, että näin tasokas ja erityinen, hyvin erilainen teos on helsinkiläisten tekijöiden tuottama. 

Esitystä seuratessa tuli lellitty olo. Näinkin voi aikansa viettää, tämmöisen äärellä, kuinka onnekasta se onkaan. Yhtään sen syväluotaavamman analyysin saavuttaminen näyttäytyy lähes mahdottomana tehtävänä, kun tekisi vain mieli hihkua näitkö sen, ja sitten kävi niin, ja se oli hieno.

- - -

Ensikosketus esitykseen oli vaikuttava. Tyylikäs, mutta ei turhan tyylitelty lavastus kiinnitti huomion välittömästi. Lasiesineet sijoiteltuina tilan reunamille, laverinomainen taso keskellä, anatominen teatteri, kuten esittelytekstissä viitattiin. Esiintyjien katse tyhjyydessään suora ja voimallinen. Alun liike käytännöllistä, kuitenkin juuri niin hallittua ja samalla orgaanista. Äänimaisema istui kokonaisuuteen niin saumattomasti, että se ei vienyt minua yksin mukanaan. Dialogi äänen, liikkeen, valon ja tilan välillä oli luonnollinen, elävä ja juuri niin kuin pitikin. Sihisevä tuoksu saavutti minut, toista rituaalin tuoksua yritin vuorostani tavoittaa tuloksetta. Moniaistillisuus ei tuntunut pakotetulta, vaan varsin sopivalta sekin. Liike ihanan kummallista, herkkää, monin paikoin butohmaista, ja kiistämättömän taidokasta. Vihreässä valossa kylpeneet riivatut pääsevät lopulta pysähtymisen paikkaan, ja en haluaisi ihan vielä lähteä.

Glass eyes tarjosi paikan unohtaa itsensä sillä tavalla, kun parhaimmillaan taiteen äärellä voi. Siitä viestivät myös omat lapsenomaiset reaktioni esityksen äärellä ja sen jälkeen. Kiitos.

- - -

Esitys oli  mielenkiintoinen, vaikka ihan kaikkia tasoja joita sen sanottiin sisältävän ei omaan mieleen tullut. 

Esitys oli sekoitus "kauhu-elokuvaaa" ja vähän laboratoriota. Esitys vei ainakin minut vähän sekundäärisiin tunnelmiin (odottamaan tuleeko haavoja lasimurskasta) , joka saattoi pilata katsomuskokemusta mutta kuten jos esityksessä on ase, niin joku pitää sitä käyttää. Vähän samaan tapaan odotin lasimurskan kanssa käyvän. Vaikka tiesin että lasi hajoaa, niin odotin koko ajan milloin lasi viiltää jalkapohjaan haavaan. 

Esityksessä oli mahtava valaistus. Huomaatonta mutta tarkkaa valonkäyttöä. Tässäkin mietin miten valonkäyttö olisi tehty toisin ja miten se olisi muuttanut tila ja sen kokemista. Nyt valaistus toimi ja mitään en olisi muuttanut, mutta ajatustasolla miten esitys olisi muutttunut jos valo olisivat olleet "hiljaa". Puvustus oli toimiva. Sinänsä yksinkertaisilla keinoilla oli saatu homma yhtenäistettyä toimimaan. 

- - -

Odotin ehkä vähän enemmän viulun "ruumiinavaukselta". Tai sitten en vaan päässyt sisään viulustin pään sisään. Odotin jotain muuta viulustin ja viulun roolista, mutta nyt se jäi hieman hämärän peittoon.

Esitys herätti minussa sen verran paljon epämukavuutta että katsoin parhaaksi poistua ennen syvällistä loppukeskustelua. Tunti riittii ja sain siitä sen kaipasin. Esityksen jälkeen odottamaan josko esitys aukeaisi minulle, mutta ei se auennut sen enempää esityksen aikana joten en jäänyt (yli)analysoimaan. 

Ennakolta odotin jotain käsittelisempää , mutta nyt lähdin ulos samoin miettein kuin olin tullut.

- - -

Mikko Niemistö ja työryhmä: Glass Eyes. Zodiak Stage 8.5.–20.5.2025