Zodiakin pitkäaikainen yleisötyövastaava Katja Kirsi siirtyy helmikuun alusta Todellisuuden tutkimuskeskuksen toiminnanjohtajaksi.

Katja Kirsi kehitti Zodiakin yleisötyötä yli 15 vuoden ajan, vuodesta 2005 alkaen. Kirsi palkittiin näistä ansioistaan Tanssitaiteen valtionpalkinnolla vuonna 2015. Tuolloin palkintoperusteissa todettiin:

“Katja Kirsi on toiminut kymmenen vuotta Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa yleisötyövastaavana. Tänä aikana hän on ideoinut, kehittänyt ja toimeenpannut poikkeuksellisen mittavan, luovan ja taiteellisesti kunnianhimoisen yleisötyötoiminnan.”

- Haluamme kaikki sydämestämme kiittää Katjaa kaikista näistä vuosista ja hänen kiistattoman ansiokkaasta työstään. Koemme, että olemme organisaationa oppineet Katjalta paljon, ja voimme luottavaisina jatkaa käynnissä olevien suurten yleisötyöhankkeiden sekä monipuolisen kurssitoiminnan toteuttamista, sanoo Zodiakin toiminnanjohtaja Ari Tenhula.

- Tanssin aluekeskusrahoituksen päättyessä ja valmistellessamme uutta strategiaa, pohdimme tulevaisuuttamme myös yleisötyön osalta. Kehitämme yleisötyötä muun muassa Tanssin talon uudessa toimintaympäristössä Jane ja Aatos Erkon Säätiön tuella Z-nuoret-hankkeessa, ja käynnistämme parhaillaan yhteistyökumppaneiden kanssa uutta kolmivuotista hanketta Kontulassa Helsingin mallin tuella, Tenhula jatkaa.

Kiitos Katja, ja onnea ja menestystä uusiin haasteisiin!