Ensimmäinen housekoreografikauteni eli kevät 2019 on kulunut vauhdikkaasti eri projekteissa yhdessä erilaisten ihmisten kanssa. Pidin tammi-huhtikuussa Lame Tamer -työpajan, josta oli huhtikuussa demo Zodiakin näyttämöllä upeiden kurssilaisten kanssa. Työpajakokemuksesta käsin suunnittelen nyt pidempää kurssikokonaisuutta mahdollisesti ensi vuodelle.

Lame Tamer -demo, kuva: Matti Kilponen
Lame Tamer -demo, kuva: Matti Kilponen

 

Lame Tamer -esityksen ensi-ilta oli helmikuussa Kajaanissa Routa Companyssä. Työskentelimme teoksen parissa työryhmän kanssa Zodiakissa tammikuun ajan ja Zodiakin näyttämöllä esitykset olivat huhtikuussa. Olen työskennellyt tämän teoksen parissa jo useamman vuoden. Lame Tameristä tuli hieno kokonaisuus ja villi esitys mahtavan työryhmän käsittelyssä.

Lame Tamer, kuva: Ia Samoil
Lame Tamer, kuva Ia Samoil

 

Kevään aikana olen työskennellyt ison esiintyjäjoukon kanssa Hyvinkäällä Aidatut unelmat -esityksen parissa. Kahtena edellisenä vuonna teos on ollut koettavana Kannelmäen ja Kaarelan alueella. Tänä vuonna Aidatut unelmat johdattaa uudelle vaellukselle Hyvinkäällä 22.–25.8. On ollut hienoa palata teokseen äärelle toisessa ympäristössä ja uusien ihmisten kanssa.

 

Toukokuussa pidän 24.–25.5 Spiraaleja, läpikulkuja ja matalalentoa -työpajan, jossa työskennellään spiraaleiden kautta ryhmäimprovisaatioon. Yhdistän työpajassa omaa työskentelyäni David Zambranon Flying low sekä Passing through -ryhmäimprovisaatiotekniikkaan sekä spiraalistabilaatioon; valmistuin tämän metodin ohjaajaksi keväällä.

Kesäkuussa on vielä tulossa työpajafestivaali ja kaikille avoin ja ilmainen vetämäni Cool down -keskustelu perjantaina 7.6. klo 18–20 Zodiak Stagella. Siinä ajatuksena on keskustella erilaisista taiteen tekemisen lähtökohdista, tavoista ja praktiikoista, lähtien liikkeelle Zodiakin kevätkauden esitysohjelmistosta. Tervetuloa! 

Sari Palmgren