Syyskauden viimeisillä tiistaitunneilla tutkitaan Samuli Emeryn johdolla muun muassa liikkeen suhteellisuutta.

Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille kurssit sopivat kaikille nykytanssista kiinnostuneille kokemus- ja taitotasosta riippumatta. Jaksojen aikana osallistujat pääsevät tutustumaan erilaisiin liikepraktiikoihin sekä nykytanssin uusiin että kokeneempiin ammattilaisiin.

Samuli Emeryn kurssilla upotaan huomion, painon, katseen ja ajan leikkiin. Näiden suhteellisuuksia ja ääriä tutkaillaan ja koetaan niin fyysisten mielikuvien, tehtävien ja rajausten kuin tarkasti muotoiltujen liikekehysten kautta. Tavoitteena on muodostaa uusia ratoja, rytmisyyksiä ja potentiaalia kehomielemme repertuaariin ja pyrkiä lempeästi venyttämään mukavuusalueidemme rajoja yllättäviinkin ulottuvuuksiin. Tosin tätäkin tärkeämmäksi muodostuu riemun sytyttäminen ja yhteisyydestä nauttiminen. 

Vaikka Samuli rakastaakin liikkeen yksityiskohtiin porautumista, pitää hän tanssitunnin sosiaalisuutta sen merkityksellisimpänä ominaisuutena ja pyrkii siksi luomaan kohtaavan, vuorovaikutuksellisen ja inspiroivan tilan yhdessä liikkumiselle. Kurssin sisältö muovautuu osallistujiensa näköiseksi ja tuntuiseksi ja sopii siksi kaikentaustaisille liikkeen rakastajille.

* * *

Samuli Emery on 24-vuotias jyväskyläläislähtöinen suomalais-brittiläinen queer tanssitaiteilija, tanssinopettaja ja fasilitoija. Vuonna 2019 hän valmistui tanssitaiteilijan ammattiin Itävallan SEAD-akatemiasta, pääaineenaan koreografia, minkä lisäksi hän on syventynyt useiden katu- ja klubitanssien kulttuurisiin ja liikkeellisiin perinteisiin. Opiskeluaikanaan Samuli pääsi esiintymään monien tunnettujen tanssintekijöiden, kuten Wim Vandekeybusin, Trisha Brownin, Julyen Hamiltonin, Milan Tomašikin ja Helder Seabran teoksissa.

Viimeisen seitsemän vuoden ajan hän on työskennellyt hyvin laaja-alaisesti Suomessa ja muualla Euroopassa, esimerkiksi Meg Stuartin, Jerome Belin, Jill Crovisierin, Ceren Oranin, Hanna Brotheruksen, Sonya Lindforsin ja Jaakko Niemisen produktioissa sekä Suomen tunnetuimpien artistien, kuten Isac Elliotin, Elastisen, Saara Aallon, Apulannan, Jari Sillanpään ja Club for Fiven kanssa. Hän on saanut useita palkintoja ja stipendejä saavutuksistaan esiintyjänä ja koreografina kotimaan lisäksi Saksassa, Puolassa, Virossa ja Italiassa. Tällä hetkellä hän laajentaa taiteellista toimintaansa innovoimalla uuden helsinkiläisen kulttuuritilan ohjelmistoa, luomalla podcast-sarjaa, kuratoimalla sooloteosiltoja, tuottamalla queer-festivaaleja Pohjoismaissa ja unelmoimalla solidaarisemmasta maailmasta taiteen kautta.