Kevään toisella seniorikurssilla perehdytään Vera Nevanlinnan ohjauksessa post-modernin tanssin elävän legendan ja koreografin Deborah Hayn ”Practise of performance” -harjoitteluun sekä pieniin koreografisiin rakenteisiin.

Kurssilla houkuttelemme kehomme liikkeeseen Hayn keskeisten kysymysten avulla. Etsimme jokaisen kurssilaisen omaan, lempeään, mutta samalla valppaaseen läsnäoloon perustuvaa tapaa luoda liikettä. Tanssimme suhteessa koko ympäristöön sekä pikkuhiljaa myös kuvitteelliseen yleisöön. Teemme tunnin aluksi rauhallisen, ohjatun lämmittelyn sekä muutaman kehoa avaavan yksinkertaisen liikeimprovisaatiotehtävän. Tunnin ilmapiiri on leikkisä, hyväksyvä ja utelias.

Vera Nevanlinna on tehnyt pitkän uran tanssitaiteilijana esiintyen lukuisten koti- ja ulkomaisten koreografien teoksissa. Hän on myös toiminut koreografina ja esiintynyt ympäri maailmaa, mm. Shanghaissa, Yokohamassa, New Yorkissa ja Los Angelesissa. Lisäksi hän on tehnyt useita monitaiteellisia yhteistöitä eri alojen taiteilijoiden kanssa.

Vera on toiminut Zodiak – Uuden tanssin keskuksen taiteellisena johtajana sekä valmistunut freelance-valokuvaajaksi Muurlan kansanopistosta ennen tanssijan opintojaan sekä joogaohjaajaksi v. 2019. Tällä hetkellä Vera toimii tanssin ja joogan opettajana sekä vierailevana tanssijana Tukholman Cullbergissa. Vera on opettajana kannustava, heittäytyvä, intuitiivinen ja tarkka.

* * * * *

Seniorikurssista järjestetään kaksi saman sisältöistä ryhmää.