Vaaleaan univormumaiseen nahka-asuun pukeutunut nainen ääntelee päättäväisesti ja rytmisesti, käännellen käsissään värikästä puunkappaletta. Esineteatteria, nykytaiteeksi kasvanut lasten kuvitteluleikki vai näkymä surrealistisesta tulevaisuudesta?

Zodiakin huhtikuun aloittaa Sonja Jokiniemen uusi teos Hmm. Soolon ennakkoensi-ilta oli 12. helmikuuta Something Raw -festivaalilla Amsterdamissa.

Kuopiosta kotoisin olevan Jokiniemen teoksissa ihmisesiintyjän rinnalle nousevat usein esineet. Hmm ei ole tästä poikkeus. Lavalla nähdään Jokiniemen lisäksi useita pitkiä puunkappaleita, sellofaania ja pahvilaatikko.

Esityksen taustalla on Jokiniemen monivuotinen kiinnostus vaihtoehtoisiin kommunikointijärjestelmiin sekä materiaalien, objektien ja ihmisen väliseen kieleen. Hänelle kielellisiä tekoja ovat sanojen lisäksi äänteet, äänet, eleet ja liikkeet. Jokiniemen teokset eivät kuitenkaan jää kiinni tutkimukselliseen otteeseen, vaan kasvavat kutkuttaviksi ja hienostuneiksi esityksiksi, joista ei myöskään puutu huumoria. Esiintyjänä Jokiniemi on hypnoottisen vangitseva.

Hmm-teoksessa kieli haparoi, tunnustelee ja ääntelehtii. Rytmillä ja musiikilla on oma roolinsa esityksen luomassa subjektiivisessa kielisysteemissä. Katsojan fokus tarkentuu milloin "puhuviin" esineisiin, milloin niitä liikuttelevaan futuristiseen nukkemestariin. Kuka on subjekti, kuka objekti?

Sonja Jokiniemi (s. 1983) on kuopiolaissyntyinen tanssi- ja esitystaiteilija, joka on työskennellyt Englannissa, Irlannissa, Suomessa ja Hollannissa. Hän valmistui Amsterdamissa sijaitsevan maineikkaan DasArts-koulun Master of Theatre -ohjelmasta esitystaiteen maisteriksi 2013. Jokiniemen usein katastrofaalisiin tapahtumiin pohjautuville teoksille ovat ominaisia piirtyvät miniatyyrimaisemat, kartoittaminen ja objektien parissa työskentely.

http://www.youtube.com/watch?v=YAsw_9Tmg2w

Kantaesitys
HMM

Konsepti, ohjaus, esitys Sonja Jokiniemi
Äänisuunnittelu Natalia Domingues Rangel
Visuaalinen suunnittelu, dramaturgi Miguel Angel Melgares
Pukusuunnittelu Janneke Raaphorst
Tuotanto Workspace Brussels, Zodiak – Uuden tanssin keskus, Itäinen tanssin aluekeskus, Suomen Benelux-instituutti, Frascati Theater (Amsterdam)
Residenssituet Ehkä-tuotanto/Kutomo (Turku), Workspace Brussels, Dampfzentrale Bern, STUK Leuven
Kuva Timo Wright

Taiteilijatapaaminen 7.4. esityksen jälkeen.

Kesto 55 min.

Liput 23/15 €

ZODIAK STAGE